Varistassu
Kirjoittaja: Auroora
Tuhkajuovan oppitunnin loppupuolella räpiköimiseni alkoi jo vähän muistuttaa uimista. Huomasin, että pysyin pinnalla pidempiä aikoja ja välillä pääsin liikkumaankin melko nopeasti. Siltikin jokainen yritykseni päättyi siihen, että sekosin liikkeissäni ja aloin upota, jolloin minun oli pakko laskeutua seisomaan takaisin pohjaan. Ainakaan en enää ollut veden varassa täysin avuton, vaikken mikään vesipeto ollutkaan. Ja tuskin koskaan tulisinkaan olemaan; en uskonut, että minulla riittäisi motivaatiota tulla hyväksi uimariksi. Missään ei voisi olla mestari ilman kiinnostusta ja intohimoa asiaa kohtaan. *Tuo kuulosti viisaalta*, ajattelin röyhistäen rintaani. Harmi, etten ollut sanonut oivallustani ääneen, Tuhkajuova olisi varmaan ihaillut minua.
Tuhkajuova oli hetki sitten antanut minulle luvan lopettaa uintituokioni ja kuivasin nyt turkkiani nurmella lähellä rantaa. En ollut edes tajunnut ajatella tätä puolta – inhosin uintia seuraavaa kylmyyttä ja märkyyttä.
”No, mitä mieltä olit uintiharjoituksista?” emoni kysyi sukiessaan omaa harmaata turkkiaan. Mitäköhän Tuhkajuova halusi minun sanovan? Halusiko hän minun vastaavan, että ehkä uiminen sittenkin oli ihan tähdellistä tekemistä?
”Suoraan sanottuna ne olivat aika syvältä”, vastasin rehellisesti. ”Uiminen on hankalaa enkä pidä vedestä. Jäljelle ei jää paljoa, mistä pitää. Paitsi olet ihan hyvä opettaja.”
Minun oli pakko sanoa jotain hyvää harjoituksista, sillä vaikka rehellisesti sanottuna olisin mieluummin siivonnut klaaninvanhimpien makuualusia, en halunnut pahoittaa emoni mieltä. Välitin paljon siitä, miten Tuhkajuova näki minut. Halusin hänen olevan minusta ylpeä, mikä ei tietenkään onnistuisi, jos hän ei pitäisi minusta. Halusin ainakin toisen vanhempani olevan iloinen siitä, että olin hänen poikansa.
”Osaako Henkäysvarjo uida?” kysyin, kun ajatukseni harhailivat isääni. Ehkä jos oppisin uimaan, hän huomaisi kyvykkyyteni. ”Olisiko hän tyytyväinen siihen, että opettelen uimaan?”
//Tuhka?
//252 sanaa
