Pyräkkäpiru
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Tuhkajuovan vastaus oli yhtä piikikäs kuin olin olettanutkin sen olevan. Naaras oli tunnettu terävästä kielestään ja kivikasvoistaan. Sen sijaan Latvaruusu ryhtyi irvailemaan kustannuksellani, mikä ei myöskään tuntunut olevan vanhemman soturin mieleen. Kun Tuhkajuova oli vaientanut tylysti Latvaruusun, hänen vihreät silmänsä vilkaisivat taas suuntaani. Hän arvatenkin odotti minulta yhä vastausta aiempaan kysymykseensä siitä, tiesinkö, millaista tuhoa juuri kohtaamamme peura olisi voinut aiheuttaa, jos olisin yrittänyt haastaa sitä tappeluun.
Tuhahdin hiljaa. Tyhmä kysymys. Tietenkin tiesin – vain tyhmä olisi aliarvioinut sen kokoisen eläimen piilevät tuhovoimat.
”Minulla ei ole mikään tarve haastaa peuroja taisteluun”, niiskautin nenääni. ”Itse asiassa minulla ei ole tarve haastaa ketään taisteluun. Mutta ettehän te kokeneet taistelukonkarit sellaista ymmärrä, vai mitä? Aina pitää olla tappamassa, repimässä ja raatelemassa jotakin. Verenvuodatus ei ikinä lakkaa. Elämä on ikuista sotaa, eikä siinä ole voittajia.” Pidin katseeni puhuessani jossain kaukaisuudessa.
Takaani kiven alla olevasta onkalosta kuului aivastus. Käänsin toista korvaani äänen suuntaan, mutta muuten pysyin paikallani. Elämä ei tosiaan ollut reilua. Joko sitä eli kastin alimpaisena jonkun psykopaatin johtamassa kultissa, tai sitten sitä lojui pimeässä onkalossa panttivankina sen psykopaatin voitettua taiston, jossa ei ollut ollut alunperinkään päätä eikä häntää. Ei kovin häävit vaihtoehdot.
//Tuhka?
