Mahlapentu
Kirjoittaja: Elandra
Olin löytänyt mielestäni parhaan piilon ikinä! Kun Lauhapentu oli ulkona laskemassa, olin kipittänyt klaaninvanhimpien luokse. Ehdotukseni oli mennyt nopeasti kaksikolle läpi. Naarmunenä oli piilottanut minut sammaliin ja asettunut sitten siihen niin, että nopealla vilkaisulla minua ei sieltä löytäisi. Sokea Sumusilmäkin oli parhaansa mukaan auttanut, hän asettui lähelleni ikään kuin keskustelemaan Naarmunenän kanssa. Onneksi en ollut vielä täysikokoinen, sillä muuten piiloutuminen tänne ei olisi millään onnistunut. Kuulin Lauhapennun astuvan pentutarhaan. Hänen askeleensa kiersivät pari kertaa klaaninvanhimmat, jonka jälkeen askeleet hiljenivät. Ilmeisesti kolli käveli pesän toiselle laidalle kuningattarien ja Sammalpennun luokse.
Kuuntelin Naarmunenän ja Sumusilmän keskustelua sammalien alta. Kaksikko puhui viherlehdestä. Naarmunenä kuvaili klaanitoverilleen tämän päivän säätä ja kertoi meidän pentujen tekemisistä. Kollin puheet kertoivat hänen olevan älykäs. Siitä huolimatta kolli oli höperöitynyt, ja hän höpötti usein tahallaan niitä näitä pennuille. Hän oli joskus huijannut meitäkin kertomalla, että hän itse oli tehnyt ties mitä hurjaa. Sumusilmä oli nopeasti korjannut väitteet valheeksi, josta Naarmunenä oli ärsyyntynyt. Kaksikko tuntui kuitenkin tulevan hyvin toimeen keskenään. Kai se oli vähän pakko, kun he olivat ainoat klaaninvanhimmat koko klaanissa.
”Missä sinä oikein olet?” kuulin Lauhapennun kysyvän mietteliäänä. Hänen askeleensa lähestyivät taas. Kolli kysyi Naarmunenältä ja Sumusilmältä jotain minusta, mutta kaksikko esitti tietämätöntä. Lauhapentu kiersi taas klaaninvanhimmat. En voinut sille mitään, mutta kurkustani pääsi pieni kehräys. Tämä leikki oli ihan paras! Nopeasti pakotin itseni lopettamaan kehräämisen ja pysyttelin paikoillani. En uskaltanut edes hengittää, sillä Lauhapentu oli takuulla kuullut minut! Ystäväni askeleet lakkasivat. Sitten ne lähestyivät, ja kuulin kollin hengityksen aivan lähelläni. Hän haisteli sammalia, jonka jälkeen huitaisi ne sivuun käpälällään.
”Löysin!” hän huudahti innoissaan. Loikkasin pois sammalista ja ravistelin turkkiani.
”Löysit erinomaisen piilopaikan!” kolli hihkaisi innoissaan. Olin ylpeä itsestäni, ja se näkyi leveänä hymynä kasvoillani.
”Sinun vuorosi piiloutua!” naukaisin. Lauhapentu nyökkäsi, joten loikin pentutarhan ulkopuolelle laskemaan.
Kului miltei kuu. Päivät lämpenivät entisestään, ja viherlehtikin oli tullut. Mäntyviiksen mukaan viherlehti oli vasta alussa, ja lämpimämpiäkin päiviä olisi edessä. Olimme Lauhapennun kanssa keksineet uuden leikin. Kävimme kastelemassa pieniä sammalpalloja putouksen lammessa ja viskoimme niitä toistemme päälle. Osumasta sai aina pisteen. Leikki oli myös helpotus kuumimmille päiville, sillä vesi viilensi mukavasti. Kuumottelimme Lauhapennun kanssa päivittäin sitä, milloin Punatähti nimittäisi minut oppilaaksi. Olin jo kuusikuinen, joten nimitys tapahtuisi ihan pian. Se harmitti minua, koska Lauhapentu olisi vielä ainakin kuun pentuna. Opettaisin ystävälleni kaiken mitä tuleva mestarini minulle opetti. Aina vapaa-ajalla viettäisin aikaa Lauhapennun kanssa.
”Kenet sinä haluaisit mestariksesi?” oranssin ja valkean kirjava pentu kysyi loikoillessamme leirin pääaukiolla. Aurinko lämmitti mukavasti turkkiani. En avannut silmiäni, mutta mietin hetken ajan vastaustani.
”Ehkä Minttuvarjon. Hän on mukava”, kerroin. Olin jutellut joitakin kertoja nuoren soturin kanssa, ja hän oli aina mukava minulle. Naaras ei tiuskinut niin kuin moni muu kuolonklaanilainen.
