Mäntyviiksi
Kirjoittaja: Sirius
Heräsin vuoteestani. Pennut halusivat taas ulos. ’Eivätkö he voi koskaan keksiä mitään täällä sisällä? Olen minä ikikuningatar, mutta en koko ajan halua olla vahtimassa!’ ajattelin hieman ärsyyntyneesti. Tiesin kuitenkin, että kasvavat pennut tarvitsivat ulkoilua. Näin Lehtituulen omahyväisen ilmeen, kun laahusrin heidän luokseen. Väläytin Lehtituulelle vihaisen katseen. ’Tulepas itse hoitamaan pentuja! Et varmaan halua, vai?’ ajattelin. Vaikka Lehtituulella oli omatkin pennut, tuskin hän tiesi mitään mitä minä olin joutunut kestämään. ”Jee! Mäntyviiksi heräsi! Nyt päästään ulos!” Katajapentu huudahti. Hiekanvärinen kollipentu hyppeli paikallaan iloisena. Minulle tuli hyvä mieli hänen ilakoinnistaan. Oli mukavaa, että pennut suorastaan odottivat heräämistäni! ”Ei, Katajapentu. Teidän pitää kysyä lupa, ymmärrättekö?” Höyhenhalla kysyi heitä. Katselin pentuja huvittuneena. ”No päästäänkö?” kuulin heidän kysymyksensä. ”Vain, jos Mäntyviiksi jaksaa mennä.” Höyhenhalla vastasi ja loi minuun huvittuneen katseen. Minulle tuli heti parempi mieli. ”En minä nyt niin vanha ole. Kyllähän minä voin mennä, jos kerran pikkuiset niin haluavat.” kehräsin. ”Jee! Ulos!” he kiljuivat ja hyppivät pesästä. ”Arvaa onko vaikeaa pitää kurissa kolmea pentua.” Höyhenhalla henkäisi. Kolmikko oli tosiaan riehakas, mutta myöskin iloinen. ”Arvaan että on. No, minä tästä menen.” huikkasin. Menin aukiolle katsomaan heitä. Näin kuinka pennut liukuivat jäälammikon päällä. ”Hei! Mitä te teette?” kysyin. ”Ollaan hiirtä ja kissaa.” Untuvapentu sanoi. Katselin aikani, kun pennut liukuivat jään päällä.
”Pennut?”
