Lepakkopentu
Kirjoittaja: Käärmis
Lepakkopentu kuunteli hiljaa pentutarhan suulla, miten jotkut sotureista juttelivat Höyhenhallan teloituksesta. Kolli tiesi tapahtuneesta jo vähäsen, mutta ei ollut ollut paikalla tämän tapahtuessa. Mäntyviiksi oli ollut ulkona pesästä, ja juuri kun hän oli Hiljaisuuspennun kanssa menossa ulos katsomaan mitä oli tekeillä, naaras oli tullut estämään ja käskenyt heitä pysymään pentutarhalla. Lepakkopentu oli vaatinut saada tietää, mitä oli tekeillä, mutta Mäntyviiksi oli vain sanonut olevan parempi, jos he eivät tietäisi. Hiljaisuuspentu oli totellut nurisematta, mutta Lepakkopentu oli vielä yrittänyt mennä katsomaan. Kolli oli kuitenkin epäonnistunut yrityksessään ja hänet oli huomattu ja viety takaisin.
Lepakkopentu heilautti korvaansa. Hän sulki silmänsä kuvitellessaan, miten Höyhenhalla raakalaismaisesti teloitettiin Henkäystähden toimesta. Kolli avasi silmänsä ja katseli ulos hämärtyvään päivään. Hän ei ollut pitänyt Höyhenhallasta, mutta ei ollut varma oliko tämä ansainnut kuolemaa. Olihan naaras ollut kuitenkin hänen klaanitoverinsa. Toki kolli ei tiennyt syytä tämän teloitukseen, jos se vaikka olikin jotain erittäin pahaa.
Lepakkopentu nousi tuhahtaen ylös. Hän askelsi kohti omaa sammalvuodettaan sulkien kaiken muun ympäriltään. Kolli ei edes huomannut Hiljaisuuspentua, joka oli tullut hänen vierelleen. Lepakkopentu oli kompastua tähän.
“Mitä haluat?” tummanharmaa kolli äyskäisi.
“Halusin vain kysyä haluatko leikkiä huomenna”, Hiljaisuuspentu vastasi. Lepakkopentu heilautti lyhyttä häntäänsä.
“Ole hiljaa, äänesi on ärsyttävä”, hän tokaisi ja meni äkkiä makuulle omalle vuoteelleen. Kolli veti henkeä hiljaa ja sulki silmänsä. Hänestä tuntui kummalta, kun nyt Mäntyviiksi ei hoitanut vain häntä ja Hiljaisuuspentua, vaan naaraalla oli myös Rosmariinipentu sekä Kamomillapentu hoidettavanaan.
Lepakkopentu työnsi raskaat ajatukset taka-alalle ja lipui hiljaiseen rauhaisaan uneen. Äänet hänen ympärillään kaikkosivat ja kuvat pentutarhasta muuttuivat kuin usvaksi.
Lepakkopennun taas herätessä, hän huomasi auringonsäteiden yrittävän tunkea sisään pentutarhaan. Hän siristi silmiään väsyneenä. Kolli veti tassujaan lähemmäs kehoaan ja kiersi häntäänsä niiden ympärille, niin pitkästi kuin vain pystyi.
“Lepakkopentu? Ai sinä heräsit viimein. Nukuit ikuisuuden!” Lepakkopentu kuuli Hiljaisuuspennun äänen takaansa. Valkoruskea kolli tuli hänen luokseen innokkaasti.
“Voidaanko nyt leikkiä? Ennen ku-”
“Ei”, Lepakkopentu keskeytti ja nousi ylös makeasti venytellen. “En leikkisi kanssasi, vaikka elämäni riippuisi siitä.”
“Olet ihan tylsä”, Hiljaisuuspentu tuhahti ja lähti pois Lepakkopennun luota, ulos pentutarhasta. Lepakkopentu pyöräytti silmiään. Hän lähti nuoremman kollipennun vanavedessä ulos ja hengitti raikasta ulkoilmaa.
Aurinko paistoi lämpimästi hänen turkilleen ja kollille alkoi tulla kuuma. Hänen tumma turkkinsa imi auringon tuottamaa lämpöä niin, että hänestä alkoi tuntua tukalalta. Lepakkopentu tassutti ympäriinsä yrittäen löytää varjoisaa paikkaa ja alkoi turhautua, kun sellaista ei meinannut löytyä.
“Mikä hätänä? Miksi sinä tuolla lailla kieriskelet?” kuului lempeä ääni hänen takaansa. Lepakkopentu kääntyi salamannopeasti ympäri vihaisesti kissaa mulkoillen. Kissa oli valkoinen kolli ruskeilla raidoilla. Lepakkopentu muisteli nähneensä Hiljaisuuspennun tämän kissan kanssa muutaman kerran. Tämä kissa oli oppilas joka ei kauheasti – ainakaan Lepakkopennun mielestä – poikennut muista kissoista.
