Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Olin herännyt aikaisin kuten aina. Sotureiden pesässä nukkuminen oli alkuillasta tuntunut vaikealta, mutta väsymys oli lopulta saanut vallan ja olin nukahtanut. Aamulla olin herännyt ennen muita. Jaloittelin pääaukiolla hetken, mutta olin palannut takaisin sotureiden pesään. Viimein kun muut partion jäsenet heräsivät, poistuin heidän kanssaan takaisin pääaukiolle. Mitä lähemmäksi Viherlehteä pääsimme, sitä aikaisemmin aurinko nousi. Auringon kullankeltainen väri pilkotti jo taivaanrannassa, ja varjot väistyivät valon tieltä. Leiri oli hiljainen. Rajapartioon lähtevät kissat olivat heränneet kanssamme samaan aikaan, ja myös Hehkulampi oli saapunut pääaukiolle nauttimaan Hiirenkorvan raikkaasta aamusta. Tiesin tuoresaaliskasan olevan tyhjillään, joten en edes vilkaissut sen suuntaan. Turmaloikka oli käynyt katsomassa kasaa ja todennut sen sitten tyhjäksi. Vilkaisin Pimentovarjoa, joka suunnisti jo kohti piikkihernetunnelia. Partion johtoon päässyt Kaaostuho oli jo odottamassa muita. Myös Turmaloikka oli ehtinyt uloskäynnille. Lähdin nopeasti naaraan perään, ja huomasin myös Kalmakuun tulevan rinnallani. Vaaleanharmaa Kaaostuho johdatti meidät ulos leiristä. Tiesin partiota johtavan soturin olevan erittäin äkkipikainen. Usein hän syyllisti muita kaikesta, vaikka kukaan ei olisi tehnytkään mitään. Tämä taisi olla suuri syy sille, miksi Punatähti ei liiemmin luottanut oppilaiden soturikoulutusta kollin käpäliin. Minkäköhänlainen soturi tulisi, jos Kaaostuho saisi toimia mestarina? Ajatus puistatti minua. Pimentovarjo harppoi nopeasti minun ja Turmaloikan ohitse. Turmaloikka tyytyi jäämään minun taakseni. Kirin mustan naaraan nopeasti kiinni. Silloin myös Turmaloikka joutui kiristämään tahtiaan. Tiesin sen ärsyttävän väsynyttä soturia, jonka vuoksi sen oikeastaan tein. Pimentovarjo huomasi tämän ja näytti tyytyväiseltä.
Kaaostuho pysähtyi joen lähelle. Hän kääntyi katsomaan partion jäseniä hänen normaali outo ilme kasvoillaan.
“Hajaannutaan”, hän totesi vain ja käänsi selkänsä muille. Kaaostuho lähti kävelemään metsään päin. Tein työtä käskettyä ja lähdin suuntaamaan kohti Hehkulampea. Joen pinta oli noussut lumien sulamisen seurauksena, ja saatoin kuulla sen solinan tänne saakka. Maistelin kaikessa rauhassa ilmaa ja kuuntelin ääniä ympärilläni. Hiiren tuoksu leijaili ilmassa voimakkaana, joten lähdin seuraamaan sitä. Kerkesin ottaa ehkä kymmenisen askelta, kun näin harmaan pienen otuksen vain muutamien ketunmittojen päässä. Lähdin hitaasti vaanimaan hiirtä. Otin pieniä askeleita yritin olla mahdollisimman hiljaa. Hiiri käännähti minua kohti ja huomasi minut, joten minun täytyi hyökätä. Tein nopean syöksyn kohti eläintä. Muutamalla juoksuaskeleella sain sen kiinni ja iskin hampaani hiiren niskaan. Se vingahti, kun taitoin niskat nurin. Tyytyväisenä pudotin hiiren maahan ja kaivoin sille kuopan yhä hieman jäiseen maahan. Laitoin merkiksi peitetyn kuopan päälle kuusesta pudonneen pienen oksan. Sen jälkeen lähdin jatkamaan eteenpäin matkaani kohti Hehkulampea. Halusin käydä katsomassa, josko lammella tai siitä lähtevällä joella olisi kaloja. En ollut koskaan kalastanut, mutta Jyrkänneloikka oli kertonut minulle kalastamisesta. Oli tärkeää olla hiljaa ja malttaa pysyä paikoillaan niin, ettei varjoni heijastuisi joen pintaan. Täytyi olla nopeat refleksit, sillä kala täytyi saada kiinni juuri oikeaan aikaan, jonka jälkeen se täytyisi heittää rantaan. Jyrkänneloikan mukaan kalat räpiköivät paljon kuivalla maalla, ja vaarana oli, että ne pääsisivät takaisin veteen. Kävisin vain nopeasti kurkkaamassa, mutta en käyttäisi koko partiota kalojen etsimiseen. Jos kaloja ei näkyisi, palaisin lähemmäksi metsää.
