Lätäkkötassu
Kirjoittaja: Elandra
Lätäkkötassu kulki rauhallisesti mestarinsa perässä ulos leiristä. Aamu valkeni vasta, mutta nuori naaras oli herännyt jo aikaa sitten. Virtaviima oli nimittäin eilen ilmoittanut heidän lähtevän heti aikaisin aamulla harjoituksiin, joten oppilas halusi olla skarppina. Hän oli syönyt tuoresaaliskasasta eilisen hiiren. Se oli muuttunut yön aikana hieman kohmeiseksi, mutta kyllä se pahimpaan nälkään oli auttanut.
Virtaviima oli herännyt vasta oppilaansa jälkeen, ja mestarin reaktio tuli Lätäkkötassulle totta puhuen yllätyksenä. Raidallinen soturi oli nimittäin jopa hymyillen kertonut nuoremmalle naaraalle, kuinka hieno juttu oli, että hän oli jo hereillä. Virtaviima ei ollut tarvinnut kauaa aikaa valmistautumiseen ja kaksikko oli päässyt lähtemään nopeasti.
Ulkoilma oli raitis, mutta Lätäkkötassu arveli lämpötilan kohoavan mitä korkeammalle aurinko nousisi. Kolea, nouseva aurinko ei juurikaan lämmittänyt, joten nuorukainen joutui pörhistelemään turkkiaan pysyäkseen lämpimänä. Onneksi Virtaviima liikkui ripein askelin, jotta Lätäkkötassu ei aivan jäätynyt. Mestari johdatti oppilastaan kohti etelää, jossa puita kasvoi harvakseltaan. Hiirenkorvan aurinko oli lämmittänyt niin, että alue oli lähestulkoon lumeton. Harjoittelu ilman lunta oli huomattavasti helpompaa. Mutta viime päivinä maa oli ollut vetistä, sillä sulava lumi muuttui vedeksi. Lätäkkötassu ei ollut mikään veden ylin ystävä, eikä hän pitänyt siitä tunteesta, kun märkä ja kylmä vesi kasteli hänen hopeisen turkkinsa.
Virtaviima pysähtyi aukealle alueelle pienen lumikinoksen viereen ja kääntyi oppilaansa puoleen. Lätäkkötassu kohtasi reippaasti sukulaisensa vihertävät silmät. Oppilas oli iloinen siitä, miten hyvin he loppujen lopuksi tulivat mestarinsa kanssa toimeen. Vaikkei Virtaviima ollutkaan kovin kokenut soturi ja oppilaan kouluttaminen oli hänelle selvästi aivan uusi juttu, oli Lätäkkötassulla käynyt parempi tuuri kuin sisarellaan Lampitassulle. Hopeista naarasta säälitti toisinaan sisarensa puolesta, sillä Jääviilto ei tosiaankaan vaikuttanut kovinkaan hyvältä mestarilta.
”Harjoittelemme tänään puolustamista, sillä sinulla on siinä paljon petrattavaa”, Virtaviima ilmoitti. Lätäkkötassu nyökäytti päätään. Hän tiesi itsekin puutteensa ja halusi kehittyä niissä asioissa, joissa ei ollut hyvä.
”Selvä, näytä mitä minun täytyy oppia tänään”, Lätäkkötassu pyysi kohteliaalla äänellä, mutta säikähti hieman itsekin sitä, kuinka käskevältä hänen lausahduksensa kuulosti. Hän ei halunnut olla ilkeä tai tyly mestarilleen, sillä vaikka Virtaviima olikin hyvin kokematon, oppilas arvosti tätä suuresti. Olihan soturi sentään Lätäkkötassun sukulainen ja silläkin tavalla tärkeä naaraalle, jolle perhe oli kaikki kaikessa.
Virtaviima siristi silmiään ja näytti siltä, että olisi halunnut kieltäytyä ja sanoa jotakin kärkästä, mutta naaraan ilme muuttui nopeasti. Raidallinen soturi heilautti häntäänsä ja käänsi hetkeksi katseensa pois mietteliään oloisena. Lätäkkötassu antoi mestarilleen aikaa miettiä sanojaan ja odotti kärsivällisesti.
”Opit tänään, kuinka päästä pois tukalasta tilanteesta, jossa vastustajasi on saanut painettua sinut maahan ja et pääse pois hänen altaan. Sinulla on varmasti joitain ideoita, miten selviäisit moisesta tilanteesta?” Virtaviima kysyi kohdistaen katseensa oppilaaseensa. Hän oli oikeassa, Lätäkkötassulla oli pää täynnä ideoita. Oli sitten aivan eri asia, osaisiko hän hyödyntää niitä tai olisivatko ne edes toimivia.
