Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
Tärisin armottomasti maassa. Tuhkajuova oli pelastanut minut joen armoilta. Yskin eikä vesi tuntunut tulevan pois keuhkoistani. Pärskin ja vihdoin sain suurimman osan vedestä pois ja happea sisään. Yskin vielä ja oksennus refleksi pyrki esiin. En kuitenkaan oksentanut. Kun vesi oli pois hengitin raskaasti. ”On sinun onnesi, että partiossa oli uintitaitoinen kissa. Jos et osaa uida, älä koskaan mene niin varomattomasti lähelle vettä”, Tuhkajuova torui terävällä äänellä ja kumartui lähemmäs minua, ”pystytkö nousemaan ylös?” En uskaltanut puhua sen enempää, koska häpeä ja viha itseäni ja Tuhkajuovaa kohtaan nuosi pintaan. En tiennyt miksi ärtymys koski kissaa, joka oli juuri usuttanut minut joen vierelle ja sitten nostanut minut joesta. Nyökkäsin ja kömmin istumaan. Värisin, sillä vesi oli erittäin kylmää ja inhottavaa. “Olen ihan kunnossa”, kähisin hieman vaimealla äänellä. “Kiitos henkeni pelastamisesta”, nau’uin katkerasti mutta osoitin silti kiitollisuutta naarasta kohtaan. “Sinun olisi paras mennä leiriin katsottamaan nuo haavasi niin Hehkuaskel saa tietää tästä”, Tuhkajuova käski. Vanhempi ja kokeneempi soturi vaikutti uhkaavalta joten päätin kääntyä ympäri ja kävellä rauhallisesti metsään. Partio jatkoi matkaansa ja kissojen äänet katosivat nopeasti kauas pois. Hiljainen metsä ympäröi minua taas. Värisin kylmästä vaikka viherlehti oli jo alkanut ja aurinko lämmitti. Kuljin mahdollisimman paljon auringossa. Tungin sisään leiriin ja kävin nopeasti parantajalla, joka tarkisti vain vointini nopeasti ja päästi minut sitten nukkumaan.
