Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Roihutassun kunnioittava tapa puhua minulle sai minut toiveikkaaksi. En kaihtanut haasteita, mutta kieltämättä olisi huomattavasti mielekkäämpää saada oppilas, jolle käytöstapoja ei pitänyt erikseen opettaa. Edellisin oppilaani, Latvaruusu, oli ollut täysi vastakohta Roihutassulle. Ensimmäisen kerran kohdatessamme, Latvaruusu oli puhunut töykeästi ja epäkunnioittavasti, eikä puhetapa juurikaan koulutuksen aikana muuttunut. Edelleen nuori soturi näki vain itsensä, eikä piitannut muista lainkaan.
Johdatin Roihutassun piikkihernetunneliin ja sitä kautta ulos leiristä. Kirpsakka tuuli tervehti minua, kun pääsin ulos piikkihernetunnelista. Tässä osassa reviiriä ei kasvanut juurikaan puita, joten tuuli pääsi vapaasti seikkailemaan missä vain. Roihutassu asteli ryhdikkäästi perässäni leirin ulkopuolelle. Pysähdyin hetkeksi, jotta oppilas sai katsella ympärilleen. Muistin hyvin, miten ihmeellistä oli päästä ensimmäistä kertaa ulos leiristä. Se oli tuntunut siltä kuin koko maailma olisi kasvanut hetkessä suuremmaksi.
”Aloitamme rajakierroksen pohjoisrajasta. Juuri nyt sinun ainoa tehtäväsi on kulkea perässäni ja kuunnella tarkasti mitä sanon”, selitin nopeasti ennen kuin lähdimme matkaan. Ohitimme leirin kupeessa kasvavat alastomat lehtipuut ja johdatin Roihutassun kohti kuusimetsää. Pehmeä nurmi muuttui mullaksi ja harvassa kasvaviksi varvuiksi. Puut kasvoivat lähekkäin ja siellä täällä lojui suuria kivenlohkareita. Tummien kivien päälle oli vuodenaikojen saatossa kasvanut paksuja ja liukkaita sammalkerroksia.
Kuulin perässäni Roihutassun askeleet. Kuten nuoret oppilaat aina, myös tumma naaras käveli huomattavan kovaäänisesti. Päätin antaa asian olla tällä kertaa ja olla armollinen oppilaalle. Roihutassulla ei ollut vielä mitään kiirettä oppia, olihan tämä vasta hänen ensimmäinen päivänsä oppilaana. Pidin tärkeämpänä sitä, että hän muistaisi kierroksen jälkeen mahdollisimman paljon reviiristämme.
”Tätä leirin pohjoispuolella sijaitsevaa kuusimetsää kutsutaan Kuolonmetsäksi. Jos kuuntelet tarkasti, voit kuulla joen solinan. Joki virtaa metsän läpi ja laskee vetensä Hehkulampeen”, puhuessani käänsin katseeni Roihutassun puoleen. Naaras kipitti eteenpäin ripein askelin pysyäkseen tahdissani. Oppilas kohtasi katseeni puhuessani hänelle, ja vastasi päätään nyökytellen.
Matka jatkui kohti pohjoista rajaa joen vartta pitkin. Kehotin Roihutassua pitämään etäisyyttä jokeen, jottei hän vahingossakaan putoaisi veteen. Saavutettuamme pohjoisrajan, pysähdyimme hetkeksi joen äärelle.
”Joen toisella puolen on vielä vähän matkaa Kuolonklaanin reviiriä, mutta pian sen jälkeen alkaa Eloklaanin reviiri. Kuten varmasti tiedät, meidän täytyy pysytellä Kuolonklaanin rajojen sisäpuolella. Käymme tulevaisuudessa tarkemmin läpi Kuolonklaanin rajamerkit”, selostin Roihutassulle rauhallisella äänellä. Naaras nosti katseensa voimakkaasti virtaavasta joesta metsään, joka jatkui silmänkantamattomiin asti joen toisella puolen. Sitten oppilas vilkaisi minua ja nyökkäsi taas merkiksi siitä, että oli kuunnellut minua.
Matka jatkui pohjoisrajaa pitkin hiljaisuuden vallitessa. Jossain vaiheessa kuusipuut harvenivat ja metsä vaihtui nummimaisemaan. Oikealle puolellemme jäi Lehtikuusilaakso, josta kerroin Roihutassulle. Laaksossa kasvavat lehtikuuset olivat pudottaneet neulasensa lehtisateen myötä. Ohitimme laakson ja saavuimme itäiselle rajalle.
Kulkiessamme rajaa pitkin, selitin Roihutassulle erilaisista vaaroista, joita klaanin reviirillä saattoi kohdata. Ketut, mäyrät ja muut petoeläimet häiritsivät klaanin rauhaa aina silloin tällöin. Mainitsin myös klaanin ulkopuoliset kissat, kaksijalat ja niiden koirat. Niistäkin oli haittaa aina joskus, joskin harvemmin kuin petoeläimistä.
Ennen eteläiselle rajalle saapumista, kiristin tahtimme rentoon juoksuun. Roihutassu pysyi kohtuullisen hyvin kannoillani. Eteläisellä rajalla kerroin Roihutassulle kannoista, jotka olivat aikoinaan olleet puita, mutta kaksijalat olivat kaataneet ne. Ukkospolun löyhkä voimistui, mitä lähemmäs polkua pääsimme. Roihutassu nyrpisti nenäänsä, jolloin kerroin hajun tulevan ukkospolusta.
”Ukkospolku toimii yhtenä Kuolonklaanin rajana. Tuo katku tulee hirviöistä, jotka juoksevat ukkospolkua pitkin. Kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana tuosta polusta, sillä hirviöt eivät välitä kissoista. Jos satut olemaan niiden tiellä, ne juoksevat ylitsesi pysähtymättä. Moni kissa on menettänyt henkensä jäätyään hirviöiden alle”, toivoin, että Roihutassu otti sanani tosissaan. Moni huolimaton kuolonklaanilainen oli jäänyt hirviön alle juostuaan ukkospolulle saaliin perässä.
”Jatketaan sitten matkaa kohti Eloklaanin rajaa”, tokaisin ja viitoin paikoilleen pysähtyneen Roihutassun perääni.
//Roihu?
// 550 sanaa
