Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Oli tullut jälleen aika joka vuotisten hiirenkorvan harjoitusten. Ajatukseni palasivat omiin harjoituksiini ja sitten siihen, jolloin olin jo toiminut mestarin roolissa joukkueelle. Ravistelin pian irti muistoista, sillä en halunnut uhrata aikaa Järkäletassulle, jonka koulutusta en ollut pystynyt edes saattamaan loppuun. Minulla oli nyt uusi oppilas, johon keskitin huomioni. Lumikkotassu. Naarasoppilas oli seurassani ujomman puoleinen, mutta olin kyllä pistänyt merkille, millainen puheensorina tämän suusta pulppusi joidenkin muiden oppilaiden seurassa. Kiitin onneani, ettei toinen käyttäytynyt vastaavasti seurassani. En pitänyt tarpeellisena luoda mitään syvällisempää keskusteluyhteyttä oppilaisiini, sillä tärkeintä oli keskittyä heidän koulutuksensa etenemiseen, ei minkään turhanpäiväiseen draamaan oppilaiden pesällä. Tällaisella vastaanotolla he ehkä ymmärtäisivät soturikoulutuksen tärkeyden, ja kuinka tosissaan siihen tuli suhtautua. En antaisi minkään tulla Lumikkotassun koulutuksen eteen, sillä hänestä olisi tultava soturi. Halusin osoittaa, ettei Järkäletassun katoaminen ollut kiinni minun taidoistani mestarina. Ehkä Lumikkotassun jälkeen saisin enemmänkin koulutettavia, ainakin toivoin niin.
Hiirenkorva oli saapunut Kuolonklaaniin. Se tarkoitti pian vallitsevaa inhottavaa loskakeliä, kun uppoaisi partioissa märkään lumeen ja kastelisi vatsakarvat tarpoessa hangessa, jota aurinko päivä päivältä kadotti. Yöpakkasien takia saattoi vielä sataa satunnaisesti uutta lunta, mutta lehtikato oli takana ja hyvä niin. Riista alkoi palaamaan hiljalleen takaisin, mikä tarkoitti täydempää tuoresaaliskasaa ja energisempiä kuolonklaanilaisia. Hiirenkorva tarkoitti aina sitä, että olimme jälleen selviytyneet yhdestä lehtikadosta, vaikkakin se oli vaatinut veronsa esimerkiksi viheryskätapauksien takia.
Oloni tuntui varsin rauhalliselta. Viime suurissa harjoituksissa minua oli enemmänkin kuumottanut Tuhkajuovan läsnäolo ja näissäkin harjoituksissa minut oli sijoitettu mestariksi hänen seuraansa. Olin kuitenkin kasvanut viime kerrasta, eikä kokeneen soturin läsnäolo vaikuttanut minuun enää samalla tavalla, vaikka kunnioitukseni vanhempaa soturi kohtaan oli pysynyt silti samana. Joukkueeseen kuului oppilaani Lumikkotassun ja Tuhkajuovan oppilaan Roihutassun lisäksi vielä Orvokkitassu. Mestarin näkökulmasta oli hyvä päästä taas tarkkailemaan sitä, missä vaiheessa kunkin oppilas koulutuksessaan oli ja ottaa siitä eväitä omaan kouluttamiseen. Lumikkotassu oli kyllä jo ihan hyvässä vaiheessa koulutuksessaan. Suuret harjoitukset tulisivat näyttämään, kuinka valmis naarasoppilas oli jo soturiksi, ja mitä hänen koulutuksestaan vielä puuttuisi.
Eloklaanin mukanaolo harjoituksissa tuntui tällä kertaa helpommalta hyväksyä, vaikka suhtautuminen toiseen klaaniin oli aina aavistuksen varautunut. En kuitenkaan kokenut, että olisi pitänyt vahtia jokaista ruumiinosaa ja kuka toisesta klaanista touhuaa milloin mitäkin. Ehkä kokoontumiset ja aikaisemmat harjoitukset olivat saaneet sen aikaan. Eloklaanilaisten kanssa ei onneksi tarvinnut alkaa sen enempää kaveeraamaan. Siihen nyt olisi pystynytkään. Mutta toimeen heidän kanssaan tuli, se täytyi myöntää, vaikkei sitä ikinä olisi ääneen todennutkaan.
Ensimmäisenä vuorossa oli perinteisesti pesänrakennus, jossa oppilaat saivat harjoitella keskenään rakentamaan pesän. Lopulta muutaman muun lajin jälkeen tulisimme vielä nukkumaan siinä. Meidän mestareiden tehtävänä oli pesien valmistuttua kiertää ja arvioida ne, jotta saisimme selvyyden sijoitusjärjestyksessä. Pesänrakennus oli yksi osa-alue, joka vaikutti joukkueen kokonaissijoittumiseen. Toki olisihan se mukavampi nukkuakin sellaisessa rakennelmassa, joka oli tehty hyvin ja kunnolla, vaikkei pieni epämukavuus itseäni haittaisikaan. Kilpailun kannalta oli kuitenkin tärkeää onnistua. Omasta kokemuksestani oppineena tiesin, että harjoituksissa onnistuminen olisi tärkeä osa koulutusta, sillä epäonnistuminen saattoi jarruttaa sitä. Tietenkin odotin joukkueelta voittamista, mutta tärkeintä minulle oli, että Lumikkotassu näyttäisi mihin hänellä oli rahkeita.
Olimme asettuneet Tuhkajuovan kanssa tarkkailemaan etäämmältä, kun joukkue oli löytänyt paikan, mihin he aikoivat pesän rakentaa. Kurtistin kulmiani, kun pesäpaikaksi valikoitui kivenkolo. Jo etäämmältä vaikutti epävarmalta, miten tulisimme mahtumaan koloon. Ehkä oppilailla oli jokin erikoisempi idea? Tuntui siltä, että toiset olivat unohtaneet kokonaan, että aikuisen soturinkin kuului mahtua pesään. Minun kanssani tulisi ainakin ongelmia. En kuitenkaan vielä luovuttanut oppilaiden suhteen, vaan annoin heidän todistaa olevani väärässä. Ainakin yhteistyö tuntui sujuvan kaikilta hyvin, mutta se ei vielä kertonut mitään pesän onnistumisesta.
// 556 sanaa
