Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
”Oletko käynyt katsomassa pentutarhalla Orvokkisydämen pentuja?” kysyin uteliaasti, mutten antanut toiselle aikaa vastata ennen kuin lisäsin, ”he ovat kasvaneet vauhdilla, pian heistäkin tulee oppilaita.” Toinen pudisti päätään: ”En ole käynyt pentutarhalla sitten hiirenkorvan.” Sen täytyi olla Pimentovarjon pentujen pentuaikoihin. Kaksi kollia ja naaras olivat nyt -tassuja. ”Olisi mukavaa saada Pyörrepentu oppilaakseni”, jatkoin vielä. Naaras katsahti eteenpäin ja hetken jälkeen hän katsoi taas minuun nopeasti.”Kannattaa esittää toive Punatähdelle. Hän saattaa hyvinkin toteuttaa toiveesi”, Tuhkajuova selitti. “En aio ennen kuin olen kysynyt Pyörrepennun mielipidettä”, totesin hymyillen Pyörrepennulle – tai oikeastaan yhteisille muistoillemme kollipennun kanssa. “Ihan hyvä sekin mutta ole ripeä”, hän tokaisi. Hiljennyimme hetkeksi. En pitänyt keskustelua yllä, koska väsymys viimepäivien rintakipujen ja hunosti nukuttujen öiden takia. Astelin eteepäin kunnes yhtäkkiä ajatukseni ja aistini herpaantuivat ja astuin vahingossa kovaäänisesti risun päälle. Säpsähdin mutta jatkoin matkaa. En selvästi ollut vireessä tänään – aistini tuntuivat jäätyneen kokonaan ja epämiellyttävä jännitys kalvoi minua. Kokoaikainen epäonnistumisen pelkokalvoi sisuksiani. Läshestyimme jokea. Epäonnekseni Tuhkajuova päätti kävellä joen reunaa pitkin. “Lumikkoviiksi, katsoisitko tarkemmin mitä tuolla vedenalla on?” hän kysyi. Astelin veden lähelle katselemaan mutta voi minua. Astuin jonkun sileän ja liukkaan päälle. Horjahdin kaaressa suoraan veteen. Pärskähdin ja vedin vettä henkeeni. Vesi täytti kaiken. Olin kauhun vallassa en pystynyt tehdä mitään! Tunsin kivien raapivan turkkiani ja pärskin ja yritin päästä pinnalle. Olin ihan vinkkelisti enkä pystynyt tehdä mitään! “Apua, apua!” huutoni pärkähtelivät veden mukana ulos suustani enkä ollut varma saiko niistä edes selvää. En saanut henkeä!
//Tuhka?
