Kaamoskukka
Kirjoittaja: Aura
“Uudestaan! Tuo oli ihan surkea yritys. Yrität niin kauan, kunnes sinä onnistut”, sähähdin raivostuneena ja tönäisin oppilastani niin, että Jurotassu pyllähti maahan. Olimme hioneet tätä taisteluliikettä jo usean päivän ajan, joten odotin Jurotassulta parempaa. Silti toinen taisteli surkeasti ja se sai minut raivon partaalle. Kolli tuijotti minua tympääntyneenä, mutta nousi ylös ja laskeutui taisteluasentoon. Otin muutaman askeleen taaksepäin ja nyökkäsin oppilaalleni sen merkiksi, että toinen saisi hyökätä. Jurotassu lähti juoksemaan minua kohti ja tähtäsi lapaani, mutta hyppäsikin yllättäen selkääni. Jurotassu tarrautui selkääni kynsillä ja raapi minua. Virnistin tyytyväisenä ja yritin kierähtää selälleni, mutta kolli loikkasi ketterästi takaisin maahan, mutta jäi turhan lähelle takajalkojani. Potkaisin kollin kauemmaksi ja nousin itse ylös.
“Loistavaa, Jurotassu. Se oli hyvä, ensi kerralla et vain jää haahuilemaan lähelleni”, naukaisin tyytyväisenä ja tassutin lähemmäksi oppilastani. Kolli makasi maassa ja huomasin hänen kyljessään muutaman verta tihkuvan haavan, jotka olivat tulleet kynsistäni. Käytin harjoituksissani aina kynsiä, sillä ei oikeissakaan taisteluissa taisteltu ilman kynsiä. Jurotassun vammat eivät kuitenkaan näyttäneet vakavilta, pieniä naarmuja vain. En kuitenkaan halunnut, että oppilaani joutuisi parantajanpedille tulehtuneiden naarmujen takia.
“Sinun on parempi näyttää noita Hehkuaskeleelle tai Sumutuulelle”, totesin ja lähdin sanaakaan sanomatta kohti leiriä.
“Seuraavalla kerralla voitan sinut”, kuulin Jurotassun naukuvan ja hymähdin itsekseni. Kai sitä aina sai toivoa, mutta mielessäni ajattelin, että kukaan, varsinkaan oppilas ei minua voittaisi. Taistelutaitoni olivat klaanin parhaimmistoa.
“Tuollaista asennetta minä odotan oppilaaltani”, murahdin Jurotassulle ja viitoin kollia seuraamaan minua. Minulla oli jo kiire, pentuni odottivat. Olin suunnitellut heillekin harjoituksia. Halusin varmistaa, että pentuni aloittivat harjoittelun jo nuorena. Ja koska en ollut klaanipäällikkö, en voisi valita pentujeni mestareita. Pahimmassa tapauksessa Henkäystähti valitsisi heille jotkut pehmeät ketkä eivät osaisi opettaa oikeita taitoja. Luotin kyllä Henkäystähteen, mutta klaani oli täynnä kissoja ketkä eivät olleet pentuni mestareiksi sopivia. Kuten esimerkiksi Lummelempi, Hiljaisuusvarjo tai Neilikkasydän.. Onneksi Henkäystähti ei antanut puoliveristen kissojen kouluttaa oppilaita. Muutenhan vaikka Pyräkkäpiru saattaisi saada oman oppilaan ja ajatuskin siitä, että veljeni pilaisi jälkikasvuni oli selkäpiitä karmiva. Värähdin, se olisi suorastaan painajainen. Katsoin taakseni varmistaakseen, että Jurotassu seurasi minua. Minulla ei ollut aikaa odotella oppilastani. Olin opettanut kollin alusta asti pitämään minua silmällä ja seuraamaan reippaasti.
Kun saavuimme leiriin, minä ohjasin Jurotassun parantajanpesälle ja painelin sitten itse tuoresaaliskasalle. Otin sieltä Hämärähallalle hiiren ja suunnistin suoraan pentutarhalle. Petyin, kun huomasin pentujen nukkuvan naaraan vatsan vieressä. Huokaisin tyytymättömänä ja laskin hiiren naaraan käpälien juureen.
“Toivottavasti olet pitänyt huolen siitä, että kukaan erakkotaustainen ei ole käynyt täällä”, murahdin naaraalle ja katselin pentuja. Jokainen heistä kasvoi hyvää vauhtia, kukaan ei näyttänyt rääpäleeltä. Se oli hyvä.
“Niinhän me sovittiin”, Hämärähalla naukaisi hellästi, mutta hänen katsessaan näkyi tyhjä välähdys. Murahdin tyytyväisenä ja puskin naarasta poskeen.
“Kultaseni, tiedän että voin luottaa sinuun”, hykertelin tyytyväisenä ja kävin sukimaan naaraan turkkia. Toinen sai loikoilla kaikki päivät, mutta ei edes osannut pitää turkistaan hyvää huolta.. En voinut sietää moista lusmuilua, mutta pidin vaihteeksi suuni kiinni. Siitä huolimatta mielessäni kirosin naaraan kyvyn pitää huolta itsestään alimpaan maanrakoon.
KP-boosti käytössä
