Lepakkopentu
Kirjoittaja: Käärmis
Naaras ryhtyi uhkailemaan tekevänsä Lepakkopennulle jotain ellei tämä käyttäytyisi, mutta kollia ei uhkailut hetkauttaneet. Hän edelleen väitti kivenkovaan asian olevan naaraan ihan oma vika. Naaras kuitenkin suuttui ja väitti vastaan. Hän väitti Lepakkopennun tehneen myös väärin ja, että hän muka olisi muistisairas.
Kolli heilautti korvaansa ärtyneenä.
“Sinun kaltaisella rumalla vanhuksella ei taidakaan olla aivoja. On vain reilua, että latelen sinulle hieman totuuksia, kun itse sitä minun päälleni mätkähdit. Jos nyt neiti äkäpussi suo, minä tästä lähden pentutarhalle aterioimaan”, Lepakkopentu nälvi.
Hän ei jäänyt enää kuuntelemaan, joten jos naaras sanoi vielä jotain, tummanharmaa kolli ei kuullut.
Lepakkopentu kulki tyhjässä leirissä. Leirin yllä kulki samea kylmä utu. Kolli askelsi varovasti vaikkakin itsevarmasti ympäriinsä.
*Missä kaikki ovat?* hän pohti siristellen silmiään. Kolli hiipi pentutarhalle. Utu ei ollut päässyt pesään sisään, mutta sielläkin oli viileää. Kolli etsi katseellaan Mäntyviikseä aikeenaan kysyä mihin kaikki olivat kadonneet, mutta kuningatarkaan ei ollut paikalla.
*Eiväthän he ole taistelussa, josta en tiedä?* kolli mietti *minäkin haluan mukaan!*
Lepakkopentu pyyhälsi ulos leiristä ja hänen ympärillään aukesi suuri maailma. Hän tapitti ympäristöään katse täynnä ihmetystä.
*En tiennytkään täällä olevan tällaista!* tummanharmaan kollin mielessä pyöri. Hän kuitenkin pudisteli päätään. Hänellä olisi tehtävä, joka pitäisi suorittaa. Hänen täytyi etsiä klaanitoverinsa.
Lepakkopentu harhaili ympäri metsää. Hän ei löytänyt hajun häivähdystäkään klaanitovereistaan, mutta ei luovuttanut. Hän huomasi maastossa kuitenkin jo muutoksia. Kollin itsevarmuus oli hetkessä tiessään.
*Missä minä oikein olen?*
Lepakkopentu oli päätynyt havumetsästä täysin tuntemattomaan sekametsään. Kylmät väreet kulkivat pienen kollin lävitse, kun hän tajusi, missä hän olikaan.
*Olenko eloklaanin reviirillä? Minuthan listitään, jos jään kiinni!*
Lepakkopentu oli jo kääntymässä pois, kunnes tajusi erään asian. Hänhän voisi viimein kostaa eloklaanilaisille!
Löydettyään tiensä viimein eloklaanin leiriin, Lepakkopentu syöksyi kynnet esillä sisään. Sisällä leirissä ei kuitenkaan ollut ketään. Pieni kolli oli närkästynyt.
*Missä kaikki oikein ovat! Mitä tämä pelleily oikein on!*
Tummanharmaa kolli alkoi huitoa kynsillään ilmaa ärtyneenä ja pian hän tunsi lämpimän veren roiskahduksen. Veren lemu levisi ja hän tunsi kipua takatassussaa.
Lepakkopentu nosti päätään sammalilla hän oli pentutarhassa. Sisään tuli kelmeää päivänvaloa. Hän kurkkasi takatassuunsa ja huomasi, että oli onnistunut sivaltamaan siihen pienen haavan. Hän sihahti harmistuneena ja puri hammasta tuskasta. Haava ei ollut ehkä kamalan iso, mutta se vuosi ikävästi ja kirveli kamalasti.
Lepakkopentu nousi seisomaan kolmelle tassulle ja lähti loikkimaan kohti parantajan pesää.
Tummanharmaa kolli työntyi parantajan pesään. Hän nyrpisti nenäänsä, kun väkevä ja pistävä yrttien haju tunkeutui hänen sieraimiinsa.
Kuolonklaanin parantaja – Hehkuaskel – tuli hänen luokseen.
“Mikä hätänä pikkuinen?” parantaja kysyi lempeällä ja rauhallisella äänellä. Lepakkopentu heilautti takatassunsa paremmin näkyviin. Hehkuaskel tuli lähemmäs tutkimaan haavaa.
“Mistä sinä tällaisen sait?” pikimusta naaras kysyi.
“Ei sillä sen väliä. Hoida se nyt vain!” Lepakkopentu kivahti ja parantaja näytti hieman yllättyneeltä. Kuitenkaan naaras ei alkanut valittaa pennun terävästä kielestä vaan ryhtyi töihin.
Sillä välin, kun Hehkuaskel työskenteli, Lepakkopentu siisti turkkiaan ja haavaa takatassussaan. Kollia ei huvittanut jutella parantajalle. Tämän täytyisi keskittyä työhönsä tai saisi Lepakkopennulta varmasti huudot.
“Ojennappa sitä tassua.”
Nuori kolli säpsähti ja nosti päätään. Hehkuaskel oli hänen edessään jonkinlainen salva mukanaan. Ärtyneenä tuhahtaen tummanharmaa kolli ojensi tassuaan naarasta kohti, joka alkoi heti hoitamaan sitä.
Kaksikko vain oli painostavassa hiljaisuudessa eikä kumpikaan aloittanut keskustelua. Lepakkopentu tosiasiassa piti tästä hiljaisuudesta.
“No niin. Nyt et sitten riehu, jotta salva ei lähde leviämään joka paikkaan”, Hehkuaskel naukui, kun oli viimein valmis. Lepakkopentu vain nousi sanaakaan sanomatta ylös ja askelsi pois kärttyisänä.
