Taivaslaulu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Hymyilin ja lähdin Merkuriuksen seurana jatkamaan rajan tarkastusta. Olin iloinen, että olin kohdannut Merkuriuksen kävelylläni. Sain viettää aikaa hänen kanssaan.
“Jos haluat juoruja niin saamasi pitää”, hymähdin vinosti, jonka jälkeen jatkoin, ”ainakin Rapakynnen synnytys alkoi tänään.” Merkuriuksen silmät säteilivät lämpimästi.
“Pidätkö pennuista?” kysyin nopeasti. Merkurius nyökkäsi ja sen jälkeen päätin siirtyä seuraavaan aiheeseen, sillä halusin pitää keskustelun mahdollisimman normaalina. Seuraava aihe sai kuitenkin nolostumiseni nousemaan pintaan. Tunsin kuinka kasvojani alkoi kuumottaa ja katseeni painui tassuihini, kun selitin:
“Ja ööh… Pähkinäpentu putosi leirimme lampeen. Päästin hänet liian lähelle ja äläkä yhtään sano sitä samaa mitä Tuhkajuova sanoi, että kyllä minun pitäisi tietää kun itsekin olen sinne pudonnut. Hänelle ei onneksi käynyt kuinkaan. Minua hävettää ihan kamalasti” Merkuriuksen häntä kosketti selkääni rohkaisevasti ja uskalsin kääntää katseeni kollin meripihkaisiin silmiin. Ei hän syyttäisi minua. Ei hän ollut sellainen. Merkurius tuntui aina tietävän oikeat asiat sanoa ja niin hän tiesi myös tällä kertaa.
“Ei hän varmaan sinua siitä syytä, ellet häntä sinne tuupannut”, Merkuriuksen lohduttava ääni sai minun syyllisyydentunteeni hieman hälvenemään. Hymähdin tälle kiitollisena. Minusta tuntui aina niin mukavalta Merkuriuksen kanssa. Hänestä säteili sanoinkuvaamaton turvan tunne, jota en ollut kokenut koskaan kenenkään muun seurassa. Pidin hänestä kovasti. En voisi antaa asian olla ja elää epätietoisuudessa siitä, että piikö hän minusta takaisin. Pitäisikö minun tehdä jotain? En minä suoraan puhuisi, en uskaltaisi. Jos jotain oli, mikä oli minulle vaikeaa niin tunteistani puhuminen. Se sai vaan minut tuntemaan itseni niin haavoittuvaiseksi. Ja kun olin haavoittuvainen, kuka vain saattaisi iskeä kynnet selkääni, muttei Merkurius. Hänen hienovaraisuutensa teki minuun vaikutuksen.
“Koska ajattelitte tulla seuraavaan kerran käymään Kuolonklaanissa?” vilkaisin erakkoon. Heidän viime vierailustaan oli kulunut jo muutama päivä. Minusta oli hienoa, kun klaani ja erakot pystyivät tekemään yhteistyötä, vaikka osa klaanini kissoista katsoisikin heitä vähän kieroon. Arvostin Punatähteä hänen hyvästä tahdostaan.
“Suunnittelimme huomista”, valkotummanharmaa kolli kertoi. Nyökkäsin. Erakko kolmikon vierailu oli aina päivieni kohokohta, sillä heistä oli muodostunut yksiä minun tärkeimpiä ystäviäni.
Vedin henkeä huomaamattomasti ja rohkaisin itseäni.
“Mietin, että kun pidät Hehkulammesta niin paljo niin, että haluaisitko joskus nähdä sen yöllä? Tai siis, en tiedä oletko nähnyt sitä vielä koskaan yöllä, mutta se on entistä kauniimpi kuun valossa”, selitin hieman ujosti. Olisin halunnut sulkea silmäni ja vain olla kuulematta sitä, mitä Merkurius vastasi. Hän voisi kieltäytyä jos halusi, ei hänen pakko olisi tulla. Toivoin vain niin kovasti, että hän haluaisi.
//Merkurius?
382 sanaa
