Uivelotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Mielessäni rukoilin Pimeyden Metsää päästämään minut pahasta samalla kun tylsyys oli käynyt niin väkivaltaiseksi, että se ravisteli minua jo sielua myöten. Kaikesta siitä huolimatta yritin parhaani mukaan suunnata huomioni mestariini, sillä tiesin, että kotona minua odottaisi pitkästyttävä saarna, mikäli tieto osallistumattomuudestani ensimmäisissä harjoituksissani kulkeutuisi vanhemmilleni.
“Kyllä kai”, vastasin Lokkimielen kysymykseen ja yritin edes vähän olla kuulostamatta siltä, ettei tämä koko juttu kiinnostanut minua alkuunkaan. Niin kuin se ei kiinnostanutkaan. Mutta toisaalta voitti tämä leirissä homehtumisen, joten ihan sama. “Ei se nyt niin kamalan vaikeaa ole pysyä hiljaa ja pitää samalla silmät auki.” Pyöräytin silmiäni melkein autiomaationa. Aaltosalaman mukaan siitä oli muodostunut minulle inhottava tapa, mutta itse pidin sitä varsin hyödyllisenä itseilmaisussa.
Minun oli vaikea tulkita Lokkimielen ilmettä. Toisaalta kollin olemus oli varsin tyyni ja neutraali, mutta kun katsoi tämän jäänsinisiä silmiä, niiden takana näkyi välähdyksiä, ohitse kiitäviä häilähdyksiä ajatuksista ja tuntemuksista. Mietin, mitä soturin pään sisässä todellisuudessa liikkui. Oliko tämä todella niin kunnollinen ja tunnollinen soturi, millaisena tätä pidettiin, vai piilikö pinnan alla kenties jokin synkempi totuus. Minulla niitä oli monta.
“Pitikö meidän harjoitella sitä vaanimista vielä tämän päivän aikana?” kysäisin mestariltani tylsistyneenä.
//Lokki??? *silmienpyöräytys*
SuperKP-boosti käytössä
