Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Oli hiirenkorvan suurien harjoitusten aamu. Pakko minun oli myöntää, että tunsin pientä innostusta näistä salaperäisistä harjoituksista. Kaikki tieto, mitä oppilaiden keskuudessa liikkui, kertoi niistä vain sen, että kissat olisi jaettu joukkueisiin ja luvassa olisi monenlaisia kilpailulajeja. Intoani ei kuitenkaan paljastanut maailmalle, vaan kasvoillani pysyi sama tietynlainen ilmeettömyys, joka koristi kasvojani päivästä toiseen. Ei ollut kyse mistään arvostuksen tavoittelusta tunteiden hallinnan saralla, en vain kokenut halua julkaista tunteitani aivan miten sattui.
Oli kulunut jo joku aika pienestä retkestämme Eloklaanin reviirille. Kukaan ei ollut saanut tietää ja se oli huojentavaa. En jaksaisi joutua vaikeuksiin tuollaisesta typerästä tempusta. Katsahdin taivaalle ja näin auringon, joka lämmitti maata hiirenkorvan alun lämmöllään. Kasvoilleni piirtyi hento hymy. Hiirenkorvan tulo toi mukanaan klaanille lukuisia hyviä asioita. Klaani oli asia, minkä eteen tekisin melkein mitä vain. Sitä tärkeämpi oli ainoastaan lähimmäiseni, heidän eteen tekisin kaiken.
Huomasin sivusilmälläni, kuinka minua läheni pienehkö valkea hahmo. Kääntäessäni katseeni tulijaan tunnistin sisareni Sinitassun. Nyökkäsin tälle tervehdykseksi ja samalla siristin silmiäni auringon säteen osuessa silmiini.
”Tulin vain kysymään oletko nähnyt tummanharmaata soikeaa kiveäni? Se on kadonnut”, Sinitassun äänessä oli huolestunut sävy. Tietenkin tiesin naaraan kivikokoelman, mutten ollut kyllä pahemmin kiinnittänyt huomiota tielleni sattuneisiin kiviin.
”Valitettavasti en ole nähnyt”, pudistin päätäni hienoisen pahoitteleva ilme kasvoillani. Tiesin, mitä ne kivet merkkasivat Sinitassulle ja sen takia kohtelin hänen keräilyintoaan kunnioittavasti. Toisaalta, en muutenkaan ollut halveksivaa tai toisten kustannuksella leikkivää tyyppiä. Mielestäni jokainen sai olla sellainen mitä halusi, ei se minun asiani ollut. Paitsi jos kohteli muita epäkunnioittavalla tavalla. Se sai minut paheksumaan kyseistä kissaa, muttei niin paljon, että astuisin väliin. Eri asia oli jos huonon kohtelun kohteena oli läheiseni. Silloin saisi opetuksen, jonka avulla ymmärtäisi, että minun tai läheisteni kanssa ei ryppyiltäisi. Minulta ei helposti saanut haviteltuja reaktioita, mutta jos tosiaan halusi suututtaa minut, perheeni oli heikko kohtani.
Sinitassu jupisi itsekseen jotain.
”Sanon kyllä jos nään”, lupasin vielä sisarukselleni ja hän näytti hiukan tyytyväisemmältä.
”Selvä. Nyt minä menen jatkamaan operaatiotani”, tämä tokaisi ja lähti pää pyörien etsimään tärkeää kiveään. Katsoin vielä hetken tämän perään, ennen kuin aloin taas tarkkailemaan leirin tapahtumia tiiviisti.
Eikä kulunut kauaakaan, kun seuraani riensi uusi kissa. Mahdoin olla loistavaa seuraa. Ajatukseni oli tietenkin leikkimielinen, sillä en ollut täynnä itseäni. Hontelo kilpikonnakuvioinen naaras asteli luokseni kasvoillaan tyyni ilme. Naaraan silmissä kiilsi kuitenkin aina omanlaisensa oveluus, joka oli jäänyt mieleen viime tapaamiskerrastamme.
”Hei”, tämä sanoi. Ei liian tuttavallisesti ja arvostettavan vähäsanaisesti. Nyökkäsin Lehtitassulle samalla sanoen hänen nimensä.
”Odotatko kovasti harjoituksia?” Lehtitassu kysyi katsahtaen minuun arvioivasti. Kulmani kohosivat hieman. Minusta olisi mielenkiintoista tietää, mitä naaras ajatteli aloittaessaan tämän keskustelun. Oli jotenkin itselleni vieras ajatus, että joku tuli seuraani vain juttelemaan. Eiköhän se ollut tullut selväksi kaikille, etten jaksanut jauhaa turhuuksia. Uskoin siis naaralla olevan jonkinlainen oma motiivinsa. Päätin kuitenkin vastata, sillä olin tosiaan kiinnostunut siitä, mihin tämä keskustelu mahtaisi edetä.
