Lammikkoloikka
Kirjoittaja: Aura
Lammikkoloikka nyökäytti päätään edelleen hieman ajatuksissaan olevana, kun Särösärinä kertoi partion menevän saalistamaan Lehtikuusilaakson lähettyville. Se sopi naaraalle mainiosti. Hän ei tietenkään kyseenalaistaisi arvovaltaisten kissojen käskyjä saalistuspaikasta, mutta oli silti mielissään, että pääsisi saalistamaan Lehtikuusilaaksoon, sillä hän ei ollut käynyt siellä pitkään aikaan.
“Lähdetään sitten, niin ehdimme takaisin ennen pimeää”, Lammikkoloikka naukaisi ja loikkasi Särösärinän ohi. Hän oli toista vanhempi, joten naaras järkeili kulkevansa kollin edellä partiossa. Naaraalla ei ollut mitään tarvetta osoittaa nuoremmille heidän paikkaansa eikä hän tavoitellut valtaa, mutta hän oli kuitenkin toista vanhempi. Niin vain kuului tehdä. Harmaaturkkinen naaras vilkaisi kuitenkin vielä taakseen varmistaakseen, että Särösärinä kulki hänen perässään. Naaras siirsi sen jälkeen katseensa takaisin eteen. Partioidessa kuului keskittyä partiointiin. Oli tärkeää pysyä valppaana uhkien varalta. Koskaan ei tiennyt, jos partio kohtaisi villipedon tai vaikka reviirille kuulumattoman kissan. Ja Lammikkoloikalle Kuolonklaanin palveleminen oli vakava asia. Naaraskissa väräytti korvaansa Särösärinän kysymykselle ja katsahti sitten Kärppämyrskyyn odottavaisena. Naarassoturi kertoi, että naaras menisi nuoremman kollin kanssa vielä syvemmälle Lehtikuusilaaksoon saalistamaan ja hän itse jäisi Aamuraidan kanssa kauemmaksi. Se sopi Lammikkoloikalle paremmin kuin hyvin. Aamuraita oli puoliverinen ja kaikista mieluiten hän itse vietti aikaa puhdasveristen kanssa. Mutta koska Lammikkoloikka ei huudellut mielipiteistään, kukaan muu ei tiennyt. Korkeintaan hänen siskonsa ja Tuhkajuova. Naaraasta oli todella barbaaria käyttäytyä törkeästi muiden edessä. Harmaaturkki vilkaisi Särösärinää ka väläytti toiselle pienen, melkein hymyksi luokiteltavan ilmeen. Lammikkoloikka ei oikeastaan hymyillyt muille, mutta viime aikoina hän oli alkanut jakelemaan ystävällisiä melkein -hymähdyksiä. Ja se jos joku oli uutta käytöstä Lammikkoloikan osalta.
“Sopii hyvin, nähdäänkö tässä tovin kuluttua?” Lammikkoloikka kysyi Kärppämyrskyltä, joka nyökkäsi hänelle vastaukseksi. Lammikkoloikka heilautti Särösärinälle häntää ja odotti, että mustavalkoinen kolli pääsisi hänen rinnalleen, jotta he voisivat lähteä rinta rinnan Lehtikuusilaaksoon. Kun he eivät enää kulkeneet neljän kissan laumassa, oli turvallisempaa kulkea vierekkäin. Niin Lammikkoloikka järkeili – ja se ajatus sai hänet tuntemaan olonsa turvallisemmaksi..
“Alkaa olla jo kylmä”, naaras naukaisi vetäen häntänsä tiukemmin ympärilleen. Hän katseli puita, jotka hehkuivat ruskan kauniissa väreissä. Naaras piti lehtisateesta, silloin oli niin kaunista. Toinen syy oli se, että kylmien ilmojen tultua kukaan ei uinut ja naaraan ei enää tarvitsisi stressata sitä, että hän joutuisi uimaan. Lammikkoloikka pelkäsi vettä, mutta hän ui emonsa hyväksynnän vuoksi. Olihan Tuhkajuova opettanut hänet omin tassuin uimaan ja naaraan piti arvostaa sitä.
