Loskalauha
Kirjoittaja: Auroora
// JOULUKALENTERIN VIIKONLOPUN KP-BOOSTI KÄYTÖSSÄ //
Sätin mielessäni itseäni, kun orava kohotti varuillaan päätään. Olin astunut risun päälle, ja pörröhännän korvat olivat tarpeeksi herkät kuulemaan hiljaisen rasahduksen. Vielä toivoa ei kuitenkaan ollut menetetty, sillä hetken hiljaa paikoillani seisottuani elukka syventyi taas käpyynsä. Otin harkitun askeleen lähemmäs pitäen katseen tiukasti kohteessani ja odotin. Kun tunsin oikean hetken saapuvan, keskityin loikkaan ja ponnistin kohti oravaa. Pahaksi onneksi se ehti kuitenkin huomata minut jo hypyn hetkellä. Orava oli jo vilistänyt tiehensä, kun minä vasta laskeuduin maahan sen paikalle.
”Pahus”, sihahdin ja vilkaisin vaivihkaa ympärilleni varmistaakseni, ettei kukaan ollut nähnyt. En nimittäin ollut yksin metsästämässä: Salamasielu oli pyytänyt minut mukaansa saalistamaan Verivarjon ja Säihkysielun kanssa. Kenties kutsu oli johtunut yksinkertaisesti siitä, että veljeni halusi viettää aikaa Verivarjon kanssa eikä halunnut Säihkysielun joutuvan kolmanneksi pyöräksi. Joka tapauksessa olin suostunut mukaan, koska ei minulla mitään parempaakaan tekemistä ollut.
”Onko onnistanut?”
Käännyin säpsähtäen äänen suuntaan. Verivarjo asteli juuri esiin paljasoksaisesta pusikosta. Hän sitten osasi liikkua hiljaa.
”Eipä oikeastaan, vaikka lähelle olen päässyt”, vastasin päätäni pudistellen. Verivarjo ei ilmeelläkään reagoinut sanoihini, mutta olin jo tottunut siihen. Hän oli melko tympeä kissa, enkä kerta kaikkiaan ymmärtänyt, mitä Salamasielu naaraassa näki. Veljeni oli aika suuri persoona, joka piti itsestään meteliä ja nautti huomiosta. Hän oli nokkela ja joskus jopa hauska. Verivarjo oli vain… no, Verivarjo.
”Veljesi alkaa käydä hermoilleni”, mustaturkkinen soturi sanoi, vaikka ei näyttänyt siltä ollenkaan. ”Luulisi, että jos joku pyytää metsästämään, hän haluaisi myös saada jotain kiinni.”
Kohautin lapojani. Oliko Verivarjo yllättynyt siitä, ettei Salamasielu halunnut oikeasti metsästää? Ei soturi mitenkään salaillut sitä, että piti saalistamista melko turhana hommana. Mikä oli älytöntä, sillä eihän meistä kukaan ilman ruokaa elänyt. Kaiketi hänen aivoituksissaan oli enemmänkin kyse siitä, ettei Salamasielu pitänyt tärkeänä sitä, että hän itse metsästäisi.
”No, en muuta häneltä odottanutkaan. Varmaan hän halusi vain viettää aikaa kanssasi.”
Verivarjon kylmä kuori särösi hetkeksi hämmennyksen vaikutuksesta.
”Ai. Niinkö luulet?”
”Niin arvelen. Siksi hänen oli kutsuttava minutkin mukaan, kun sinä kutsuit Säihkysielun. Ja nyt olet täällä, joten pian hän varmaan-”
”Loskalauhaaa!”
Jo toisen kerran joku pääsi yllättämään minut, mutta ei ollut tarpeen kääntyä äänen suuntaan sen tunnistaakseni. Kenties olisi sittenkin ollut hyödyllistä tehdä niin, sillä seuraavana hetkenä minut oli kampattu routaiseen maahan. Salamasielun hampainen virne heilui yläpuolellani, kun hän painoi minut maahan. Rentouduin soturin alla, sillä en todellakaan aikonut lähteä mukaan hänen pentumaisiin leikkeihinsä.
”Pääsinpäs yllättämään sinut!” hän naureskeli ja tökki päätäni ärsyttävästi. ”No, etkö laita vastaan? Loskalauha, olet niin tylsä.”
Ilmeestäni mahtoi paistaa haluttomuus niin voimakkaasti, että Salamasielu luovutti tavallista nopeammin ja vapautti minut otteestaan. Hän sipaisi hännällään päälaeltani kuuraa ylös noustuani.
