Tuimapentu
Kirjoittaja: Untuva
Sydän jyskytti rinnassani yhä kovemmin, kun Sähköpentu lähti edeltä ulos pentutarhasta. En ollut vielä edes kurkannut pesän ulkopuolelle. Ajattelin kaiken olevan samanlaista, mitä pentutarhassakin. Hieman hämärää ja ahdasta. En kyllä ymmärtänyt, miten näin pienessä paikassa mahtui elämään kissoja. Pentutarhaan tuotiin aina välillä riistaa ties kenen toimesta. Kissat olivat lähes aina oppilaita, ja tuoresaaliin tuominen muille kuului ilmeisesti myös heidän tehtäviinsä. Minusta tuntui, että suurimmalla osalla oli joku tehtävä. Mäntyviiksellä oli katsominen sellaisten pentujen perään, joilla ei ollut vanhempia. Muiden kuningattarien tehtävä oli huolehtia omista pennuistaan. Klaaninvanhimpien tehtävää en tiennyt, sillä he eivät muuta tehneet kuin kertoneet turhanpäiväisiä tarinoita. Toisaalta en ollut kyllä kuunnellut heitä paria silmänräpäystä kauempaa. Ehkä vanhuksilla olikin mielenkiintoisia tarinoita, mutta en ollut vain kuullut niitä? Olin jo ymmärtänyt, että kissat vanhenivat. Ehkä klaaninvanhimmat olivat olleet ennen oppilaita, jotka toivat muille riistaa. Välillä pentutarhassa kävi myös isompia kissoja, jotka Mäntyviiksen mukaan olivat sotureita. Halusin nopeasti yhtä isoksi ja vahvaksi soturiksi, mitä olin nähnyt joidenkin olevan. Mutta miten ihmeessä kaikki kissat oikein mahtuivat tänne? Vaikka olin hyvin innostunut näkemään pentutarhan ulkopuolelle, yritin parhaimpani mukaan peittää sen. Se ei edes ollut kovin vaikeaa. Sähköpentu katosi nopeasti näköpiiristä, ja kaikki vaikutti olevan toiselle normaalia. Kolli taisi vierailla useasti pesän ulkopuolella. Vilkaisin nopeasti Mäntyviikseen päin, mutta en vaivautunut ilmoittamaan lähdöstäni. Kuningatar olisi vain typerä ellei ymmärtäisi minun lähteneen katsomaan leiriä. Horjahtelin sammalverhon toiselle puolelle ja heti ensimmäisenä jouduin räpyttelemään tovin silmiäni. En ollut uskoa, kuinka iso paikka leiri oli! Silmäilin nopeasti ympärilleni. Kurtistin kulmiani. Miksei kukaan ollut kertonut, että leiri oli näin iso ja mahtava? Vilkaisin Sähköpentuun tyytyväinen näköisenä. Kolli oli mielenkiintoisinta, mitä minulle oli koskaan tapahtunut.
”Mihin haluat mennä ensin? Tunnen leirin jo melkein läpikotaisin. Voidaan koittaa löytää vaikka jotain pakotunneleita kierroksen jälkeen. Jos vain kiinnostaa”, vaaleanharmaaraidallisen pennun tarjous kuulosti todella houkuttelevalta. Juuri sellaiselta, josta en voisi ikinä kieltäytyä. Nyökkäsin vain ensin nopeasti merkiksi siitä, että tarjous kiinnosti minua.
“Missä kaikki soturit ovat?” töksäytin, sillä soturit todella kiinnostivat minua. Ilmeeni oli kuitenkin mitäänsanomaton tuimaa katsetta lukuun ottamatta. Leirissä oli vain muutamia sotureita. Huomasin, että kissat olivat keskenään hyvin erilaisia, ihan niin kuin pentutarhassakin. Ymmärsin kuitenkin, ettei leirissä näkemäni soturit olleet kaikki paikalla. Olin nähnyt pentutarhassa muutamia, enkä löytänyt joukosta kaikkia vierailijoita. Sähköpentu todella vaikutti siltä, että hän tiesi todella paljon enemmän kuin minä. Se hieman ärsytti, koska en itse tiennyt vielä kaikkea. Toisaalta kollipennusta oli minulle paljon hyötyä, sillä hän varmasti osasi kertoa kaikesta paremmin kuin Mäntyviiksi.
“Ja mihin kaikkeen niitä pakotunneleita käytetään?” esitin jo seuraavan kysymyksen, vaikka Sähköpentu ei ollut ehtinyt vastaamaan vielä ensimmäiseen kysymykseeni. Olin tyyni itseni, mutta kaikki uusi kiehtoi minua, ja paloin halusta tietää yhä enemmän.
//Sähkö? 😀
// 429 sanaa
