Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
Heräisin vuoteeltani pikkuisten karvakasojen viereltä. Haukottelin siristellen silmiäni valossa. Laskin katseeni pentuihinvarmistaakseni, että niillä oli kaikki hyvin. Taivaspentu ojenteli käpäliään unessaan ja Valopentu nukkui selällään. Kirkaspentu ei nukkunut vaan toljotti isoilla silmillään pesän oviaukkoa. “Hei, Kirkaspentu”, naukaisin lämpimällä äänellä. Kirkaspennun pää kääntyi kohti minua ja hänen silmänsä tutkivat turkkiani. Hän oli avannut silmänsä ensikertaa. Tämän vihreät silmät muistuttivat minua Sammakosta ja totuus siitä riipaisi syndäntäni kynsien lailla. Hymyilin lempeästi tietäen, että Kirkaspennun sisar muistuttaisi minua hänestä vieläkin enemmän turkkinsa perusteella. En tietenkään tiennyt, minkä luonteisia nämä kaksi olivat mutta luonne ei minulle ollut tärkeintä vaan se, että heistä tulisi mahdollisimman hyviä sotureita klaanille olisi pääasia. Katsoin Valopentua sanaakaan sanomatta, kunnes Kirkaspentu avasi suunsa. Hän naukui: “Näytät ihan erilaiselta, kuin Valopentu ja Taivaspentu.” Sanat saivat jotain sisälläni heräämään ja jouduin vaivoin pidättelemään kyyneliä. Nämä pennut olivat minun puolestani toivottuja mutta Sammakon mielipidettä en tiennyt vielä. Toivoin kuitenkin, että kolli antaisi minun viedä Valopennun luokseen ja elättäisi ja opettaisi tätä niin kauan kuin oli tarvis. “Tiedän”, sanoin hellästi. Tätä hetkeä olin pelännyt – pennut eivät sittenkään rakastaisi minua! “Sinun silmäsi ovat kauniit”, naaras henkäisi ja katsahti taas ulkoa pyrkiviä valon säteitä. “Kiitos, pikkuinen. Niin ovat sinunkin”, kehräsin paremmalla mielellä. “Sisko herää! Taivaspentu? Valopentu?” Kirkaspentu ravisteli sisaruksiaan vuorollaan. En puuttunut asiaan, koska jos pennut lähtisivät ulos saisin itsekin lepoa. Laskin pääni käpälilleni. Ehkä joku voisi katsoa heidän peräänsä ulkona.
//Valo tai Taivas voitte viiä koko köörin Toiveelle nii saan sen pois parantajalt kans 🙂