“Niin todella on, alkaakohan pian satamaan?” Särösärinä vastasi pohdiskellen ja vilkaisi Lammikkoloikkaa, joka kohautti olkiaan. Naaras toivoi, että ei. Vaikka sade ei pelottanut häntä yhtä paljon mitä järvet ja joet, niin hän koki myös sateen todella epämiellyttävänä. Lammikkoloikan katse käväisi kuitenkin taivaassa ja se toden totta oli harmaa. Ilma myös tuntui enteilevän sadetta.
“Taidat olla oikeassa, ilma tuntuu sateiselta, toivottavasti ehdimme leiriin ennen sitä”, Lammikkoloikka naukaisi ja värähti. Mutta juuri kun naaras oli saanut viimeisteltyä lauseensa, hän tunsi nenällään jotain märkää. Ensimmäiset sadepisarat tippuivat hänen kuonolleen, viileinä ja yllättävän painavina. Märkä haju nousi maasta, ja tuuli kuljetti mukanaan kosteiden lehtien rahinaa. Soturi ravisteli päätään ja mutristi suutaan, kun Särösärinä ei katsonut. ‘Eikä, ei juuri nyt’, Lammikkoloikka ajatteli harmistuneena ja vilkaisi taas Särösärinää.
“Mitkä saaliit ovat erityisalaasi vai onko sinulla sellaista?” Lammikkoloikka kysyi mietteliäänä. Hän itse oli hidas ja voimakas taistelija, saalistajana surkea. Silti hän rakasti saalistamista. Naaras kuitenkin toivoi, että Särösärinä olisi parempi taistelija. Jos ei, niin ehkä he silti voisivat tehdä yhteistyötä.
“Sanotaanko, että olen parempi taistelemisessa ja voiman käyttämisessä”, Särösärinä hymähti Lammikkoloikalle ja naaras kohotti kulmaansa yllättyneenä. ‘Mikä sattuma’, Lammikkoloikka ajatteli ja luimisti korviaan sateen piiskatessa hänen selkäänsä. Lehtikuusilaakson puut toivat kaksikolle suojaa, mutta sade tunkeutui turhankin röyhkeän kulkukissan lailla oksiston läpi.
“Samat sanat. Emmeköhän me kuitenkin saa jotain tuomisiksi”, vaaleanharmaa kissa totesi, mutta hän ei ollut kuitenkaan ihan täysin varma. Sade sai hänet nimittäin hieman hermostuneeksi. Sade ja pelkästään sen haju meinasi saada naaraan vatsan kääntymään ympäri.
“Ai, hauska sattuma! Pitäisikö meidän sitten aloittaa saalistaminen? Jos taivasta katsoo, niin pilvet kertovat meille, että tämä sade taitaa yltyä rankkasateeksi”, Särösärinä totesi, mutta Lammikkoloikka aisti toisen äänessä tyytyväisyyttä. Sen perusteella naaras arveli, että Särösärinä saattoi pitää sateesta. Kollin sanat saivat Lammikkoloikan hieman hermostuneiksi, mutta naaras ei antanut sen suuremmin näkyä. Hän värähti ja naaran korvat liikahtelivat hermostuneesti.
“Aloitetaan vain, hmm. Hei, osaatko sinä kiipeillä? Katso, tuolla on orava”, Lammikkoloikka kuiskasi ja osoitti tassullaan pörröhäntäistä eläintä, joka söi tammenterhoa keskivälissä puun oksaa. Mustavalkoinen kollikissa tiiraili samaan suuntaan ja huomatessaan oravan, kolli nyökkäsi äänettömästi.
“Heh, en. Mutta minä voin kyllä yrittää, jos sinä otat sen oravan vastaan? Mitä jos minä yritän kiivetä tuolta toiselta puolelta ja sinä odotat tässä?” Särösärinä ehdotti pienen pohdinnan jälkeen. Lammikkoloikasta kollin ehdotus oli loistava ja naaras arvosti sitä, että kolli oli valmis yrittämään jotain mitä ei osannut. Yleensä kissat halusivat vain pysyä omalla mukavuusalueellaan.
“Kuulostaa hyvältä, olen valmis”, naaras hyrähti ja laskeutui matalammaksi. Särösärinä lähti kapuamaan ensimmäiselle oksalle ja Lammikkoloikan viikset värähtivät. Hän oli samaa mieltä Särösärinän kanssa, toinen ei ollut paras kiipeilijä. Naaras oli varma, että orava kuulisi heidät pian.
//Särö? 🙂
KP-boosti käytössä
