Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
//TAISTELUTARINA (600 sanaa = 6 TaP)//
Olin kuvitellut olevani jo tuhon oma, kun kaksi eloklaanilaista oli hyökännyt kimppuuni. Jostain puskista paikalle oli kuitenkin ilmestynyt Jääviilto, joka oli pelastanut nahkani, vaikka en sitä tietenkään hänelle ääneen myöntäisi. Soturi oli ottanut hoitaakseen suuremman kollin retuuttamisen, jolloin vain toinen eloklaanilaisista jäi minun kontolleni.
Sähisin, kun kissa lähestyi kynnet paljastettuina. Olin edelleen huonossa kunnossa, minua heikotti ja tuntui, että olisin saattanut pyörtyä millä hetkellä hyvänsä. En kuitenkaan aikonut antaa tämän typerän katin viedä henkeäni, joten hengitin syvään ja keskityin seuraamaan hänen liikkeitään. Kun kolli loikkasi uuteen hyökkäykseen, väistin nopealla liikkeellä vasemmalle ja sain viillettyä tätä kylkeen. En hukannut hetkeäkään vaan purin kiinni hänen jalkaansa, joka sattui olemaan sopivan lähellä. Eloklaanilainen ulvahti kivusta ja heilautti voimalla jalkaansa. Hän oli tarpeeksi vahva, jotta tuo liike horjautti minut taaksepäin ja menetin tasapainoni. Kun tömähdin kyljelleni maahan, päässäni alkoi jälleen pyöriä ja pelkkä ylösnouseminen oli taistelua. Kun viimein sain kammettua itseni horjuville jaloilleni, eloklaanilaissoturi oli jo hyökkäämässä ja hänen hampaansa pureutuivat kaulaani. Sätkin kauhuissani hänen otteessaan samalla, kun hänen hampaansa tunkeutuivat syvemmälle lihaani. Henkeni muuttui hetkessä raskaaksi ja pihiseväksi, enkä pystynyt tekemään muuta kuin huitomaan säälittävästi tassuillani. Kollin sihinästä päätellen jotkut iskuni osuivat, mutta ne eivät riittäneet saamaan häntä pois kimpustani. Mustat pisteet täplittivät näkökenttääni ja kuvittelin jo kuolevani, kun yhtäkkiä paine kaulani ympärillä hellitti. Haukoin hetken maassa henkeäni ja kun viimein katsoin taakseni, näin Tuhkajuovan. Eloklaanilainen kolli oli jolkottamassa pois toverinsa kanssa.
”Oletko kunnossa?” harmaa naaras kysyi huomatessaan haavani ja raskaan hengitykseni.
”Hädin tuskin”, tokaisin pihisevällä äänellä. Vatsani haavoja kirveli edelleen ja päässäni pyöri eloklaanilaissoturin iskun jäljiltä. Kaiken lisäksi turkkiani koristivat uudet naarmut ja viillot. En uskonut kuolevani näihin haavoihin – jos niin olisin uskonut, olisin jo ollut etsimässä Hehkuaskelta – mutta en varmasti jaksaisi enää hetkeen taistella. Olin väsynyt enkä luottanut siihen, että pysyisin edes jaloillani.
Siristin silmiäni, kun Jääviilto asteli lähemmäs. Hän oli kenties koko klaanin – tai pikemminkin koko metsän – viimeinen kissa, jonka pelastamaksi halusin tulla. En varmasti kiittäisi häntä. Tuttuun tapaansa kolli alkoi heti kettuilemaan minulle. Kun hän tarjoutui vartioimaan untani, kohotin kulmiani hiukan yllättyneenä; ei ollut ollenkaan Jääviillon tapaista tarjoutua tekemään yhtään mitään muiden kissojen takia. Ellei hän sitten itse saanut siitä jotain hyötyä… Epäilinkin, ettei kollilla varmastikaan ollut puhtaat jauhot pussissa. Kenties hän suunnitteli murhaani. Kun minä olisin poissa pelistä, hänen polkunsa varapäällikön paikalle olisi vapaa. Ja jos hän tappaisi minut nyt, hän voisi syyttää kuolemastani vain haavojani tai kenties jotain keksittyä eloklaanilaista soturia, joka olisi muka sattunut paikalle. Jääviilto olisi viimeinen kissa, jonka voisin luottaa puolustavan minua nukkuessani.
Ennen kuin ehdin ilmaista ajatuksiani, läheisestä pensaikosta kuului kahinaa. Pian Kalmakuun pää pisti läpi lehtien seasta. Hän vilkuili kissasta toiseen, kunnes hänen katseensa pysähtyi Tuhkajuovaan.
”Tarvitsemme kaikkia kunnossa olevia sotureita taisteluun”, punaruskea kolli ilmoitti. ”Henkäystähti tarvitsee apua.”
Päällikön maininnasta Tuhkajuova höristi korviaan ja lähti oitis Kalmakuun perään. Kaksikko katosi paikalta ja minä jäin yksin Jääviillon kanssa. Hienoa. Käännyin katsomaan kollia inhoten.
”Noh, minulle ei selvästi jää muuta vaihtoehtoa kuin suostua ehdotukseesi”, murahdin soturille kylmästi ja katsoin tätä terävästi silmiin. ”Mutta en luota sinuun. Jos annat minulle syytä epäilläkään, että saattaisit satuttaa minua nukkuessani, olet vainaa.”
Astelin aika vaivalloisen näköisesti läheisen männyn juureen. Olisi ollut hyvä, jos Hehkuaskel olisi tässä välissä tarkistanut haavani, mutta naaras ei tainnut olla lähettyvillä. Sitä paitsi hänellä oli varmasti tassut täynnä töitä paljon vakavammin haavoittuneiden kanssa. Pahinta, mitä minulle voisi tapahtua, olisi haavojen tulehtuminen. Minä kyllä pärjäisin, vaikka sitten joutuisinkin joksikin aikaa parantajan pesälle taistelun jälkeen.
”Sinun ei olisi tarvinnut tulla auttamaan minua”, tuhahdin Jääviillolle, kun pyyhkäisin tassullani silmäni päällä olevaa haavaa. ”Minä olisin pärjännyt aivan hyvin itsekseni, kiitos vain. Joten turha kehuskella kellekään, että pelastit minut – sinä pidät pääsi kiinni asiasta.”
//Jää?
KP-boosti käytössä
