Lumikkopentu
Kirjoittaja: Saaga
Huiskin häntääni kärsimättömänä. Täällä on hirveän tylsää! ajattelin. Istuin siinä pentutarhan edessä miettien mitä voisin tehdä. Huomasin paksun kepin maassa ja ryntäsin sen luokse. Käänsin sen ympäri ja asettelin lumeen niin, että se pysyi paikallaan. Asetin etutassuni sen päälle kokeillen pysyisikö se paikallaan jos sen päälle astuisi. Se ei kellahtanut kumoon vaikka asetin molemmat etutassut sen päälle. Kun olin päättänyt uskaltaa, astuin kokonaan sen päälle. Pysyin juuri ja juuri tasapainossa ja huiskin häntääni vimmatusti. Mäntyviiksi tuli paikalle ja nappasi hännästäni kiinni käpälällään. “Pidä se paikallaan ja tasapainoile sen avulla,” hän sanoi. Tein niinkuin hän käski ja se tuntui paljon helpommalta. Uskalsin kävellä pari askelta eteenpäin mutta kaaduin kesken neljännen askelen. Mäntyviiksi naurahti ja tuuppasi minut ylös. “Menen nyt mutta jatka harjoittelua,” Mäntyviiksi rohkaisi ja tassutti pois. Jäin taas yksin mutta enää minulla ei ollut niin tylsää. Tasapainoilin kepillä kolmella käpälällä. Kulutin aikaa hypähtelemällä kepin yli ja sen päälle. Niiskaisin ylimielisesti, kun en onnistunutkaan hyppäämään kepin ylitse vaan tuiskahdin nenälleni lumeen. Sitten sain hyvän ajatuksen. Harjoittelisin vaanimista kepin päällä kuin vaanisin puussa. Kyyristyin kepin päälle ja hiivin sirosti sen päällä edestakaisin. Kun sain tarpeekseni harjoittelusta, päätin harjoittaa hajuaistiani ja hiiviskelin ympäri leiriä nenä maassa. Haistelin maata ja haistoin Keltapilkkeen, Liekkimyrskyn ja Pikiturkin tuoksut. Haistoin myös muut Kuolonklaanin kissat leirissä. Tiputassun hajukin oli siellä mutta laimeana. Painoin pääni kunnioittavasti muistaessani parantajaoppilaan, joka kuoli pari auringonnousua sitten viheryskään jota olin itsekin sairastanut mutta paranin siitä todella nopeasti. Ravistin päätäni ja päätin olla ajattelematta surullisia asioita. Hyppäsin ilmaan ja kuvittelin repiväni viholliselta korvat irti. Rojahdin maahan suurella voimalla ja pölläytin lunta kaikkialle ympärilleni. Takakäpälääni iski suuri kipu ja vinkaisin äänekkäästi. Yritin nousta maasta mutta käpäläni pettivät ja vaivuin pimeyteen.
“Oletko hereillä?” kuulin Hehkuaskeleen sanovan. “Olen, mutta mitä tapahtui?” sanoin hiljaa miettien miten päädyin parantajanpesään. Viimeksi muistan vain kuinka takakäpälässäni tykytti kipu nyt se tuntui… tuntui oudolta. “Takaäpäläsi on pois paikoiltaan, mutta älä huoli saamme sen kuntoon tuossa tuokiossa. Pidätkö häntä paikallaan?” Hehkuaskel sanoi jollekin kissalle, joka otti minusta tukevan otteen. Yritin rimpuilla irti mutta kissan käpälät estivät sen. Avatessani silmiäni hieman huomasin sen olevan Routatassu. “Tämä saattaa tuntua pahalta pikkuinen,” Hehkuaskel sanoi ja tarttui takatassuuni jossa tykytti edelleen se sama kipu, joka ei tuntunut lähtevän mihinkään. Yhtäkkiä Hehkuaskel veti käpälääni kovaa ja vinkaisin kivusta. “Tuntuuko nyt paremmalta?” hän kysyi ystävällisesti ja nyökkäsi oppilaalle merkiksi lähteä. Nyökkäsin vastaukseksi, mutta juuri kun olin avaamassa suuni parantaja keskeytti minut. “Routatassu huomasi sinut, kun pyörryit ja hän toi sinut tänne,” Hehkuaskel kertoi keskittyneenä yrtteihinsä. “Pääset kyllä leikkimään taas mutta vaadin, että et rasita jalkaasi hirveästi ennen ensi auringonhuippua,” hän jatkoi, kun katsoin häntä kysyvästi. Tyydyin siihen vastaukseen joten painoin pääni käpälilleni ja katselin kun hän lajitteli yrttejään. “Pitääkö minun syödä jotain noista?” kysyin ja yökkäsin ajatuksesta. “Ei, ei tarvitse,” Hehkuaskel sanoi kehräten huvittuneena. “Hyvä,” kehräsin itsekin. Kellahdin selälleni. “Onko tylsää?” Hehkuaskel kysyi katsoen vihdoin minuun eikä yrtteihinsä. Nyökkäsin ja käännyin takaisin vatsalleni.
//475 sanaa
