Höyhenpentu
Kirjoittaja: Saaga
Istuin innokkaana leirin keskellä sijaitsevalla aukiolla Sielupennun kanssa. “Eikö olekin jännittävää, että meistä tulee oppilaita!” en voinut olla hymyilemättä, kun hihkaisin veljelleni. Sielupentukin hymyili hiukan mutta tiesin hänen sisällään vallitsevan jännityksen sekaisen kaaoksen. “Haluaisin Kylmäliekin mestarikseni,” henkäisin katsellen kissojen menoa. Pian Punatähti asteli arvokkaasti aukiolle ja kissat hiljenivät ja jäivät katselemaan. Näin kissojen joukossa emoni ja ennen kaikkea ystäväni Lumikkotassun, joka hymyili lempeästi. “Tästä lähtien nämä kaksi pentua ovat Sielutassu ja Höyhentassu,” Kuolonklaanin päällikkö sanoi. Höyhentassu, ajattelin innokkuudesta pakahtuen. “Sielutassu saat mestariksesi Turmaloikan ja sinä Höyhentassu saat mestariksesi Pikiturkin,” Punatähti sanoi voimakkaalla äänellään. Pikiturkki heilautti häntäänsä minulle. “Sielutassu! Höyhentassu!” kissat huusivat ja hurraivat meille: uusille oppilaille. Lumikkotassu käväisi nopeasti koskettamassa otsaani nenällään ja kehräten. Vilkaisin Sielupentuun, joka oli jo kovaa vauhtia menossa oman mestarinsa luokse. Astelin Pikiturkin luo itsekin ja hymyilin. Pikiturkkikin oli pienikokoinen mutta olin silti edelleen pienempi kuin klaanitoverini. “Lähdetäänkö me heti harjoittelemaan!” hihkaisin. Innostustani oli todella vaikea yrittää peittää. “Lähdemme reviirikierrokselle ja jos jaksat saatamme testata paria juttua,” Pikiturkki naurahti innokkuudelleni. Mustaturkkinen naaras nousi ja lähti viemään minua ulos leiristä. Tassutimme ulos leirin piikkiherne tunnelista. “Vau!” henkäisin. Olin kuvitellut, että leiri oli iso ja sitä ennen olin kuvitellut samaa pentutarhasta. Lumi tarttui hieman paksuun turkkiini mutta yritin väistää sitä mahdollisimman paljon. Puut kurkottelivat tosi ylös taivaisiin.
Tassuttelimme pitkään ympäri reviirimme rajoja. Puuskutin hiukan, koska lumessa tarpominen pikkuisilla jaloillani ei ollut mitenkään helppoa mutta onnistuin kuitenkin. Lunta satoi kovasti edelleen. Pudistin hieman turkkiani jotta enimmät lumet lähtisivät pois. “Noniin opetan sinulle vaanimisasennon,” Pikitukki sanoi ja huomasi sitten epäilyksen kasvoillani. “Hyvin se menee minä autan sitä paitsi jos opit sen vaikeissa olosuhteissa osaat sen vaikka unissasi!” mestarini rohkaisi minua. Sain lisää itsevarmuutta ja hymyilin naaraalle. *Hän on tosi mukava ja kiltti!* ajattelin nostaen pääni ylös. “Noniin,” Pikiturkki aloitti opetuksensa. “Kyyristy näin,” hän näytti mallia. Asento näytti simppeliltä ja varmasti olikin kokeneemmalle kissalle. Jäljittelin asennon niin hyvin kuin pystyin. Kyyristelin maassa hölmön tuntuisesti. “Aseta takakäpäläsi näin ja lavat näin,” Pikiturkki ohjeisti ja siirsi ensin takakäpäläni enemmän alleni ja sitten lapani oikein. Häntäni huiski maata pöllyttäen lunta ympäriinsä. Pikiturkki naurahti. “Pidä häntäsi hieman maanpinnan yläpuolella niin