”Verivarjo! Tänne sinä katosit”, valkoinen kolli päivitteli ja siirtyi seuraavaksi kiusaamaan häntä. Minä siirsin huomioni kaksikosta Salamasielun perässä astelevaan Säihkysieluun, joka kantoi mukanaan paria hiirtä. Hän olikin loppujen lopuksi ainoa, joka oli saanut mitään kiinni.
”Hei, Loskalauha”, kermanvärinen kolli sanoi hymyillen. Minäkin hymyilin hänelle takaisin: tunsin vilpitöntä iloa siitä, että mukana oli edes joku, joka ei käynyt hermoilleni tai kohdellut minua kuin ilmaa.
”Hei, Säihkysielu. Sinua taisi onnistaa.”
Soturi laski saaliinsa maahan, jotta ne eivät hiljentäisi hänen ääntään. Hän nyökkäsi vastaukseksi ja vilkaisi sitten Salamasielua ja Verivarjoa, jotka olivat parhaillaan väittelemässä parhaasta metsästyspaikasta.
”Jos tietäisit saalistamisesta yhtään mitään, olisit vienyt meidät Lehtikuusilaaksoon.”
”Ketä kiinnostaa? Halusin tulla tänne.”
Säihkysielu pudisti päätään. Ehkä hän oli yhtä ymmällään siskonsa kiinnostuksen kohteesta kuin minä veljeni. Ilokseni hän ei kuitenkaan puhunut kanssani vain noista kahdesta, vaan vaivautui jopa kysymään kuulumisiani.
”Mitäs tässä”, vastasin lapojani kohauttaen. ”Samaa vanhaa. Odotan, että minun päätetään olevan tarpeeksi kokenut johtamaan partioita. Luulen, että se voisi olla kiinnostavaa.”
Säihkysielu nyökkäsi.
”Niin! Minä odotan sitä myös. Ja sitäkin, että pääsisin kouluttamaan oppilasta. On paljon, mitä haluaisin hänelle opettaa.”
”Kuten mitä?” kysyin kiinnostuneena. Soturi virnisti.
”Kuten sitä, miten turhat väittelyt vältetään.”
Metsästäminen oli loppujen lopuksi ollut ihan hauskaa. Olin jopa saanut kiinni yhden varpusen, kun Säihkysielu oli ensin bongannut sen. Hän oli kelpo seuraa, ja ihmettelin, miten kolli saattoi olla läheistä sukua jollekin Verivarjon kaltaiselle tylsimykselle. Toisaalta osasi naarassoturikin joskus pitää hauskaa. Ainakin hänen juttunsa Salamasielun kanssa olivat välillä huvittaneet minua ja Säihkysielua.
Leirissä nakkasin tuomiseni tuoresaaliskasaan. Säihkysielu ja Salamasielu olivat molemmat menossa kuuhuipun rajapartioon, joten he vetäytyivät sotureiden pesään nokosille. En todellakaan ollut aikeissa viettää aikaa Verivarjon kanssa, joten etsin itselleni nopeasti muuta seuraa. Tassuni ehtivät kuljettaa minut pentutarhalle ennen kuin olin asiaa sen kummemmin pohtinut.
Olin nimittäin metsästäessäni miettinyt, että minun pitäisi käydä pentutarhalla tervehtimässä Hämärähallaa pentuineen. Pennut olivat nimittäin velipuoleni Kaamoskukan. Minua ei varsinaisesti houkutellut hieroa mitään läheisempiä sukulaissuhteita heidän kanssaan, mutta olin perin kiinnostunut siitä, millaista niinkin kieron kissan kuin Kaamoskukan jälkikasvu oli.
Pentutarhaan astuessani huomasin, että paikalla oli myös toinen velipuoleni, Pyräkkäpiru.
”Tervehdys Pyräkkäpiru”, sanoin ja istuuduin kollin viereen. ”Sinäkin olet tervehtimässä uusia sukulaisia, vai?”
Nämä kyseiset sukulaiset olivatkin juuri unessa ja tuhisivat hiljaa Hämärähallan vierellä. He näyttivät aika… tavallisilta? Kukaan ei nyt nukkuessaan vaikuttanut siltä, että hänestä tulisi tulevaisuudessa pahamaineinen murhaaja tai kieroutunut juonittelija.
//Pyrtsi?
