Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Jääviilto oli pääsemässä pelottavan lähelle kärsivällisyyteni rajaa. Kenties eniten minua hermostutti se, kuinka typeräksi itseni tunsin. Olin aina tiennyt, millainen kissa punaruskea soturi oli. Hänessä ei ollut tippaakaan hyvää tahtoa tai lämpöä, ei minkään tason empatiaa muita kissoja kohtaan. Jääviillon maailma oli keskittynyt häneen itseensä, ja kaikki soturin teot ja valinnat palvelivat ainoastaan häntä. Tiesin tämän kaiken, olin tiennyt jo siitä asti, kun olimme olleet oppilaita. Vuodenaikojen vierähtäessä olin varmistunut asiasta. Siitä huolimatta olin päättänyt luottaa häneen. Kuinka kehtasinkaan pitää itseäni älykkäänä?
Kenties olin antanut tunteilleni vallan ja erehtynyt kuvittelemaan Jääviillosta jotain mahdotonta. Ehkä jokin osa minussa toivoi, että kollista löytyisi hitusen verran lämpöä ja ystävällisyyttä. Näinä aikoina kaipasin toveruutta ikäisteni kanssa kipeämmin kuin koskaan, ja selvästi etsin sitä sokeasti joka suunnasta. Jääviilto oli taitava soturi ja hänen uskollisuutensa Kuolonklaania kohtaan oli kadehdittavan suurta: hän olisi hyödyllinen liittolaisena. Minun oli kuitenkin jälleen tultava siihen päätelmään, johon olin jo monta kertaa aiemmin löytänyt tieni. En koskaan voisi luottaa Jääviiltoon, enkä koskaan voisi pitää hänestä.
Katsoin Jääviiltoa pitkään sanomatta mitään. Katseeni pysyi kylmänä, mutta kylkieni kiihtyvä kohoilu paljasti hänen sanojensa aiheuttaneen minussa jonkinlaisen reaktion. Harkitsin vastaavani takaisin samalla mitalla, kiroavani hänet maanrakoon viiltävillä sanoilla siitä, miten kelvoton ja surkea hän oli, mutta lopulta päätin toisin. En jaksanut tapella hänen kanssaan. Huoli pentujeni turvallisuudesta ja Henkäystähden ylleni luoma paine olivat haukanneet leijonanosan voimavaroistani, eikä minulla ollut yhtään ylimääräistä energiaa hyödyttömiin sanaharkkoihin tuhlattavaksi. Olin väsynyt.
Siksi päädyin lopulta kääntymään ja astelemaan Jääviillon ohi sanaakaan sanomatta ja hänen suuntaansa katsomatta. Se tuntui luovuttamiselta, mutta en minä olisi mitään voinut voittaakaan. Ainakin Jääviilto saisi hyvän mielen siitä, että oli sanoillaan viimein vaientanut minut ja onnistunut loukkaamaan tunteitani. Minun mielialani tuntui myös kohoavan heti, kun astelin kuusipuun takaa ja soturi katosi näkökentästäni.
//Jää? :[
SuperKP-boosti käytössä
