Lepakkotassu
Kirjoittaja: Käärmis
Rosmariinitassu oli ensiksi hieman äreä, mutta yhtäkkiä hän vain jätti sen sikseen ja alkoikin vain leikkiä hippaa. Hän kosketti Lepakkotassua ja otti tämän hipaksi ja lähti sitten juoksemaan karkuun. Kolli tunsi hieman hyvää oloa lähtiessään naaraan perään hiljaa samalla kehräten. Tällainen rento kisailu ja leikkiminen oli kollin mieleen, vaikka hän ei sitä halunnut oikeasti myöntää. Eihän kukaan nyt voisi tietää, että kovalla ja karskilla Lepakkotassulla olisi myös pentumainen ja pehmoinen puolisko.
Kun Rosmariinitassu hidasti ja luovutti, Lepakkotassun oli vaikeaa pidätellä kehräystään. Hän katsoi naaraaseen iloisesti ja kuunteli tämän ehdotusta seuraavaksi keksiä vielä haasteita. Lepakkotassu oli aikeissa vastata, mutta Kamomillatassu saapuikin paikalle Hiljaisuustassu hänen vanavedessään liikehtien. Nuorempi kolli jäi aluksi kauemmas, mutta tuli sitten lähemmäs kuuntelemaan, kun Kamomillatassu puhui Rosmariinitassulle ja yritti pyytää anteeksi. Lepakkotassu katsoi naarasta hieman silmiään siristäen. Hänen olisi tehnyt mieli olla vain Rosmariinitassun kanssa kahden ja hän oli tullut tylysti häiriköimään.
Rosmariinitassu sanoi jotain siitä, että ei halunnut puhua siitä juuri silloin ja lähti. Lepakkotassu katsoi harmissaan harmaan naaraan perään. Hän olisi halunnut viettää aikaa hänen kanssaan, eikä tämän siskon Kamomillatassun saatika heitä kaikkia nuoremman Hiljaisuustassun kanssa, joka oli yksi iso riippakivi.
“Minäkin menen. Viettäkää te aikaa kahden, minulla ei ole juuri nyt kiinnostusta teidän ideointiin ja leikkimiseen”, Lepakkotassu murahti ja lähti oppilaiden pesään.
*En kyllä halua olla noiden kahden tampion kanssa, jos Rosmariinitassukaan ei ole siellä!* kolli ajatteli ja asettui sammalilleen. Hän käpertyi pieneksi palloksi ja laski häntänsä nenälleen ja sulki silmänsä. Hän halusi paeta uneen, pois sieltä. Ja siinä hän onnistui. Kolli vajosi syvään rentoon uneen.
Lepakkotassu katseli ympärilleen aukiolla. Muut kissat olivat kokoontuneet Henkäystähden luokse ja Lepakkotassu tiesi jo mitä oli tekeillä. Hänestä tulisi viimein soturi. Aaltosalama oli opettanut häntä hyvin ja nyt kaikki hänen mestarinsa kanssa ahkerointi palkittiin.
“Lepakkotassu, sinusta on aika tulla soturi. Tästä lähtien nimenäsi toimii Lepakkohuuto”, Henkäystähti vain sanoi nopeasti ja katsoi viileästi muita kissoja. Muita alkoi hurrata ja huutaa kollin uutta nimeä ja Lepakkohuuto tunsi omahyvää, kun muut hurrasivat hänelle. Kollin mielestä hän kyllä ansaitsi sen täysin. Hän röyhisti rintaansa ja kuunteli korvat höröllä, kunnes hurraukset alkoivat vaieta. Henkäystähti vain ilmoitti kokoontumisen olevan ohi ja lähti paikalta. Sitä tuore soturi ei ihmetellyt. Henkäystähti oli aina tuollainen.
