Kaamospentu
Kirjoittaja: Aura
Kaamospentu tuijotti Pihkatassua, joka makasi muiden klaaninvanhimpien kanssa. Pennusta kolli oli outo, tuo oli kuulemma hänen emonsa ikäinen ja silti oppilas! Kollipentu oli kuullut, että tuo oli oppilas halvaantuneen jalan takia, mutta Kaamospentu oli varma, että kyse oli vain tekosyystä. Tuo oli vain niin huono! Pentu hihitti itsekseen ja kääntyi sitten takaisin sammalpallonsa puoleen. Kaamospentu loikkasi sammaleisen leikkikalunsa kimppuun ja kynsi sitä neulan terävillä kynsillään. Pentu repi sammalpalloa hampaillaan ja ärisi.
”Lähde Kuolonklaanin reviiriltä kurja eloklaanilainen, grr!” Kaamospentu murisi leikkimurinaansa ja heitti pallon rippeet ilmaan. Sammalhiput satoivat kollin päälle ja Kaamospentu heittäytyi selälleen. Leikkiminen oli hänestä kaikista hauskinta, mitä hän tiesi. Pentu sylkäisi suuhunsa lentäneen sammalhipun pesän lattialle ja ravisteli itseään. Yök, se maistui pahalta! Onneksi hän ei ollut mikään saaliseläin, joka söisi tälläisiä kasveja. Hän oli kuolonklaanilainen ja kaikista mahtavin soturi, ainakin tulevaisuudessa. Kaamospentu odotti oppilasaikaansa kovin, sillä hän ei malttanut odottaa kaikkia tulevia seikkailuita. Kolli haaveili siitä, että pääsisi seikkailemaan metsässä sisaruksiensa kanssa. Harjoittelemaan taistelua ja saalistamista. Saalistaminen ei niinkään Kaamospentua kiinnostanut, sillä se tuntui tylsältä. Muut voisivat saalistaa Kaamospennulle, ei hänen tarvitsisi osata sitä. Tummaturkkinen kissa räpäytti silmiään ja pörhisti turkkiaan näyttääkseen suuremmalta, mitä hän oli. Sammalpallo saisi katua, että oli eksynyt pentutarhaan, missä Kaamospentu majaili!
”Haa!” pentu miukaisi ja hyppäsi uudelleen sammalpallonsa kimppuun. Pentu kieriskeli sammalpallon kanssa ja meinasi törmätä pesän muihin asukkeihin. Kaamospentua ärsytti, että pesässä asui hänen perheensä lisäksi myös Orvokkisydän, Toivepentu ja Pyörrepentu. He olivat tulleet tunkeilemaan heidän pesäänsä, saisivat kalppia sinne minne aurinko ei paistaisi! Kaamospentu potkaisi sammalmyttyä turhautuneena ja pyllähti sitten paikoilleen. Kaamospennun pieni häntä heilahteli edes takaisin hermostuneena, missä Pimentovarjo oli? Naaras oli lähtenyt hakemaan aukiolta syötävää ja Kaamospentu kurkki pentutarhan suuaukolta aukiolle. Kuningatar oli vannottanut, että hänen pentunsa eivät saisi poistua pentutarhasta ja Kaamospentu ei halunnut oppilasaikansa viivästyvän, joten hän totteli kiltisti emoaan. Pentu nousi pystyyn innostuneena, kun tummaturkkinen kuningatar asteli takaisin pentutarhaan.
”Emo, emo! Minulla on tylsää, voitko opettaa minulle jotain siistiä? Kuten taistelemista, haluan oppia, jotta voin päästä oppilaaksi etuajassa!” Kaamospentu intoii ja pyöri emonsa jaloissa niin, että meinasi kompastuttaa naaraan. Kaamospennun pieni keho tärisi innosta, kun hän odotteli Pimentovarjon vastausta. Hän halusi voittaa jatkossa kaikki taisteluleikit, sillä viimeksi hän oli hävinnyt sisaruksilleen! Enää hän ei häviäisi, jos hän saisi oppia parhaimmalta. Kollipennun katse oli täynnä ihailua, kun hän katsoi emoaan. Kaamospentu todella katsoi emoaan ylöspäin, olihan naaras Kuolonklaanin mahtavimpia sotureita ja kuului hänen perheeseensä! Turmaloikka myös oli mahtava kissa, kaikki hänen suvussaan takuulla oli! Ainakin niin kolli uskoi.
//Pimento?
