Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Minttuliekki oli kuin olikin saapunut paikalle. Soturi oli varmasti yllättynyt siitä, että tapasi minut Pähkinäkorvan sijaan, ja ehkä myöskin hermostunut. Eloklaanin varapäällikkö vaikutti kuitenkin tyyneltä.
”Voisin kysyä sinulta samaa”, vastasin katsellen punertavaa naaraskissaa kiinnostuneena. ”Mutta tiedän jo, miksi olet täällä.”
Minulla oli käynyt uskomaton tuuri. En ollut tajunnut sitä Pähkinäkorvan kuoleman hetkellä, oltuani mahdollisesti hieman shokissa kokemuksen jälkeen. Olin saanut käpäliini kallisarvoisen tiedonjyväsen Pähkinäkorvan hölmön sinisilmäisyyden ansiosta. Vaikka olin aiemmin ajatellut vain kertovani soturin kuolemasta Minttuliekille jättäen asian sitten sikseen, en voisi sivuuttaa tätä tilaisuutta. Eloklaanin varapäällikkö tapaili kuolonklaanilaista. Se, miten minä voisin tästä tiedosta hyötyä riippui kuitenkin täysin siitä, miten tärkeänä Minttuliekki piti asemaansa.
”Mitä tarkoitat?” varapäällikkö kysyi, mutta pysyi edelleen kylmänrauhallisena. Ainakin päälle päin. En ollut kissa, joka pyrkii dramaattisuuteen. En kuitenkaan voinut olla pitämättä Minttuliekkiä jännityksessä pientä hetkeä.
”Sinä ja Pähkinäkorva”, sanoin astellen Minttuliekkiä vastapäätä, ”Teillä on jotain meneillään. Tiedän, että tapailette täällä. En tiedä suhteenne luonnetta, mutta sillä ei ole väliä. Te rikotte sääntöjämme joka tapauksessa.”
Minua ei oikeastaan juuri kiinnostanut se, että kuolonklaanilainen ja eloklaanilainen tapasivat salaa. Mitä väliä sillä oli? Jos tähän tapailuun ei liittynyt esimerkiksi tietojen jakoa klaanilaisten välillä, en välittänyt asiasta, se ei ollut minun ongelmani. Minttuliekin asema varapäällikkönä toi kuitenkin tilanteeseen uuden ulottuvuuden. Kenenkään satunnaisen nuoren soturin kohdalla en ehkä olisi vaivautunut.
”Voisin välittää asian eteenpäin. Jos haluaisin”, sanoin katsoen Minttuliekkiä terävästi silmiin. ”Mutta en välitä säännöistämme ja oikeudesta niin paljoa, että jättäisin välistä näin oivan tilaisuuden. Tietenkin se on sinun sanasi omaani vastaan, minulla kun ei ole todisteita. Mutta pelkkä syytöskin minulta, yhdeltä Kuolonklaanin luotetuimmista sotureista, voisi vaarantaa klaanien välisen suhteen, joka jo nyt on karvan varassa. Sekä tietenkin sinun asemasi varapäällikkönä.”
En aikonut vielä kertoa Pähkinäkorvan kuolemasta. Olinko aivan kamala kissa? Ehkä. Mutta minua ei tuominnut muu kuin Mintuliekki. En nimittäin uskonut, että Pimeyden metsää kiinnosti.
Mahdollisuteni onnistua olisivat olleet kehnommat, jos Pähkinäkorva olisi ollut elossa. Hänestä pidettiin Kuolonklaanissa varmasti minua enemmän, joten syytöksiäni ei välttämättä oltaisi kuunneltu. Nyt kun hän oli kuollut, tilanne helpottui. Kukaan kuolonklaanilaisista tuskin uskoisi minun valehtelevan, sillä ensinnäkin, minulla ei ollut mitään syytä valehdella – Pähkinäkorva kun ei voisi mitään rangaistusta enää saada. Toiseksi, minua ei nähty sentään niin sydämettömänä kissana, että olisin sepittänyt valheita juuri kuolleesta soturista.
”Jos suostut vaatimuksiini, pidän kuononi kiinni. Miten on?”
//372 sanaa
//Minttu?
