Tuhkatassu
Kirjoittaja: Elandra
Punatähti oli juuri kysynyt oppilaaltaan, mitä tämä haistaa. Pimentotassu oli kertonut haistavansa jäniksen ja ketun tai koiran. Sitten päällikkö oli pyytänyt minua ja Kuuratassua tarkentamaan oppilaansa vastauksia. Maistelin ilmaa, ja haistoin jänikset ja eläimen, joka oli ehkä ennemmin koira kuin kettu, mutten ollut varma. Lisäksi ilmassa oli joku haju, jonka olin joskus haistanut, mutten saanut päähäni, mikä se oli.
“Se ei ollut kettu, vaan koira”, Kuuratassu kertoi nopeasti. Punatähti nyökkäsi.
“Kaksijalka”, vastaus tuli ulos suustani sillä hetkellä, kun oivalsin sen. Päällikkö nyökkäsi taas.
“Niistä ei ole mitään harmia, sillä kaksijalat koirineen viihtyvät reviirillämme toisinaan. Hiirenkorvan edetessä täytyy olla varovainen, sillä koirat saattaavat olla vapaana. Viherlehden aikaan kaksijalan pennut saattavat käydä Hehkulammen rannassa”, punaruskea kolli kertoi. Liekkihäntä oli kertonut minulle kaksijaloista. Ne asuivat Ukkospolun takana sijaitsevassa kaksijalkalassa. Mestarini oli kertonut myös kotikisuista, jotka elivät kaksijalkojen kanssa ja söivät outoa ruokaa. Kuivat nappulat eivät kuulostaneet erityisen houkuttavilta. Olin sitä mieltä, että jokainen kissa tarvitsi oikeaa tuoresaalista elääkseen.
Partion jälkeen palasimme leiriin. Aurinko oli korkealla ja lämmitti jo vähän enemmän. Pakkasta ei tainnut olla lainkaan. Astelin oppilaiden pesälle ja jäin istumaan kaikessa rauhassa hieman etäämmälle Jäätassusta ja Kylmätassusta. Huomasin myös klaanin tuoreimman oppilaan, Haaskatassun istuvan etäämmällä. Entinen erakko oli tullut klaaniin jokin aika sitten. Hänen kasvonsa ja oikea jalka olivat palaneet pahasti tulipalossa. En ollut koskaan jutellut kollille, eikä totta puhuen kyllä kamalasti huvittanutkaan. Suoraan sanoen kissa näytti rumalta. Jotkut pennut saattaisivat jopa säikähtää arpeutuneita kasvoja. Koko olemus oli muutenkin melko rähjäinen.
Hetken kuluttua huomasin Liekkihännän lähestyvän minua. Käännyin kohti mestariani rauhallisesti. Valkea soturi pysähtyi, muttei istunut alas.
“Lähdelle harjoitteleman taistelua Ruusutuikkeen ja Haaskatassun kanssa”, soturi ilmoitti rauhallisella äänellä. Kuin vaistomaisesti katseeni liukui Liekkihännästä Haaskatassun suuntaan. Tumma oppilas huomasi sen, mutta käänsi päänsä poispäin.
“Milloin?” kysyin, koska en jaksanut alkaa väittämään vastaan. Taisteluharjoitukset olivat aina hyvästä, vaikka vastustaja olisikin tuollainen. Pystyikö Haaskatassu edes taistella vammojensa vuoksi? Toisaalta, vastustajaansa ei ikinä saanut aliarvioida. Haaskatassu saattoi olla hyväkin taistelija, sillä ulkokuori ei koskaan kertonut mitään.
“Nyt heti”, Liekkihäntä sanoi heilauttaen oranssia häntäänsä. Huomasin Ruusutuikkeen kävelevän oppilaansa luokse. Naaras kertoi tuolle uutiset, ja Haaskatassu vilkaisi minua. Hän nyökkäsi ja seurasi mestariaan meidän luoksemme. Kukaan ei sanonut mitään. Ruusutuike katsoi kumppaniaan lämmin hymy kasvoillaan. Vakava Liekkihäntä nyökkäsi ja johdatti meidät ulos leiristä. Kävelin Haaskatassun edellä, ja Ruusutuike piti perää. Mestarini lkiristi tahtia heti ulos päästyämme. Pysyin hänen perässään ongelmitta, mutta olin välillä vähällä upota hankeen. Aurinko teki lumesta pehmeämpää ja sitä myötä myös upottavampaa.
“Harjoittelemme Lehtikuusilaaksossa”, Liekkihäntä vastasi niin kovaan ääneen, että myös Ruusutuike saattoi kuulla sen. Soturi johdatti meidät Lehtikuusilaaksoon.
Laakson reunat olivat melko loivat, joten ongelmia alaspääsyssä ei ollut. Lumi oli tosin paikoin liukasta, mutta laskeutuminen kävi sulavasti. Liekkihäntä pysähtyi alas päästyämme ja kääntyi minun ja Haaskatassun puoleen. Ruusutuike asettui kumppaninsa vierelle.
“Harjoittelemme tänään ihan helppoja asioita, koska mukana on kokematon oppilas”, Liekkihäntä naukui viitaten Haaskatassuun. Joku olisi voinut ottaa tuon loukkauksena, mutta tottahan hän vain puhui. Haaskatassu ei ollut ollut kauaa oppilaana.
