Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviillon häntä heilui puolelta toiselle merkiksi soturin ärsytyksestä. Kylmäliekin ja Huomenkyyhkyn toivottomista pennuista oli tullut jo jokin aika sitten oppilaita ja Jääviilto oli suoraan sanottuna hyvin pettynyt heihin. Savutassu oli mennyt ja ilmoittanut siirtyvänsä mieluummin parantajaoppilaaksi kuin soturioppilaaksi. Toisaalta parantajan tehtävät sopivat kuraverisille, sillä Jääviillon mielestä tehtävä oli vain kaikista ala-arvoisimmille kissoille. Puhdasverisiä ei ollut hyvä tuhlata moiseen turhaan tehtävään.
Punaturkkinen soturi oli ollut viime ajat tavallistakin ärsyyntyneempi. Häntä ärsytti suunnattomasti se, miten vähän kuolonklaanilaiset tuntuivat loppupeleissä arvostavan häntä itseään ja hänen uhrauksiaan. Jääviilto oli kärsinyt Virtaviiman seurasta useiden kuiden ajan kouluttaessaan naaraan soturiksi, eikä hän ollut saanut yhden yhtä kiitosta raskaasta työstään… Kaiken lisäksi kolli oli vieläkin äärimmäisen katkera siitä, että Henkäystähti oli valinnut varapäällikökseen Pimentovarjon Jääviillon sijasta. Kolli oli kuitenkin päässyt edes vähän yli suurimmasta raivostaan ja muuttanut suunnitelmiaan: hän aikoi päästä Pimentovarjon varapäälliköksi. Suunnitelmiensa vuoksi kolli oli joutunut alentumaan ja esittämään Pimentovarjon kaveria. Hän ei missään nimessä mielistellyt tummaa naarasta, mutta oli jättänyt turhat vastaan väittämiset pois. Kyllä Pimentovarjo jossain vaiheessa huomaisi, miten erinomainen soturi ja varapäällikköehdokas Jääviilto oli.
Punaruskea soturi nousi ylös ja tassutteli leirin aukion halki tuoresaaliskasalle, jonne partio oli hetki sitten tuonut tuoresaalista. Kolli koki ansaitsevansa valita ensimmäisten joukossa saaliinsa, sillä olihan hän Kuolonklaanin ehdottomasti paras soturi.
Kun Jääviilto oli valinnut kasasta itselleen mehukkaan näköisen hiiren, hän siirtyi syömään sitä aukion laidalle piikkihernepensasmuurin tuntumaan. Nälkäinen soturi hotki nopeasti tuoresaaliinsa kiinnittämättä sen koommin huomiota ympäristöönsä. Kun punaturkkinen kissa oli saanut nielaistua viimeisenkin suullisen ateriastaan, hän nosti päänsä ylös ja lipoi kielellään huuliaan. Yllätyksekseen soturi kohtasi tutun, punaruskean kissan siniset silmät. Räntätassu oli hiippaillut paikalle Jääviillon huomaamatta. Soturi siristi tuimasti silmiään ja katsoi kuraveristä oppilasta haastavasti:
“Mitä sinä haluat?”
Räntätassun ilme pysyi vakavana setänsä tylystä kysymyksestä huolimatta.
“En mitään. Ajattelin vain tulla tervehtimään”, nuori oppilas vastasi rauhallisella äänellä. Jääviilto pyöräytti silmiään turhautuneena.
“Ihan turhaan, en minä kaipaa nyt sinun seuraasi”, Jääviilto ärähti veljenpojalleen parantaessaan ryhtiään. Räntätassu kohtasi setänsä jäisen katseen ja siristi aavistuksen verran sinisiä silmiään. Jääviilto ei osannut tulkita nuoren kollin ilmettä. Räntätassu oli muutenkin varsin tylsä ja mitäänsanomaton kissa, mutta sentään hän edes tuntui ottavan tosissaan Jääviillon ja kunnioitti setäänsä selvästi enemmän mitä tämän sisarukset.
“Ei sitten”, Räntätassu tokaisi ja kohautti lapojaan kääntäessään selkänsä sukulaiselleen. Jääviilto katsoi tyytyväisenä, kuinka punaturkkinen kolli käveli tiehensä.