“Ei sinulle minun tekemiseni kuulu!” Lepakkopentu tiuskaisi. Oppilaan silmissä näytti välähtävän yllätys.
“Enhän minä mitään pahaa ajatellut. Mietin vain jos tarvitsisit kenties apua. Aloitetaanpas alusta. Hei minä olen Syöksytassu”, oppilas naukui.
“Ei minua kiinnosta kuka sinä olet! Jätä minut vain rauhaan!” Lepakkopentu sihahti ja käänsi Syöksytassulle selkänsä. Kolli tunsi suuremman kollin tuijotuksen selässään, kunnes kuuli tämän askeltavan kauemmas.
Lepakkopentu huokaisi lyyhistyessään leirin reunaan. Se ei ollut erityisen varjoisa, mutta kuitenkin viileämpi ja se oli kollille enemmän kuin tarpeeksi. Hän tuijotti maata nuutuneena ja antoi lämmön tuudittaa hänet uneen.
Lepakkotassu seisoi ryhdikkäästi klaanin edessä. Henkäystähti oli juuri nimittänyt hänet oppilaaksi ja nyt klaanitoverit onnittelivat häntä iloisesti. Kolli tunsi suurenmoista intoa sisällään ajatellessaan kaikkea mitä hän viimein saattoi tehdä.
Nuori oppilas oli saanut mestarikseen Aaltosalaman. Kolli ei juuri tuntenut tuota kissaa, joten hän ei myöskään tiennyt ollakko iloinen vai vihainen.
Lepakkotassu pudisti päätään. Ei hänellä ollut aikaa ajatella tuollaista. Hän saisi asian muutenkin ennemmin tai myöhemmin selville. Nyt kollista tuntui kaksi kertaa enemmän tärkeältä. Hän oli päättänyt tehdä koko klaaniin heti ensi kerralla vaikutuksen ja siis napata kaikki eteen tuleva riista. Kolli oli varma siitä, että hän tulisi olemaan koko klaanin paras oppilas ja hän aikoi toteuttaa tämän.
Lepakkotassu nousi ylös ja tassutti oppilaiden pesälle. He olivat Aaltosalaman kanssa pikaisesti sopineet aloittavasta koulutuksen seuraavana auringonnousuna partiolla. Partion oli ilmeisesti tarkoitus olla vain tavallinen rajapartio, jotta ei tarvitsisi pitää erillistä rajakierrosta. Tosin Lepakkotassu ei tiennyt vielä yhtään taisteluliikettä, mikäli niitä tarvittaisiin partion aikana.
“Tervehdys Lepakkotassu. Onnittelut uudesta nimestä”, joku pesässä makoileva oppilas naukaisi. Lepakkotassu vain hymähti ja asettui istumaan oppilaiden pesän suulle arvioiden tätä.
“Onko täällä vapaita makuusioja?” hän murahti ja oppilas nousi ylös.
“Tuo on ainakin vapaa”, oppilas naukaisi viitaten kohti tyhjää makuusijaa. Lepakkotassu nyökkäsi ja tassutti nuuhkimaan sitä. Se ei enää haissut sen entiseltä omistajalta. Lepakkotassu hymähti ja asettui siihen makuulle.
Lepakkotassu tassutti uuden mestarinsa perässä ulos. Hän heilutti hännänpäätään innoissaan sivulta sivulle. Kolli oli röyhistänyt rintansa näyttääkseen suurelta ja vakuuttavalta. Kuitenkin kollin astuttua ulos, hän ei voinut pitää innostustaan. Hän töllisteli silmät suurena ulkomaailmaa. Leirin ulkopuolella oli jättimäistä!
Lepakkotassu katseli hetken ajan liikkumatta, kunnes muu partio murahti hänelle, että hänen pitäisi pistää hieman vipinää kinttuihin. Lepakkotassu lähti muiden perään ärtyneenä. Hän ei tykännyt siitä, että häntä käskytettiin, mutta seurasi silti mukisematta.
Kierros oli muuten tylsä, mutta Lepakkotassua oli kiinnostanut kovin nähdä reviiriä. Kuitenkaan he eivät kiertäneet kuin vain rajat. Lepakkotassu viskasi häntäänsä tunkiessaan takaisin sisään leiriin.
“Olisin halunnut tutkia reviirin”, hän mutisi ärtyneenä puoliääneen ja tallusti kauemmas. Kolli tuskin kerkesi edes asettua istumaan, kun Rosmariinipentu pyyhälsi hänen luokseen innoissaan kysyen millaista ulkona oli. Lepakkotassun pupillit muuttuivat pieniksi viiruiksi.
“Saat nähdä, kun itse viimein pääset oppilaaksi”, kolli virnisti ylimielisesti. Hän istahti alas ja alkoi sukia turkkiaan puhtaaksi pitkin kielenvedoin.
//Rosmy