“Niin, käymme läpi taistelutilannetta, jossa toinen ei tiedä missä hyökkääjä on”, Ruusutuike selitti lämpimämmällä äänellä. Ruusutuike oli aina ollut mukava, mutta mestarikseni häntä en ikipäivänä olisi halunnut. Naaras oli liian pehmeä. Osasiko hän pitää kuria ollenkaan? Toisaalta, pentutarhalla hän osasi komentaa pentuja ihan hyvin.
“Tarkoituksena on, että vuorotellen toinen oppilas lähtee kävelemään Lehtikuusilaakson halki. Sillä välin me ja toinen teistä pysyttelee piilossa ja seuraa toista. Hyökkääjä saa hyökätä koska vain, jonka jälkeen alkaa taistelutilanne. Saatte käyttää kynsiänne, mutta meidän käskystämme irrottaudutte toisistanne heti”, Liekkihäntä naukui ja painotti viimeistä sanaa. Nyökkäsin merkiksi siitä, että ymmärsin tehtävän.
“Haaskatassu, sinä voit olla ensin se, joka joutuu havainnoimaan ympäristöä. Emme ole vielä harjoitelleet toisen kissan hiljaista seuraamista, joten annetaan Tuhkatassun yrittää sitä ensin”, savunharmaa soturi naukui. Haaskatassu vastasi nyökäten. Liekkihäntä antoi kollille merkin aloittaa. Musta oppilas lähti kävelemän eteenpäin lehtikuusien lomassa. Kun hän oli päässyt tarpeeksi kauas, Liekkihäntä antoi minulle merkin aloittaa. Lähdin ripeästi hiipimään eteenpäin Haaskatassun perään. Pidin huolta siitä, että minusta ei lähtenyt ääntä. Pidin häntäni hieman ylhäällä niin, että se ei koskettanut maata. Pakotin sen kuitenkin niin alas, ettei Haaskatassu voisi nähdä minua sen perusteella. Tiesin, että laakson keskustassa lehtikuuset olivat hyvin lähellä toisiaan. Päätin kiivetä puuhun ja yrittää kulkea niitä pitkin yläilmoissa. Haaskatassu tuskin osaisi odottaa sitä. Valitsin sopivan puun ja kiipesin noin ketunmitan korkeudelle. Huomasin Haaskatassun kävelevän kauempana, joten laskeuduin vähän alaspäin. Kun kolli katosi näkyvistäni, kiipesin nopeasti oksien suojaan. Kampesin itseni paksulle oksalle ja tasapainottelin sitä pitkin eteenpäin. Näin Haaskatassun edessäpäin. Hän katseli ympärilleen, mutta ei tajunnut katsoa korkealle. Vedin syvään henkeä ja ponnistin itseni pois oksalta. Pudottauduin yllättävän sulavasti toisen kuusen oksalle. Oli vähällä, että olisin pudonnut maahan, mutta onnistuin tarttumaan tulevasti oksaan. Se heilui hetken ilmassa, kunnes liike tasaantui. Lähdin kulkemaan eteenpäin kohti puun runkoa. Kiersin sen muiden oksien avulla ja katselin Haaskatassua. Kolli liikkui eteenpäin koko ajan. Seurasin häntä ja loikin puusta puuhun hieman epävarmasti. En ollut koskaan ennen kokeillut tätä, mutta olin ylpeä suorituksestani. Liekkihäntä ja Henkäysvarjo olivat sanoneet, että minulla oli lahjoja kiipeilemiseen. Kun olin aivan Haaskatassun kohdalla, löysin erään ongelman. Minun täytyisi päästä alas ilman ääntä. Päätin lopulta käyttää puunrunkoa suojanani. Asetuin puuhun niin, että Haaskatassu ei näkisi minua, mutta saattaisi kyllä kuulla. Toisaalta samanlaiset äänet kuuluivat myös oravien kiivetessä, joten kolli saattaisi tulkita sen siksi. Laskeuduin niin alas, että saattaisin loikata oksalta Haaskatassun kimppuun. Se olisi erinomainen yllätyshyökkäys. Kolli katseli ympärilleen ja yritti löytää minua. Hän katsoi ensin hetken ajan kuusta, mutta käänsi sitten selkänsä minulle. Kolli käännähteli ympäri nopeasti. Kuin tilauskesta, joku eläin liikahti vastapäisessä puskassa. Se sai Haaskatassun huomion. Pujahdin rungon toiselle puolelle ja hiivin oksaa pitkin. Lopulta ponkaisin itseni ilmaan kohti Haaskatassua. Kolli kääntyi ympäri, mutta vähän liian myöhään. Laskeuduin kissan päälle ja lähdimme kierimään maassa. Yritin saada otetta oppilaasta, mutta turhaan. Haaskatassu kiemurteli hurjasti, mutta minä tein samoin. En halunnut hävitä tätä taistelua minua paljon kokemattomammalle oppilaalle! Olin harjoitellut jokaista liikettä niin paljon, että minun oli pakko voittaa.
//Haaskatassu? Voit ite päättää miten tässä käy ja kirjottaa sit vaik siitä ku on Haaskan vuoro kulkee tuolla huomaamatta :’D
// 959 sanaa
