Pimentotassu
Kirjoittaja: Auroora
Punatähti oli kertonut enemmän oppilaiden vuotuisista hiirenkorvan harjoituksista. Hän ei ollut kuitenkaan kertonut joukkueista mitään, mikä ärsytti minua, sillä olisin tietysti halunnut tietää, keiden kanssa ja keitä vastaan kisaisin. Kaikeksi onneksi Turmatassu oli nimitetty vastikään soturiksi, Turmaloikaksi, joten häntä ei joukkueeseeni ainakaan tulisi. Hänestä oli tullut vielä ärsyttävämpi nimitysten jälkeen, jos se ylipäätään oli mahdollista. Aina, kun olin missään tekemisissä hänen kanssaan – mikä ei ollut paljoa, sillä välttelin kollia parhaani mukaan – Turmaloikka jaksoi nälviä sillä, että hänestä oli tullut soturi ennen minua.
”Luulit, että ehtisit ennen minua soturiksi. Toisin kävi. Nauti vain klaaninvanhimpien likaisten makuualusten vaihtamisesta”, hän oli sanonut kerran rajapartiossa, Liekkihännän kuuloetäisyyden ulkopuolella.
”Minä en koskaan kuvitellut pääseväni sinua ennen soturiksi, ääliö”, olin vastannut kylmästi ja keskittynyt vahtimaan ympäristöä sotureiden merkitessä rajoja. ”Sinä olet minua vanhempi, totta kai sinut nimitettiin ensin. Sinulla ei ole mitään syytä kehuskella sillä.”
”Myönnä, että sinua ärsyttää.”
Se oli totta, mutta en tietenkään myöntäisi sitä. Ainoa asia, mitä pystyin nyt tekemään, oli vain harjoitella ahkerasti. Niin olin tehnytkin, jopa saalistusharjoituksissa. Olin tajunnut, että päästäkseni soturiksi minun oli pakko osata edes jollain tavalla metsästää. Sen jälkeen olin kai saanut jotain uutta motivaatiota harjoitella, sillä olin huomannut kehittyneeni.
”Olet edistynyt metsästyksessä hienosti”, Punatähti sanoi yksissä harjoituksissa. Usein muut soturit kouluttivat minua, sillä mestarini ajasta suuri osa kului päällikön velvollisuuksien täyttämisessä. Hän oli kuitenkin pitänyt minulle paljon metsästysharjoituksia, joten tiesi minun kehittyneen.
”Muista vain pitää tasapainosi, kun vaanit. Asentosi on hiukan kallellaan toiseen suuntaan.”
Sen huomattuaan Punatähti oli alkanut opettaa minulle puissa saalistamista. Vaaniminen oli minulle jo tarpeeksi vaikeaa, mutta kun olin muutaman kerran tehnyt sitä kapealla puunoksalla, maassakin saalistaminen oli jo alkanut tuntua mukavalta. Opin kuitenkin nopeasti ja täytin pian puutteet vaanimisasennossani.
Olin kehittynyt metsästyksessä jollekin tasolle, ainakin sellaiselle, että voisin päästä soturiksi. Metsästystaitoni eivät kuitenkaan olleet mitään verrattuna taistelutaitoihini. Olin edistynyt siinäkin ja alkanut kehittää omia liikkeitäni. Tunsin itseni ja kehoni nyt paremmin, joten tiesin, mikä tyyli taistella sopi minulle. Koska en voinut käyttää voimaa apunani minua suuremman kissan ollessa vastassa, turvauduin nopeisiin liikkeisiini.
”Hyvin taisteltu”, Liekkihäntä sanoi eräiden taisteluharjoitusten jälkeen. Hän oli tuurannut Punatähteä, jolla oli omia kiireitään. Mestarini oli lähettänyt minut Liekkitähden ja tämän oppilaan Tuhkatassun kanssa harjoituksiin. Tällä kertaa emme olleet taistelleet toisiamme vastaan, vaan Liekkihäntä oli halunnut keskittyä tekniikkaamme. Olin huomannut, että siinä oli minulla vielä hiottavaa, mutta niinhän kaikessa oli. En ollut vielä täydellinen taistelija, enkä koskaan olisikaan, mutta voisin ainakin pyrkiä mahdollisimman hyväksi.
”Eiköhän tämä riitä tältä erää. Saatte loppupäivän vapaata”, valkea soturi murahti kuulostaen itsekin väsyneeltä. Huokaisin harjoituksista hengästyneenä ja astelin Liekkihännän ja Tuhkatassun luo.
”Selvä, lähdetään sitten.”
Leirissä hain tuoresaaliskasasta varpusen, Tuhkatassu hiiren. Istuuduimme molemmat oppilaiden pesän edustalle. Tuhkatassu ei ollut ystäväni, mutta olin huomannut, että hänen kanssaan oli helpompi puhua, kuin muiden. En erityisemmin luottanut muihin kissoihin, enkä häneenkään. Oli kuitenkin toisinaan mukavaa jutella jonkun kanssa.
Istuimme hiljaa riistaa syöden hetken, kunnes mieleeni juolahtivat tulevat harjoitukset.
”Oletko miettinyt, ketkä haluaisit joukkueeseesi?” kysyin vilkaisten ohimennen harmaata naarasta. ”Ei ole ainakaan enää pelkoa siitä, että joutuisi samaan joukkueeseen Turmaloikan kanssa.”
//Tuhka?
//492 sanaa
