Lepakkohuuto
Kirjoittaja: Käärmis
Kun Rosmariinitassu lähti parantajan pesältä, Lepäkkohuuto asettui parempaan asentoon sammalilla. Hän haukotteli makeasti ja nukahti silmänräpäyksessä.
Lepakkohuuto heräsi kuullessaan hentoista puhetta ulkoa parantajan pesän lähistöltä. Hänen olonsa oli jo parempi ja hän huomasi, että joku oli tuonut hänelle oravan. Hän kurotteli sitä kohti ja silloin Rosmariinitassu tuli sisään.
“Tarvitsetko apua?” naaras kysyi ja tassutti lähemmäs. Lepakkohuuto nyökkäsi hieman. Oppilas siirsi oravaa hieman lähemmäs kollia ja hän nappasi sen hampaisiinsa raahaten sen tarpeeksi lähelle, että hän saattoi helposti napsia siitä palasia.
“Onko olosi jo parempi?” Rosmariinitassu kysyi pian hiljaa rikkoen hiljaisuuden.
“Joo. Tuntuu tosi kummalta. Kuin olisin juuri tallustellut joen pohjaa pitkin sen toiselta rannalta toiselle”, Lepakkohuuto huokaisi. Rosmariinitassu oli hetken hiljaa ja nojautui sitten hieman lähemmäs.
“Muistatko sitten mitään aiemmasta? Tai siis, jos sinusta kerta tuntuu tuolta”, oppilas kysyi varovasti. Lepakkohuuto muisti epätoivoisen rakkauden tunnustuksensa ja lähes oksensi häpeästä. Hän ei voinut uskoa, että oli sanonut niin.
“En. Olin niin kuumehöyryissä, että en edes ole varma saatoinko vain nukkua tai sopertaa itsekseni”, kolli valehteli peitellen häpeäänsä ja mussuttaen oravaa, kuin aikaisempaa ei olisi tapahtunutkaan.
//Rosmy?
