Lepakkohuuto
Kirjoittaja: Käärmis
Lepakkohuuto pudisteli turkkiaan ja ryhdyi sitten sukimaan sitä puhtaaksi. Hän oli torkkunut hyvän aikaa auringonläikässä ja nyt olisi siis hänen aikansa peseytyä.
Kolli antoi kielensä kulkea paksun turkkinsa lävitse ja nyppi kaikki roskat, jotka löysi, pois turkistaan. Hän halusi turkkinsa olevan taas tip top kunnossa. Vaikka hänellä ei oikeasti ollut mitään hyvää varsinaista syytä putsata turkkinsa perinpohjaisesti, hänestä oli tärkeää pitää huolta siitä, että hänen turkkinsa olisi siisti, hyväkuntoinen ja sileä.
Lepakkohuuto keskeytti pesunsa, kun hänen eteensä pysähtyi joku. Hän kohotti katsettaan ja näki Hiljaisuusvarjon seisoskelevan edessään. Hän katsoi nuorempaa kollia odottavasti haluten, että hän kertoisi heti asiansa.
“Hei, Lepakkohuuto! Haluatko jakaa saalista kanssani?” Hiljaisuusvarjo kysyi.
“Miksi? Ei minua huvita”, tummanharmaa kolli murahti vastaukseksi. Hiljaisuusvarjo nyökkäsi hieman pettyneenä ja lähti sitten pois. Lepakkohuuto pyöräytti silmiään ja jatkoi turkkinsa sukimista.
Lepakkohuuto meni makuulle ja sulki silmänsä antaen itsensä vaipua uneen. Hän oli lähes koko päivän ollut tekemättä mitään lukuunottamatta sitä, kun hän kävi lyhyellä koulutustuokiolla Poppelitassun kanssa.
Kun Lepakkohuuto viimein vaipui uneen, hän näki unta, jossa Kuolonklaanin ja Eloklaanin välillä oli taas sota. Hän tuntui voittavan kaikki vihollisensa, vaikka silmät sidottuna tai yhdellä tassulla. Kukaan Eloklaanilainen ei mahdannut hänelle mitään. He saisivat maksaa hänen perheensä kohtalosta.
Kun kaikki Eloklaanilaiset oltiin piesty, Henkäystähti palkitsi kaikki parhaista taistelijoista. Lepakkohuuto oli tietysti ensimmäisten mainittujen joukossa. Myöhemmin myös Rosmariinikynnen nimi mainittiin. Kun harmaa tabbykuvioinen naaras röyhisti rintaansa ja saapui riviin klaanin eteen, jossa kaikki palkittavista kissoista olivat, alkoi Lepakkohuutoa yhtäkkiä kuumottaa ja hermostuttaa. Vain katse kauniiseen naaraaseen päin sai hänen koko turkin kihisemään hermostuneesti.
Kun kaikki palkittavista kissoista oli rivissä alkoi pentutarhasta pursuta pentuja. Niitä oli lukemattomia ja se alkoi sekoittaa Lepakkohuudon pään. Helposti yli puolet noista pennuista olivat täysin tuntemattomia ja pentuja oli niin paljon, että oli ihme, jos ne olivat oikeasti kaikki mahtuneet sisään pentutarhaan.
“Annan teille palkinnoksi jokaiselle omat oppilaat”, Henkäystähti ilmoitti, kun pennut olivat asettuneet riviin vastapäätä näitä klaanin edessä seisovia palkittavia sotureita – ja jopa pari oppilastakin.
“Anteeksi, Henkäystähti, mutta entä Poppelitassu? Hänen koulutuksensa on vielä kesken? Ja osa palkittavista kissoista on vielä oppilaita?” Lepakkohuuto huomautti klaaninsa päällikölle. Huomautus ei vaikuttanut häiritsevän Henkäystähteä lainkaan.
“Kaikki oppilaat, jotka tässä rivissä seisovat saavat soturinimensä ja kaikki kissat tässä rivissä, joilla on jo oppilaat saavat toisen samanaikaisesti. Luotan kykyynne kouluttaa oppilaita. Älkää pettäkö minua”, Henkäystähti kertoi ja aloitti sitten nimitysmenot, jotka tuntuivat kestävän monta kuuta, koska nimitettäviä oli niin monta.
Kun viimein kaikki se oli ohitse, oli leirissä yhtäkkiä hyvin hiljaista. Puolet kissoista olivat vain kadonneet silmänräpäyksessä. Lepakkohuuto katseli ympärilleen ja pian hän kohtasi Rosmariinikynnen katseen. Naaras katsoi häntä sinisillä silmillään rauhallisesti ja iloisesti.
“Haluatko lähteä kouluttamaan oppilaitamme yhdessä?” naaras kysyi ja tassutti lähemmäs. Se sai Lepakkohuudon peruuttamaan hieman, joka sai Rosmariinikynnen ilmeen muuttumaan loukkaantuneeksi.
“Arvostaisin, jos et tulisi liian lähelle. Ja voisimme toki lähteä harjoituksiin yhdessä”, tummanharmaa kolli naukui. Rosmariinikynsi nyökkäsi ja lähti johtamaan heitä ulos leiristä.
Juuri, kun Lepakkohuuto oli astumassa ulos, maa hänen tassujen altaan katosi ja hän heräsi.
“No siinäpä vasta uni…” kolli huokaisi, kun sai itsensä taas tajuamaan, mitä oli oikein tekeillä ja mitä oli ollut tekeillä. Hän pudisteli turkkiaan, nousi istumaan ja alkoi sukia turkkiaan puhaaksi.
“Lepakkohuuto!” ärtynyt naukaisu pesän suulta sai kollin keskeyttämään pesunsa kieli vielä ulkona. Se oli Rosmariinikysni, joka katsoi tummanharmaata kollia vihaisesti.
“Meidän piti lähteä aamupartioon! Kaikki odottavat sinua ja ovat jo odottaneet aivan tarpeeksi kauan!” tabbykuvioinen naaras valitti. Lepakkohuuto pangahti pystyyn. Hän oli täysin unohtanut lupautuneensa partioon mukaan aikaisempana päivänä. Hän lähti äkkiä naaraan perään ulos pesästä ja leirin uloskäynnille.
“Tässä tämä meidän mattimyöhäinen nyt sitten olisi”, Rosmariinikynsi naukaisi muille partion jäsenille, kun saapui Lepakkohuuto perässään paikalle. Tummanharmaata kollia hävetti niin kamalasti, että hän katseli vain maata. Jopa hänen oma oppilaansa oli noussut aikaisemmin ja odottanut häntä muiden partion jäsenten kanssa.
Partion johdossa oleva Hämärähalla alkoi viedä partiota rajalle ja Lepakkohuuto löntysti lähes partion viimeisimpänä.
“Ei ollut siis oikeasti tarkoitus pidätellä ketään. Unohdin koko partion”, kolli naukaisi edessään kulkevalle Rosmariinikynnelle yhtäkkisesti.
//Rosmy?
