Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltosalama tukahdutti huokauksen. Hän oli herännyt varhain eikä ollut saanut enää unta sen jälkeen, joten hän oli päätynyt siistimään turkkiaan Varissulan yhä nukkuessa. Kun kumppani oli lopulta herännyt ja ollut hänen makuunsa ihan liian nopeasti valmis lähtemään ulos, naaras oli joutunut toden teolla pinnistelemään saadakseen itsensä liikkeelle.
”Ei lähdetä kovin kauas”, Varissulka naukui heidän päästyään aukiolle. Aaltosalama nyökytti hiljaa – se sopi hänelle paremmin kuin hyvin.
Kumppanukset suuntasivat leirin ulkopuolelle ja ryhtyivät saman tien maistelemaan ilmaa saaliin varalta. Aaltosalaman pää tuntui raskaalta ja sen sisällä surisi. Hänen sumeat ajatuksensa estivät häntä keskittymästä kunnolla saalistukseen, mutta Varissulka sen sijaan oli saanut jo vainun jostakin.
”Jänis”, kolli kuiskasi kuono yhä koholla, selvästikin yrittäen paikantaa hajun suunnan. Aaltosalama nuuhki ilmaa ja huomasi nyt vasta itsekin ilmassa leijailevan riistan hajun. Miten hän ei ollut heti haistanut sitä?
”Tuolla”, Varissulan kuono kääntyi osoittamaan vasemmalle ison kiven suuntaan. Soturi laski häntäänsä ja painautui samalla itsekin matalammaksi lähtiessään hiipimään hajun suuntaan.
Aaltosalama katseli kollin perään tajuamatta, että hänen olisi pitänyt tehdä jotakin. Kun Varissulka huomasi hänen seisoskelemaan typertyneen näköisenä paikoilleen, soturi viittoili hännällään häntä kiertämään kiven toiselta puolelta pihtiliikettä varten. Se sai Aaltosalaman havahtumaan horroksestaan ja liikkeelle.
Hän seurasi kumppaninsa esimerkkiä ja kiersi hiljaa ison kiven oikealta puolelta Varissulan hiipiessä vasemmalta. Vähän matkan päässä edessäpäin kuusen juurella maata tonki jänis. He eivät kuitenkaan olleet tajunneet ottaa tuulen suuntaa huomioon, ja eläin paukautti maata jykevällä takatassullaan varoitukseksi ennen kuin ampaisi karkuun.
Varissulka murahti ja lähti sen perään lennättäen kuuraisia lehtiä mennessään. Kolli katosi hetkeksi näkyvistä, mutta palasi kohta takaisin Aaltosalaman luo hännänpää turhautuneesti nytkyen. Hän katsoi punertavaturkkista naarasta kummissaan.
”Mistä tuossa oli kyse?” soturi ihmetteli, ja ihan syystäkin, sillä Aaltosalama ei voinut itsekään käsittää käytöstään. Aivan kuin hän olisi menettänyt yhteyden aivoihinsa kokonaan.
”Anteeksi. Minulla on vain jotenkin outo olo”, hän mutisi siirrellen tassujaan levottomana.
Varissulan ilme muuttui huolen tullessa hämmennyksen tilalle. ”Millainen outo olo?” hän kysyi tullessaan lähemmäksi.
”En osaa selittää sitä”, Aaltosalama huokaisi ja tunsi sitten yhtäkkiä vatsansa kurisevan. Hän kohotti kiusaantuneesti hymyillen katseensa Varissulkaan: ”Ehkä minulla on vain nälkä.”
Tummanharmaan kollin viikset värisivät hieman huvittuneesti tämän naukuessa: ”Siinä tapauksessa meidän olisi varmaankin hyvä syödä jotakin.”
Aaltosalama hymyili hänelle takaisin myöskin omasta käytöksestään huvittuneena, ja yhdessä he kääntyivät ympäri ja lähtivät talsimaan takaisin leirin suuntaan.
Nälkä ei tuntunut hellittävän, vaikka soturitar oli juuri syönyt oman osuutensa hiirestä sekä ison osan Varissulankin lihapalasta, jonka tämä niin jalosti oli hänelle antanut huomattuaan, ettei hän ollut vieläkään kylläinen. Aaltosalaman häntä huiski turhautuneesti maata pitkin, ja hänen oranssi katseensa hakeutui jatkuvasti tuoresaaliskasaan, joka oli vielä tähän aikaan päivästä melko matala, sillä metsästyspartiot eivät olleet vielä palanneet.
”Ei kai sinulla vieläkin ole nälkä?” Varissulka kysyi ilmeisesti osittain vitsillä, sillä hänen otsansa rypistyi, kun naaras nyökyttelikin myöntävästi.
Aaltosalama koukisteli kynsiään levottoman tunteen levitessä koko hänen kehoonsa. Hänen alavatsansa seudulla tuntui kuumottavaa tykytystä, joka sai hänen olonsa entistä hankalammaksi.
”Minulla on ihan kamala olo”, hän valitti kumppanilleen ja käänsi ahdistuneen katseensa tähän. Hän yritti muistella, oliko syönyt eilen illalla jotain sopimatonta, mutta ei saanut mitään päähänsä.
//Varis? :[
