Lepakkohuuto
Kirjoittaja: Käärmis
Lepakkouuto huokaisi. Hänen sydämensä pamppaili hänen kuunnellessaan, miten Rosmariinitassu puhui epätoivoisesti. Kollin oli vaikea ajatella, että hän todella ajatteli sillä tavalla. Paha olo kasvoi hänen sisällään. Hän nousi seisomaan ja tökkäsi kankeasti hiiren oppilaalle.
“Selvitän ajatuksiani. Tulen pian takaisin”, kolli naukaisi ja lähti kompuroiden kolmella tassulla pois. Hän suuntasi kohti uloskäyntitunnelia. Hän saattoi kuulla Rosmariinitassun huutavan hänen peräänsä pyytäen häntä jäämään ennemmin leiriin, mutta jotenkin siellä tuntui Lepakkohuudolle liian ahtaalta. Hänestä tuntui kuin leirin seinämät kaatuisivat päälle ja hän olisi loukussa. Hän vain suuntasi ulos ja epätoivoisesti kompuroi eteenpäin.
Lepakkohuuto lyyhistyi hankeen, kun oli päässyt jo jonkin matkaa leiristä kauemmas. Hän makasi hangessa ja yritti saada hengityksensä toimimaan. Hänestä tuntui, että hän räjähtäisi. Hengittäminen oli kovin hankalaa ja hänen päässään kieppui. Hän makasi siinä ja tärisi, ei kylmästä vain vaan tunteidensa myrskyn kourissa. Hänestä tuntui karmealta. Jotenkin se, että hän oli saanut Rosmariinitassun itkemään ja puhumaan sillä tavoin sai hänen sisuksensa kierähtämään ympäri. Häntä kuvotti vain olla elossa.
“Lepakkohuuto?” Hiljaisuustassun nauku kaikui kollin korviin. Valkoruskea oppilas oli yksi viimeisimmistä kissoista, jonka Lepakkohuuto olisi halunnut tavata sillä hetkellä. Kuitenkaan hän ei vastannut vaan makasi vain maassa.
“Oletko kunnossa?” Hiljaisuustassu kysyi tassuttaen hänen vierelleen.
“No mitä luulet? Että makaan tässä ihan vain huvin vuoksi?” soturi ärähti. Oppilas ei kuitenkaan välittänyt vaan siirtyi hänen sivulleen ja auttoi hänet pystyyn.
“Äläpäs nyt jalkapuoli karvapallo. Minä autan sinut leiriin. Ei Lehtituulta varmaan haittaa, jos kipaisen vain sinut saattamassa”, hän naukui. Lepakkohuuto ei estellyt vaan raahautui vain oppilaan vierellä takaisin kohti leiriä. Hän oli kasvanut. Hiljaisuustassu näytti suurelta ja vahvalta Lepakkohuudon vierellä. Lepakkohuuto ei ollut aiemmin edes tajunnut asiaa.
Kun he pääsivät leirin sisäänkäynnille, Hiljaisuustassu erkaantui Lepakkohuudosta.
“Voit varmaan jatkaa tästä. Mene suoraan parantajan pesään, ja tämä on määräys”, oppilas naukui ja katosi taas ulos. Lepakkohuuto huokaisi ja ontui kohti parantajan pesää. Hän huomasi Rosmariinitassun edelleen leirin laidalla. Naaras näytti itkevän hysteerisesti. Kärppämyrsky oli hänen vierellään ja hän mulkaisi Lepakkohuutoon merkitsevästi. Olisi kai kollille parempi nukkua yön yli, ennen kuin juttelisi taas oppilaalle. He molemmat saisivat rauhoittua vähän.
Lepakkohuuto meni yhdelle sammalpedeistä ja asettui siihen palloksi. Hän tasasi hengityksensä ja sulki silmänsä yrittäen nukahtaa. Hän onnistui siinä yllättävän nopeasti.
//Rosmy?
