Sulkavirta

515 sanaa | 11 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Kirjoittaja: Elandra

Sulkavirta vaelteli Eloklaanin rajan tuntumassa ja silmäili nummimaisemaa. Hän oli tehnyt niin monen kuun ajan ja toivonut näkevänsä vilauksen oranssista turkista. Sulkavirta tiesi, että Ruskatassu oli jäänyt eloon Karhumyrskyn hyökkäyksen jälkeen. Jokin oranssissa kollissa oli tehnyt vaikutuksen, ja Sulkavirta tahtoi kuumeisesti tietää, mikä se jokin oli. Hän ei vain voinut unohtaa kollin oranssia turkkia tai kirkkaansinistä katsetta.
Kuolonklaanilaissoturi tiesi, ettei hän saisi olla tekemisissä eloklaanilaisen kanssa, mutta hän ei välittänyt. Klaanien säännöt eivät olleet olleet koskaan hänelle elintärkeitä. Hän noudatti niitä vain pitääkseen sen pienen vapauden, joka soturilla Kuolonklaanissa oli.
Naaras oli jälleen luovuttamassa ja palaamassa takaisin leiriin, kun näki oranssin hahmon kulkevan eteenpäin valkeassa hangessa. Sulkavirta jähmettyi paikoilleen ja katsoi kissan suuntaan. Hän tunnisti tulijan Ruskatassuksi. Sulkavirta oli kuvitellut tämän hetken monesti mielessään, mutta nyt hän ei osannut tehdä mitään. Oranssi kissa pysähtyi nähdessään rajan tuntumassa seisovan soturittaren.
Ruskatassu näytti hämmästyneeltä. Sulkavirta huomasi, että eloklaanilainen oli yksin. Ketään muita ei näkynyt. Sulkavirta otti askeleen eteenpäin kohti rajaa. Se sai Ruskatassunkin liikkumaan. Kolli pudottautui matalaksi ja hiipi kohti Eloklaanin ja Kuolonklaanin välistä rajaa. Kun kolli oli kuuloetäisyydellä, hän pysähtyi. Sulkavirta ei irrottanut katsettaan oranssin kollin kirkkaista silmistä.
”Hei, minä olen Sulkavirta. Muistatko sinä minua?” naaras kysyi varovaisesti ikään kuin peläten, että joku kuulisi. Ruskatassu näytti yhä enemmän hämmentyneeltä.
”Pitäisikö minun muistaa? Tunnetko sinä minut?” kolli kysyi päätään kallistaen. Sulkavirta oli sanoinkuvailemattoman pettynyt siitä, ettei hän ollut jäänyt Ruskatassun mieleen. Oli epäreilua että Ruskatassu kiusasi Sulkavirtaa hänen painajaisissaan muistamatta oikeasti edes naaraan olemassaoloa.
”Minä pelastin sinut silloin, kun Karhumyrsky hyökkäsi kimppuusi”, Sulkavirta henkäisi ja otti askeleen taas kohti rajaa. Soturittaren sydän laukkasi hänen rinnassaan. Hetkeksi eloklaanilaiskolli näytti katoavan jonnekin syvälle ajatuksiinsa.
”Anteeksi, mutta en muista siitä mitään”, kolli pahoitteli ja kohtasi hetkeksi kuolonklaanilaisen katseen, mutta käänsi sitten taas päänsä pois. Sulkavirta oli pettynyt, muttei naaras aikonut luovuttaa.
”Ei se mitään. Miten sinä olet voinut? En ole nähnyt sinua sen tapahtuman jälkeen”, Sulkavirta puhui kuin olisi tuntenut Ruskatassun paremminkin. Se näytti hämmentävän oranssia kissaa.
”Olin parantajan pesällä pitkään”, Ruskatassu ilmoitti. Se selitti sen, miksei Sulkavirta ollut nähnyt kollia rajalla.
”Oletko sinä nyt kunnossa?” soturi uteli toivoen, ettei Ruskatassu tuntenut oloaan epämukavaksi vihollisen ollessa niin lähellä ja kysellessä asioita, jotka ei hänelle kuuluneet. Ruskatassu näytti harkitsevan vastaustaan.
”Fyysisesti kyllä, mutta muuten en. Menetin kaikki muistoni. En muista elämästäni ennen loukkaantumista yhtään mitään”, kollin ääni särkyi kesken lauseen, ja tuon kasvoille piirtyi surkea ilme. Sulkavirta tunsi sääliä.
”Ai, sepä ikävää”, naaras ei osannut sanoa muuta, ”oletko yrittänyt muistella?” Kysymys taisi olla typerä. Ruskatassu luimisti korviaan.
”Tietenkin olen. On vaikea muistella mitään, mitä ei vain muista”, kolli vastasi turhautuneena saaden Sulkavirran katumaan sanojaan.
Sulkavirta säpsähti nähdessään tumman hahmon lähestyvän heitä nummilta päin. Ruskatassu kääntyi katsomaan Sulkavirran katseen suuntaan.
”Minun täytyy mennä”, kolli ilmoitti nopeasti ja kääntyessään lähti juoksemaan kohti tulijaa.
”Odota!” Sulkavirta yritti huutaa, muttei kolli kuullut häntä. Sulkavirta jäi vain tuijottamaan oranssin kissan perään. Hän katsoi, kuinka Ruskatassu keskusteli tulijalle ja lähti sitten kulkemaan poispäin. Tyhjä olo jäi kaivertamaan raidallisen soturin mieltä.
Hän oli tavannut Ruskatassun pitkän odotuksen päätteeksi, mutta se ei tuntunut helpottavan tyhjää oloa. Sulkavirta halusi tietää, mikä eloklaanilaisessa oikein veti häntä puoleensa.

// 511 sanaa

Author: Elandra