Lepakkohuuto
Kirjoittaja: Käärmis
Partio palasi takaisin leiriin. Lepakkohuuto huomasi Hiljaisuusvarjon, joka jutteli Aamuraidan kanssa. Kaksikosta oli tullut viimeaikoina melkoisen läheisiä. Pian myös Neilikkasydän saapui kaksikon seuraan. Pian he juttelivat kiivaasti kolmestaan ja heidän iloiset äänensä raikuivat leirissä, kun he puhuivat innoissaan keskenään.
Lepakkohuuto käänsi kuitenkin katseensa ja lähti tassuttamaan kohti sotureiden pesää. Hän huomioi leirissä olevat kissat tarkoin. Lainetassu, johon Lepakkohuudolla ei ollut mitään kamalan suurta mielipidettä paitsi se, että hän ajatteli itsestään aivan liikoja vain siksi, että oli päällikön oppilas.
Tummanharmaa kolli ei kuitenkaan jäänyt ajattelemaan sitä vaan tassutti sisään pesään. Hän huomasi siellä muita sotureita hyvän määrän. Pesässä oli muun muassa Syöksyaskel, Tattihalla, Pikkukaaos, Latvaruusu sekä Kärppämyrsky. Soturit tuskin puhuivat keskenään. Pari heistä nyökkäsi hiljaiset tervehdykset Lepakkohuudolle, kun hän saapui sisään pesään. Kolli nyökkäsi takaisin ja meni omille makuualusilleen.
Lepakkohuuto odotti leirin sisäänkäynnin sivussa partiota. Hän oli kyyryssä piilossa odottamassa, että he saapuisivat takaisin leiriin.
Koko aamun kollin oli tehnyt mieli tehdä jekkuja Rosmariinikynnelle. Naaras oli kuitenkin lähtenyt partioon, joka oli pilannut hänen suunnitelmansa.
Ensimmäistä kertaa ikuisuuteen Lepakkohuuto oli iloinen siitä, että hän oli pienikokoinen. Hän saattoi piilotella hyvin pienen kulmauksen takana, kun hänen pientä kehoaan ei siitä niin helposti huomaisi.
Lepakkohuuto jännittyi, kun yhtäkkiä sisäänkäynniltä alkoi kuulua ääniä. Hän odotti innoissaan häntäänsä maata pitkin viuhtoen, että partio saapuisi sisään. Hän pääsisi säikäyttäämään Rosmariinikynnen. Hänen ilmeensä tulisi varmasti olemaan näkemisen arvoinen.
Pian ensimmäiset partion jäsenet ilmestyivät näkyviin. Tummanharmaa kolli katsoi silmät kimmeltäen, kun kissa toisensa perään saapui sisään leiriin. Pian hän tunnisti Rosmariinikynnen, joka asteli pahaa aavistamattomana sisään leiriin. Lepakkohuuto keräsi takatassuihinsa ensin voimaa ja ponnisti sitten naaraan eteen. Tabbykuvioinen naaras rääkäisi säikähtäneenä.
Lepakkohuut purskahti nauruun ja pian Rosmariinikynsi tömähti hänen päällensä painaen häntä selälleen maahan. Kolli ei vieläkään saattanut lopettaa nauramista.
“Olisitpa… Olisitpa nähnyt… naamasi”, kolli nauroi. Naaras katsoi häntä ensin äreästi, mutta sitten hänen ilmeensä alkoi pehmetä.
“Et varmasti pääse pälkähästä ilman kostoa. Odota vain”, hän sanoi, kun nousi pois kollin päältä ja lähti sitten suuntaamaan kohti sotureiden pesää. Kolli vain pudisteli päätään hitaasti virne kasvoillaan.
Hän meni tuoresaaliskasalle, otti sieltä itselleen hiiren ja alkoi sitten mutustamaan sitä onnellisesti. Hän kehräsi itsekseen ajatellessaan Rosmariinikynnen säikähtänyttä ilmettä ja yritti saadaitsensä rauhoittumaan.
Kun kolli oli syönyt, hän lähti Rosmariinikynnen perään sotureiden pesään. Hän työnsi päänsä sisään ja näki naaraan käpertyneen makuualusilleen ja näytti nukahtaneen. Lepakkohuuto hymyili kevyesti. Naaras näytti aika suloiselta. Hän kuitenkin pudisteli päätään. Ei hänen sillä tavoin kuulunut ajatella.
Lepakkohuuto meni omalle makuusijalleen, asettui makaamaan ja pomppasi sitten ylös kivusta rääkäisten. Rosmariinikynsi ponnahti heti pystyyn nauraen. Lepakkohuuto kääntyi katsomaan makuusijaansa ja huomasi siellä pari pientä ja terävää kiveä. Hän murahti ärtyneenä, mutta hänen huvittuneena väpättävät viiksensä paljastivat hänenkin huvittuneisuutensa.
“Senkin riiviö! Mutta taidamme olla nyt sujut”, kolli naukui ja meni tökkimään Rosmariinikynttä etutassuillaan. Naaras murahti, nauroi ja alkoi tökkiä takaisin.
“Senkin jäniksenpapana!” naaras nauroi.
“Ketä sinä oikein kutsut jäniksenpapanaksi?!” Lepakkohuuto naurahti ja loikkasi naaraan päälle nauraen.
Hetken ajan soturi kaksikko sekoili siinä nauraen, kunnes he vetäytyivät kauemmas toisistaan ja menivät molemmat omille makuusijoilleen rauhoittumaan – Lepakkohuuto tietysti otti pikkukivet sieltä ensiksi pois. Hän hymyili ja laski päänsä tassujensa päälle hymyillen itsekseen. He olivat olleet ehkä kovin pentumaisia, mutta mitä väliä sillä oli? Heillä oli hauskaa. Hän hymyili vielä hetken ja sulki sitten silmänsä nukahtaen.
