Pähkinäpentu
Kirjoittaja: Ron
Vastasin minua katsovaan kissaan omalla katseellani. Olin hieman hämilläni, kun minua alettiin yhtäkkiä puhutella minulle täysin ventovieraan kissan toimesta. En tiennyt kuka hän oli, en ollut varma olinko ikinä edes nähnyt häntä kunnolla. Korkeintaan ehkä silmäkulmassani, vaeltamassa leirin poikki. En tiennyt, että klaanistamme löytyisi hänenlaisensa kissa. Minun teki hieman mieli vinkaista pelosta ja paeta hänen luotaan Mäntyviiksen taakse, mutta minulla ei ollut oikeaa syytä tehdä niin. Kissa ei vaikuttanut mitenkään uhkaavalta tai pelottavalta. Jokin hänen iloisessa ja ystävällisessä äänessään sekä hänen olemuksessaan oli jotakin rauhoittavaa. Sammalpennun yllättäen keskeytettyä minut niin sen lisäksi, että säikähdin melkein hengiltä, olin jo tyystin ehtinyt unohtaa mitä olin juuri sanomassa. Kysyikö tämä kissa siis nimeäni? Nyt kun taas muistin asiani, oli minun aika se kissalle kertoa:
”Minä..” aloitin, kunnes ääneni yllättäen katosi.
”Minä olen Pähkinäpentu.” Seuraavia sanojani säesti pieni niiskaisu.
Kissa katsoi minuun ystävällisesti ja vastasi minulle, kertoen nimensä olevan Taivaslaulu. Nimen kuuleminen vapautti minussa omituisen, irrallisen kehräyksentapaisen. Pieni pääni oli aivan ymmällään kuulemastaan.
”Taivaslaulu. Se on kaunis nimi.”
Hän kyllä näytti kissalle, jonka nimi voisi olla Taivaslaulu. Nimi kuulosti ylhäiseltä. Sellaiselta, jonka sanominen ääneen saisi kenen tahansa refleksinomaisesti pörhistämään rintaansa. Paitsi että minun toistaessa hänen nimensä ainoa osa minusta mikä edes hieman liikahti oli selkäni, kun se hieman notkahti omituisesti ja äkisti. Minun piti korjata epämukava asento nousemalla istuma-asennostani pystyyn ja ikään kuin heilauttamalla vartaloani kevyesti, mutta tunsin oloni hieman hölmöksi sen jälkeen. Minua puhutteli tämä sievä aikuinen kissa, mutta minä vain havisin kuin lehti hänen edessään. Olinko minä kissa, josta tulisi ennenpitkää uljas klaaniaan palveleva soturi vai joku tyhmä riista, jota oli purtu takamukseen miltei epäonnistuneen pakomatkan yhteydessä? Istahdin kömpelösti maahan hieman nolostuneena, kun Taivaslaulu kehräsi minulle huvittuneena. Voi ei. Pitääkö hän minua nyt pilkkanaan? Minun täytyy pelastaa tilanne jotenkin. Haluan, että minut otetaan vakavasti! Niiskaus.
Nielaisin suussani olleen irrallisen syljen ja ryhdistäydyin, katsoen Taivaslaulun silmiä. Huomioni oli heti kiinnittyä niitten erivärisyyteen, mutta pakotin sen ajatuksenpoikasen ulos mieleni sopukoista. Sehän oli vain kaunista, että on kaksi eriväristä silmää. Olin taas menettää otteen itsestäni, melkein kaaduin. Minun oli keksittävä nopeasti jotakin sanottavaa, ennenkuin ajatukseni kasvattaisivat siivet. Mutta mistä aloittaisin? Vai Oliko hän jo ehtinyt vastata edelliseen lauseeseeni? Vai kuuluiko sellaiseen vastata. Se oli kohteliaisuus, kai hän nyt minua siitä kiittäisi? Olin jo ehtinyt avata suuni, luullen keksineeni seuraavan puheenaiheen, mutta nyt nostin leukani paikoilleen, sulkien suuni. Olisi varmaan aika röyhkeää aloittaa yllättäen uusi keskustelu, ennenkuin toinen on ehtinyt edellistä päättää.
//Taivas?
396 sanaa
