Raparperitassu
Kirjoittaja: Felicity
Kuuntelin vaiti Mahlahallan sanoja. Kolli ainakin osasi kertoa minulle Elonklaanista enemmän kuin mestarini Tuhkajuova ja se oli varma asia. Mutta toisaalta kollinkaan sanat eivät tuntuneet tyydyttävän aivan täysin tiedonhaluani. Ymmärsin kuitenkin, kun vastaan tuli toinenkin kissa, jolla ei ollut enempää sanottavaa, että ehkä asiaa ei pitäisi udella enempää. Kovinkaan paljoa tietoa ei nimittäin näyttänyt olevan kellään eikä varsinkaan Punatähdeltä ollut mitään asiaa mennä klaanista kyselemään. Annoin asian siis suosiolla olla.
Sitä paitsi kuulin Punatähden aikaisemmin kertovan kuinka joka kuu kokoontuisimme kahden klaanin kesken. En uskonut, että tulisin valituksi ainakaan ensimmäiseen kokoontumiseen. Voi olla, että en edes oppilaana tulisi pääsemään sellaiseen. Uskoin kuitenkin mahdollisuuksiini vielä joskus päästä mukaan sellaiseen. Minun tulisi vain osoittaa olevani klaanin luottamuksen arvoinen. En saisi ehkä kaverustua elonklaanilaisen kanssa, mutta heille puhuminen ei ollut kiellettyä. Sitä paitsi, voisin aina vedota siihen, että yritin vain strategisesti saada lisätietoja klaanista ja sen heikkouksista. Tuskin Tuhkajuova hyväksyisi tuotamaan vastauksta aivan täysin, mutta ainakin välttäisin klaanitovereideni täydellisen mulkoilun. Sitä paitsi, eti uteliaisuus ollut petos.
Tajusin yhtäkkiä mitenkä hiljaiseksi keskustelumme Mahlahallan kanssa oli muuttunut. Kolli ei ollut hetkeen sanonut mitään ja aloin jo huolestua, että minulta olisi mennyt jotakin tärkeää. Olin juuri avaamassa suuni ja sanomassa jotakin, joka oikeuttasi vaitonaisen läsnäoloni, kunnes Mahlahalla päätti vaihtaa puheenaihetta.
”Sinähän muuten pääset osallistumaan hiirenkorvan suuriin harjoituksiin. Jännittääkö sinua?” kolli kysyi minulta. Kasvoilleni muuttui yhtäkkiä pienen hölmistyneisyyden ja sisäisen paniikin tilalle mietteliäs ilme. Olimme keskustelleet aiheesta erittäin ohimennen Lintutassun ja Sinitassun kanssa. Tai oikeastaan valkeat naaraat olivat keskustelleet siitä keskenänsä ja olin sattunut tuppautumaan keskustelun väliin. Kaksikko vaikutti olevan erittäin innoissaan, kun he selittivät minulle mistä suurista harjoituksista oli kyse. Molemmat olivat niin valmiita näyttämään omia taitojaan muiden oppilaiden sekä useamman mestarin edessä. Olin hymyillyt heille itsevarmasti, mutta pieni pistos tuntui siitä huolimatta sisälläni. Olin vasta alottanut oppilaana enkä oikein ollut varma kuinka tulisin pärjäämään. Olin loihtinut kasvoilleni kuitenkin kaikkein itsevarmimman ilmeen ja toivottanut onnea minua vastaan kisaamiseen kiipeilyssä, jos sellainen laji sattuisi tulemaan tällä kertaa.
”Totta puhuen… Hiukan”, myönsin mietittäni asiaa tovin ja kelattuani Lintutassun ja Sinitassun kanssa käytyä keskustelua. ”Olen kyllä kilpailijasielu ja luotan taitoihini, mutta olen nuorimpana altavastaava.”
Tuon sanottuani painoin katseeni maahan. Kuolonklaanin kissan ei pitäisi puhua omista heikkouksistaan vaan korostaa omia vahvuuksiaan. Siispä nostin leukani pystyyyn tyytyväisenä ja hymyilin Mahlahallalle.
”Mutta Pimeyden metsä niitä kissoja auttakoon, jotka ovat minua vastassa kiipeilyssä. Olen itseasiassa huomannut olevani erittäin etevä kiipeilijä”, virnistin uudestaan tällä kertaa itsevarmemmin. En ehtinyt sanoa Mahlahallalle mitään muuta koskien suuria harjoituksia, kunnes Henkäysvarjo käveli luoksemme.
”Hyvä, teillä ei ole mitään tekemistä. Ruostekukka on lähdössä Kalmakuun kanssa saalistamaan ja tarvitsee enemmän kissoja mukaan partioonsa”, Kuolonklaanin varapäällikkö ilmoitti ja viittoi meitä kohti ruosteenruskeaa naarasta ja suurta, mutta nuorempaa punaruskeaa kollia. Katsahdin nopeasti Henkäysvarjoa sinisiin silmiin.
”Entä Tuhkajuova?” kysyin nopeasti.
”Hänellä on muuta”, kolli vastasi lyhyesti ja poistui. Häntäni laski hiukan lähemmäs maata, mutta nostin sen melkein heti takaisin ylös tajutessani, että olisin Mahlahallan kanssa samassa partiossa. Ja sitä paitsi, jos saisin jotakin kiinni ja toisin sen takaisin leiriin, näyttäisin hyvältä Tuhkajuovan silmissä. Ei sillä, että se olisi välttämätöntä, mutta se olisi vain bonusta.
Partiomme lähti liikkeelle heti, kun olimme Mahlahallan kanssa kävelleet Ruostekukan ja Kalmakuun luokse. Etenimme ripeällä tahdilla kohti metsää, jossa erkanimme toisistamme. Minä myös. Tuntui oudolta olla liikkeellä yksin, ilman että kukaan katsoisi jokaisen askeleeni perään. Toisaalta se loi kyllä omia paineitaan, mutta ainakaan kukaan ei näkisi, jos epäonnistuisin.
Hetken kuluttua päästäisen tuoksu leijaili luokseni. Se oli lähellä, sillä päästä löytyi muutama pieni tassunjälki. Kumarruin alaspäin ja lähdin hiipimään varovasti tuoksua kohden. Yritin liikkua niin hiljaa kuin vain pystyin, mutta se tuntui välillä hiukan hankalalta pitkien raajojeni takia. Matkakin tuntui kestävän ikuisuuden.
Lopulta kuitenkin näin saaliini. En saanut hämärtyvässä valossa selvää mitä se teki, mutta se oli yhdentekevää. Ainakaan sen huomio ei ollut kinnittyneenä minuun ja se oli kaikkein tärkein asia tällä hetkellä. Otin vielä muutaman askeleen läemmäs, jotta ei joutuisi loikata kovinkaan kaukaa sen kimppuun. Jokin kuitenkin kiinnitti päästäisen huomion ja se lähti kipittämään pois päin. Tilaisuuteni olisi nyt tai ei koskaan. Siispä loikkasin eteenpäin välimatkasta huolimatta. Ainoastaan päästäisen häntä jäi tassuni alle, joten se livahti karkuun. Pieni olento sukelsi suoraan lumen sekaan ja hävitin tuoksuni siinä samassa.
”Hiirenpapanat”, sihahdin hiljaa. Huokasin ja käännyin ympäri. Kohotin kuononi ilmaan ja yritin saada uuden hajujäljen, jota seurata. Jälkiä ja hajuja etsiessäni toivoin, että Mahlahallalla oli parempi metsästysonni kuin minulla.
// 708 sanaa
// Mahla?