ettei se osu maahan. Älä myöskään huiski sitä kuin leikkisit kissaa ja hiirtä,” hän nauroi ja hymyilin itsekin hieman mutta keskittyneenä asetin häntäni juuri oikealle korkeudelle. Mäyrätassulla mahtoi olla helppoa, kun ei ikinä tarvinnut huolehtia hännän liikkeistä: hänellä oli vain pieni töpöhäntä. “Noniin nappaa tuo keppi,” Pikiturkki käski ja heitti kepin läheisten puiden viereen. Lähdin vaanimaan keppiä kuvitellen sen olevan hiiri. Suunnilleen hännänmitan päästä siitä hidastin hieman ja, kun olin puolen hännän mitan päässä hyppäsin ja puraisin keppiä, kuin saaliin niskaa. “Hienoa,” naaras sanoi. “Olet selvästi nopea,” hän kehui hymyillen hieman. Kumarsin hieman hämilläni kiitokseksi. “Onko sinulla nälkä?” mestarini kysyi. “Hieman mutta, saisinko koittaa napata jotain?” kysyin iloisena ensimmäisestä päivästäni oppilaana, joka oli tähän asti mennyt todella hyvin omasta mielestäni ainakin. “Tottakai,” Pikiturkki sanoi tuhahtaen hieman eäilevästi. Näyttäisin hänelle, että en ole kelvoton! Haistelin ja maistelin ilmaa suu auki. Liikuin hiljaa pimeässä metsässä kunnes haistoin hiiren. “Hiiri,” sihahdin ja katsahdin mestariini, joka tuli perästäni hiljaa. Hän nyökkäsi merkiksi lähteä jahtiin. Jäljitin hajun ja kyyristyin Pikiturkin opettamalla tavalla saalistusasentoon. Muistin pitää häntäni maanpinnan yläpuolella ja olla heilauttelematta sitä. Lähdin vaanimaan hiirtä vatsakavat maata viistäen. Vihdoin pääsin puolen hännänmitan etäisyydelle. Ponkaisin hiiren päälle. Se oli ollut juuri syömässä jotakin pähkinää. Sain siitä kiinni ja puraisin sen kurkkua voimakkaasti. Ilo valtasi minut. Sain sen! “Todella hyvää työtä,” Pikiturkki tuli luokseni. “Tule, mennään leiriin niin saat syödä jotain,” hän sanoi ja lähti johdattamaan minua leirille varmoin askelin. Tiesin, että hän tiesi minne mennä ja luotin häneen. Kannoin verta vuotavaa saalistani hampaissani. “Kun pääsemme leirille, saat syödä, tehdä makuusijan oppilaiden pesään ja painua pehkuihin. Olet varmasti väsynyt,” hän sanoi ja nyökkäsin, kun naaras katsahti minuun. Pian olimmekin jo leirissä ja sain valikoida ruokaa saaliskasasta. Valitsin hiiren, se oli pienempi kuin se jonka olin napannut mutta tyydyin siihen. Söin sen parilla nälkäisellä haukulla. Syötyäni hautasin hiiren luut ja tassutin oppilaiden pesään. Huomasin veljeni tuomat sammalet pesän lattialla. *Mihinköhän voin laittaa makuusijani?* mietiskelin ja löysin hyvän pesän jonka vasemmalla puolella olevasta pesästä huokui Lumikkotassun lämmin tuoksu ja toiselta puolen Sielutassun tuoksu. Aloin laittamaan makuualusia pesään ja kun sain sen valmiiksi käperryin unisena pesälleni. Tuntui oudolta kuinka Pikkukaaos ei enää ollut suojanani mutta tiesin tottuvani siihen pian. En nukahtanut aivan heti mutta se ei haitannut koska minulla oli paljon ajateltavaa. Halusin sisäistää kaiken tänään oppimani. Laskin häntäni nenälleni ja yhtäkkiä nukahdin.
// 728 sanaa
