Liekkitassu
Kirjoittaja: Pyry
Retkotin kyljelläni Kuolonklaanin leirin reunamilla ja nautin auringon lämmöstä turkillani. Elettiin tämän illan viimeisiä lämpimiä säteitä, jotka auringolla vielä oli tarjota. Seurailin katseellani leirin tapahtumia aina välillä. Olin hieman tylsistynyt; minulla ei ollut mitään tekemistä ja seuraa sitäkin vähemmän! Olisi edes Mahlahalla tullut ja vienyt minut harjoituksiin. Täytyi myöntää, että se vaaleaturkkinen kolli oli vaikuttanut ihan kykeneväiseltä hommaansa, minun mestarikseni siis. Vaikka alkuun olinkin ollut huomaavinani hienoista jännityksen väreilyä hänen turkissaan, äänessään.
*Hyvä sinun kannaltasi, arvoisa mestarini*, ajattelin piikittelevästi. *Olisin voinut hyvin pyytää päällikköä antamaan minulle jonkun toisen mestarin – jos siis et olisi osoittautunut niinkin kuuntelemisen arvoiseksi.*
Venyttelin kehoani nautinnollisesti ja päätin odottaa niillä sijoillani, tulisiko Mahlahalla minua hakemaan. Vaikkakin se oli jokseenkin epätodennäköistä tähän aikaan illasta.
Leiri alkoi hiljalleen hiljentyä. Katselin viileän tyynesti, kuinka jotkut jo suuntasivat kulkunsa pesiinsä ja todennäköisesti omille sammalvuoteilleen. Itse en tuntenut oloani kovin väsyneeksi, joten olisin mielelläni mennyt vaikka tutkimaan klaanin reviiriä. Se vain oli mahdotonta ilman mestaria…
//Mahla?
154 sanaa