”Hän vaikuttaa mukavalta. Ketä sinä et todellakaan tahtoisi?” Lauhapentu esitti heti toisen kysymyksen.
”Tuhkajuovaa tai Pimentovarjoa. Enkä myöskään Kaaostuhoa. He ovat ilkeitä”, minun ei tarvinnut miettiä vastaustani kauaa. Olimme selvittäneet lähes jokaisen soturin ja oppilaan nimen. Sekin oli jonkinlainen leikki. Ensin katsoimme kissaa ja yritimme keksiä hänelle nimen, jonka jälkeen kävimme kysymässä sitä. Emme olleet arvanneet yhtäkään täysin oikein, mutta Lauhapentu oli arvannut Hopeaputouksen nimen alun oikein.
”Punatähti olisi kiva mestari aivan varmasti”, Lauhapentu sanoi.
”Niin kai, mutta hän on varmasti todella kiireinen. Päällikön tehtävät vievät varmasti paljon aikaa”, huomautin. Lauhapentu mumisi jotain vastaukseksi. Kai kolli oli osittain ainakin samaa mieltä kanssani.
”Klaanikokous alkaa!” ulvaisu keskeytti keskustelumme. Se sai meidät molemmat nousemaan ylös. Lauhapentu katsoi minua suoraan silmiini.
”Tapahtuukohan se nyt?” kolli kysyi hieman vaisulla äänellä. En vastannut mitään, vaan pujottelin kissojen ohitse mahdollisimman lähelle Punatähteä. Lauhapentu loikki perässäni.
”Minulla on kaksi uutista, joista toinen on hyvä ja toinen huono”, punaruskea päällikkö aloitti kokouksen. Kissat vaikenivat kollin aloittaessa puhumisen. Vilkaisin parasta ystävääni. Mitäköhän ne huonot uutiset olivat?
”Huono uutinen on se, että joku tai jotkut ovat varastaneet riistaamme. Kyseessä ovat todennäköisesti erakot, mutta niitä ei ole montaa. Partio yritti seurata erakoiden jälkiä, mutta ne katosivat rajan toisella puolen. Pitäkää silmät ja korvat auki liikkuessanne leirin ulkopuolella, ja raportoikaa jokaisesta poikkeavuudesta. Lisäksi viherlehti on saapunut, ja se tuo kaksijalat koirineen meidän reviirillemme. Hehkulammen eteläpuolella kaksijalat viihtyvät parhaiten, joten olkaa varovaisia siellä liikkuessanne”, päällikkö naukui kovalla äänellä. En voinut muuta kuin ihailla päällikkömme rauhallisuutta. Hän osasi kertoa asiat niin kuin ne olivat ilman, että koko klaani meni täysin paniikkiin. Kaikki tuntuivat luottavan Punatähteen.
”Toinen asia on vähän iloisempi. Nimitän tänään yhden pennun oppilaaksi”, kolli ilmoitti. Saatoin nähdä hänen kasvoilleen leviävän hymyn. Hän löysi minut nopeasti kissajoukosta.
”Mahlapentu, astuisitko eteen”, päällikkö pyysi. Vilkaisin nopeasti Lauhapentua. Kolli hymyili leveästi ja kannustavasti. Nyökkäsin ja astelin kissojen välistä Punatähden eteen. En ollut koskaan seissyt näin lähellä itse Kuolonklaanin päällikköä!
”Tästä lähtien sinut tunnetaan Mahlatassuna. Soturikoulutuksestasi vastaa Minttuvarjo”, päällikkö naukui. Minttuvarjo! Olin saanut mestarikseni Minttuvarjon!
”Mahlatassu! Mahlatassu!” klaani hurrasi uutta nimeäni. Saatoin erottaa Lauhapennun äänen hyvin selvästi muiden joukosta. Minttuvarjo asteli luokseni ja tervehti minua hymyillen. Tervehdin takaisin nyökkäämällä. Punatähti päätti kokouksen ja kissat kaikkosivat ympäriltämme. Minttuvarjo jäi seisomaan eteeni.
”Aloitammeko jo harjoitukset?” kysyin ennen kuin naaras ehti sanoa mitään. Minttuvarjo hymähti ja pudisti päätään.
”Ensimmäinen tehtäväsi oppilaana on pedin siirtäminen oppilaiden pesään. Tutustu muihin oppilaisiin ja totuttele uuteen nimeesi. Huomisaamuna tulen herättämään sinut, ja käymme kiertämässä rajat”, soturi naukui lempeällä äänellään. Nyökkäsin innoissani ja loikin Lauhapennun luokse.
//Lauha?
// 845 sanaa