”Kovasti on liian voimakas sana, jonkin verran on sopivampi”, naukaisin tavanomaisen matalalla äänelläni tuttuun tasapaksuun sävyyn. Katsoin Lehtitassun silmiin hetkenaikaa, jonka jälkeen tutkin tämän olemusta.
”Entä sinä sitten?” Kysymykseni sai naaraan miettimään. Olin odottanut naaraan olevan sanavalmis, mutta mitä parempaa hän osasi harkita sanojaan ja ajatella. Kallisarvoinen piirre. Odotin kärsivällisesti Lehtitassun vastausta ja miettimisen jälkeen hän vastasi: ”En oikeastaan tiedä vielä koska muodostan yleensä mielipiteeni tiedon pohjalta, mutta idea kuulostaa kyllä kiintoisalta.” Kasvoilleni nousi aivan varoittamatta vaikuttunut ilme ja varmasti Lehtitassu huomasi sen. Pidin kissan ajattelutavasta ja olin saanut hyvän kuvan hänestä. Kissaa ei voinut kuitenkaan arvioida vain yhden tai kahden hetken perusteella. Pitäisi tutustua kissaan, jotta voisi muodostaa realistisen arvion. Halusin sanoa jotain, mutta en saanut mitään mieleeni. Olin liian vaikuttunut. Päätin vaihtaa puheenaihetta, mutta ennen kuin ehdin siihen kuulin leirissä kaikuvan julistuksen:
”Suuret harjoitukset alkavat!” Se oli isän ääni. Nousin ylös ja muutaman nuolaisin rintaturkkiini osoitettuani suoristin ryhtini.
”Harjoituksissa nähdään arvon Lehtitassu”, naukaisin ja poistuin paikalta lähemmäs isääni, sillä oletin tämän antavan lisää tietoa. Henkäysvarjo kertoi jo ilmiselvän eli sen, että oppilaat jaettaisiin tiimeihin. Kuuntelin tarkkaavaisena joukkueiden jakoa ja pian kuulin oman nimeni.
” Toiseen joukkueeseen kuuluvat Sähkötassu, Harakkatassu ja Mustikkatassu, joiden mestarit olemme minä ja Hopeaputous.” Olin iloinen, että sain isän mukaan joukkueeni mestariksi. Isä oli yksi klaanin arvostettavimpia kissoja ja olin ylpeänä hänen poikansa. Harakkatassun en juuri tuntenut ja Mustikkatassun tiesin siitä, että olimme olleet yhdessä pentutarhalla. Mustikkatassu ainakin osasi olla hiljaa ja siihen olin tyytyväinen. Hänen ujo persoonansa ei sallisi turhia letkautuksia. Harakkatassu oli vielä täysi mysteeri.
Muutaman sanan sanottuaan joukkueet alkoivat valmistautua lähtöön. Huomasin kuinka Sulkatassu viittoi minulle onnen toivotuksen ja vastasin tähän rohkaisevalla virnistyksellä ja nyökkäyksellä. *Paras joukkue voittakoon!*
Saavuimme paikalle ja joukkuettamme johtavat mestarit viittoivat meidät istumaan ja keskittymään heihin. Nyt meille paljastettaisiin ensimmäinen lajimme.
”Aluksi vielä muistutan, että teidän tulee suoriutua itse. Emme tule auttamaan teitä. Selvä?” Hopeaputous aloitti luoden tiukan silmäyksen jokaiseen meistä vuorollaan. Katseen osuessa kohdalleni, nyökkäsin hopeanvalkoiselle kollille.
”Ensimmäinen kilpailulaji on kiipeily. Valitkaa joukkueesta edustajanne, joka kilpailee muiden joukkueiden edustajia vastaan”, Henkäysvarjo naukaisi. Käännyin Harakkatassun ja Mustikkatassun puoleen ja avasin suuni ensimmäisenä.
”Minä en kiipeile”, sanani olivat tarkasti valittu kiertoilmaus siitä, etten ollut hyvä kiipeilijä. Siitä saattoi kuitenkin terävä kissa ymmärtää, mistä oli kyse. Harakkatassu kääntyi katsomaan Mustikkatassua, mutta siniharmaa kolli väisti katsetta ujostellen. Päätin siis auttaa kollia vähän.
”Mustikkatassu? Kiipeiletkö hyvin?” päätin antaa oppilaalle mahdollisuuden vastata pään liikkeillä, jos hän ei uskaltautuisi puhumaan. Mustikkatassu kuitenkin vastasi ääntään käyttäen.
”Kyllä minä olen ihan hyvä.” Vastauksen saatuani käännyin Harakkatassun puoleen kysyvästi tuijottaen.
//Harakka? Joku muukin harjotuksista saa jatkaa halutessaan 😀
866 sanaa (KP-BOOSTI)