Kun saavuin joen rannalle, painauduin matalaksi ja katsoin virtaavan veden pintaa. Pinta oli hieman korkeammalla kuin yleensä, mutta joki ei ollut lainkaan jäässä. Katselin virtaavaa vettä hetken aikaa aivan paikoillani. Huomasin, kuinka ohitseni ui kala. Se ui veden virran mukaisesti melko kovaa, joten en edes yrittänyt saada sitä kiinni. Hengitin syvään ja jatkoin odottamista vielä hetken ajan. Huomasin seuraavan kalan lähestyvän Hehkulammen suunnasta, joten hitaasti siirsin oikean käpäläni valmiusasentoon. Kun hopeinen kala oli kohdallani, iskin käpäläni veteen. Osuin kalaan ja sain sen pois vedestä, mutta isku ei ollut ollut tarpeeksi voimakas. Kala ei pudonnut maalle, vaan se loiskahti takaisin veteen. Hopeinen otus ui nopeasti pois. Kirosin mielessäni, mutta halusin yrittää uudelleen. Vaihdoin paikkaa, sillä en ollut varma tiesivätkö kalat minun odottavan niitä äskeisessä kohdassa. Meni taas hetki, kunnes näin kalan. Se ui hitaammin kuin kaksi aiempaa. Niinpä upotin käpäläni veteen ja iskin kynteni kalaan. Voimaa oli tällä kertaa tarpeeksi, ja sain kalan maalle. Loikkasin sen perään ja painoin sen maata vasten vettä tihkuvalla käpälälläni. Katsoin kynsieni alla räpiköivää hopeista kalaa innoissani. Ensimmäinen kalani! Muistelin, mitä isä oli kertonut kalastamisesta. Tässä kohtaa kala pitäisi tappaa, joten tartuin hampaillani sen päähän ja toisen käpälän avustamana taitoin sen päätä niin, että kala kuoli ja lopetti räpiköimisen. Mieleni teki kalastaa toinenkin kala, mutta päätin palata takaisin maariistan pariin. Joen äärellä oli kulunut jo niin kauan, että aurinko oli jo noussut. Saatoin nähdä kirkkaan auringon jo miltei kokonaan. Halusin saada vielä yhden saaliin kiinni, joten vein kalani samaan paikkaan hiiren kanssa ja lähdin etsimään saalista.
Lopulta palasin takaisin tapaamispaikalle vain hiiren ja kalan kanssa. Pimentovarjo oli ainoa paikalla. Nuori soturi nosti katseensa minuun aluksi hieman yllättynyt ilme kasvoillaan. Se katosi kuitenkin nopeasti, sillä naaras ei tainnutkaan olla niin yllättynyt kalastani. Naaraan käpälien edessä lojuivat pullea orava ja hyvin rähjäisen oloinen laiha jänis.
“Lähditkin leikkimään vesileikkejä? Minä luulin että meidän piti saalistaa”, naaras totesi tavalliseen tapaansa.
“Ihme että tunnistit kalan. En olisi ihmetellyt, jos olisit luullut sitä maaeläimeksi”, annoin takaisin samalla mitalla. Olin tottunut Pimentovarjon tapaan kuittailla, eikä se häirinnyt minua lainkaan. Ennemminkin pidin tavastamme kommunikoida toisillemme. Parempi Pimentovarjo kuin esimerkiksi Kuolonklaanin lempeät kissat, jotka eivät uskaltaneet sanoa mitään vähänkään ilkeää.
//Pimento?
// 818 sanaa