”Voisin potkia häntä vatsaan takajaloillani, esittää kuollutta tai yrittää jollain ilveellä päästä kierähtämään pois vastustajan alta”, Lätäkkötassu ehdotti mietteliäänä. Virtaviima kohautti lapojaan, eikä oppilas osannut päätellä oliko hänen vastauksensa kelvannut mestarille.
”Ihan hyviä ideoita, saatkin kokeilla niitä nyt heti. Minä hyökkään kimppuusi, anna minun painaa sinut maata vasten. Sen jälkeen saat itse pähkäillä, kuinka pääset vapaaksi”, Virtaviima selitti. Lätäkkötassu nyökkäsi. Hän ei ollut ihan varma, miten tämä tulisi menemään. Hän oli kertakaikkisen surkea puolustaja, eivätkä tällaiset tilanteet tulisi taistelussa olemaan hänelle helppoja. Siksi oppilas oli päättänyt, että hän panostaisi ihan tosissaan erityisesti sellaisiin asioihin, joissa hän ei ollut järin hyvä. Hän ei halunnut tuottaa pettymystä perheenjäsenilleen tai klaanilleen häviämällä taisteluissa vain oman huonoutensa tähden.
Virtaviima syöksähti vauhdilla oppilastaan kohti. Lätäkkötassu antoi mestarinsa kaataa hänet maahan. Oppilasta inhotti painautua selälleen vasten märkää nurmea. Hän irvisti inhosta, kun kylmä vesi pureutui hänen ohuen turkkinsa läpi. Se oli naaraalle lisäkannustin; hänen olisi päästävä pois mestarinsa alta. Lopputulos oli se, että Virtaviima seisoi Lätäkkötassun päällä ja oli painanut oppilaan alleen. Soturin hampaat olivat Lätäkkötassun kaulassa, mutta naaraan ote oli löysä. Lätäkkötassu kuitenkin tiesi, että tarpeen vaatiessa se kiristyisi. Tabbykuvioinen naaras ei nähnyt mestarinsa jalkoja, mutta tunsi niiden olevan lähellä nuorukaisen kehoa.
Lätäkkötassu ei voinut muuta kuin yrittää vain jotain. Hän luotti siihen, että Virtaviima kyllä opastaisi häntä ja kertoisi mikä meni pieleen ja mitä oppilas voisi parantaa. Lätäkkötassu oli oppinut kääntämään omaksi edukseen sen, että naaras usein ajoi oppilaansa tilanteeseen tai kokeilemaan asioita, joista nuorukainen ei tiennyt mitään. Toisinaan se ärsytti, mutta usein Lätäkkötassu pyrki ilmaisemaan ensin, ettei hän osannut ja aikoisi vain kokeilla jotakin. Silloin mestarilla ei ollut varaa valittaa, kun oppilas tekisi virheen.
Nuori oppilas potkaisi vasemmalla takajalallaan kohtaa, jossa arveli mestarinsa toisen takajalan olevan. Ensimmäinen potku meni huti, mutta toinen nopea potku osui oikeaan paikkaan. Se sai Virtaviiman kiristämään otettaan Lätäkkötassun kaulasta, mutta samalla soturin tasapaino heikkeni. Lätäkkötassu koukisti molempia takajalkojaan ja iski kaikella voimalla kovan potkun mestarinsa vatsaan. Se heikensi Virtaviiman jo aiemmin heikentynyttä tasapainoa ja naaras horjahti kovasti. Lätäkkötassu yritti kiepsahtaa pois mestarinsa alta Virtaviiman leukojen otteen hellittäessä, mutta ikäväkseen naaras ei ollut kyllin ketterä ja nopea liikkeiltään. Virtaviima korjasi nopeasti tasapainonsa ja sai uudestaan paremman otteen oppilaansa kaulasta. Peli oli pelattu. Jos taistelu olisi ollut aito, vihollinen olisi nyt epäilemättä antanut kuolettavan iskun nuorukaiselle.
Virtaviima irrotti otteensa ja siirtyi kauemmas oppilaastaan.
”Tuo olisi voinut toimia, jos olisit vaikka potkaissut uudemman kerran. Kaksi pientä potkua tuskin kaataa vastustajaa noin vain. Ei kannata hätiköidä, sillä kuten huomasit, minulla oli yhä ote kaulastasi. Se ei kamalasti vaadi, että tiukennan sitä ja riistän henkesi”, mestari selitti. Lätäkkötassu kampesi itsensä pystyyn ja ravisteli kastunutta turkkiaan. Naaras ei lannistunut mestarinsa sanoista, vaan päätti yrittää uudestaan ja entistä kovemmin.
”Selvä. Kokeilemmeko me uudestaan?” tabbykuvioinen oppilas kysyi ja kohtasi haastavasti mestarinsa sinivihreän katseen.
//Virta?
KP-boosti käytössä
