Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Katselin tyynesti, kuinka Lokkitassu maisteli ilman hajuja. Eloklaanilaisten haju oli aivan erilainen kuin kuolonklaanilaisten: he kulkivat erilaisissa metsissä, söivät erilaista riistaa ja olivat tekemisissä eri kissojen kanssa. Toisaalta heidän tuoksussaan oli myös paljon samaa. Eloklaanikin tuoksui näiden seutujen maaperältä, ja heidänkin hajustaan tunnisti, milloin kissat olivat lehtikadon jälkeen alkaneet taas uimaan. Toisinaan Tuhkajuova tuoksui minusta hiukan eloklaanilaiselta: hänessäkin oli uimisen jälkeen sama levän ja kalan haju.
Kujakissayhteisö taas oli tuonut mukanaan aivan uudenlaisia tuoksuja. Vilkaisin oppilastani samalla, kun tämä nuuhki rajan tuntumaa keskittyneenä. Lokkitassun olisi tärkeää oppia tunnistamaan eloklaanilaisten haju kujakissoista. Hänen ei ollut hyvä ajatella, että mikä tahansa vieras tuoksu kuului viholliselle. Aikoinaan niin oli voinut ajatella, sillä Kuolonklaanilla ei ollut muita liittolaisia ollut: mikä tahansa vieras haju oli kuulunut vihollisellemme.
“Olet varmasti kuullut rajallamme tapahtuneista kahakoista”, sanoin vilkuillen toiselle puolelle rajaa Eloklaanin nummille. “Eloklaanin haju on tunnistettava kaukaa. Sinun on aina reagoitava siihen – myös rajan lähellä, vaikka haju todennäköisesti tulisi vain heidän merkeistään eikä vihollisistamme itsestään. Koskaan ei voi olla liian varovainen.”
Lokkitassu kohotti päätään ja nyökkäsi. Ainakin hän oli kuuliainen eikä minulla ollut epäilystäkään, etteikö ainakin kunnioitettava osa sanomastani olisi jäänyt oppilaan päähän – edelliseen oppilaaseeni verrattuna hän tuntui kuuntelevan huomattavasti paremmin selostustani.
“Sama pätee Kujakissayhteisöön”, murahdin kun lähdimme jatkamaan matkaa. Lokkitassu seurasi takanani; olin huomannut, ettei hän ollut kovinkaan nopea, joten en voinut kulkea aivan normaalia tahtiani.
“Vaikka kujakissat ovat liittolaisiamme, emme voi vain sokeasti luottaa heihin. Et sinäkään”, sanoin vilkaisten lapani yli valkoisen ja harmaan kirjavaan kolliin. “Jos haistat reviirillämme Kujakissayhteisön edustajan, voit aina ensimmäiseksi olettaa, että hän on liikkeellä pahoin aikein. Klaanimme turvallisuus tulee aina ensin.”
Matkamme jatkui Eloklaanin rajalta kohti Hehkulampea. Se oli yksi Kuolonklaanin reviirin tärkeimmistä sijainneista: täällä järjestettiin rauhan aikana täyden kuun kokoontumiset. Olin salaa hyvilläni siitä, ettei kokoontumisia ollut hetkeen järjestetty. Minua eivät Eloklaanin asiat tai kissat kiinnostaneet, joten kokoontumisissa käyminen oli minulle ajan haaskausta. Lisäksi en pitänyt siitä, että kokoontumiset järjestettiin meidän reviirillämme, ja vielä melko lähellä leiriä. En ymmärtänyt, miksi Punatähti oli aikanaan suostunut siihen, että suuri joukko vihollisklaanin kissoja tuli oleskelemaan kerran kuussa meidän kotimme läheisyyteen.
Rajalta ei kestänyt kauaa Hehkulammelle. Vesistön rantoja reunusti edelleen luminen jääkerros, mutta keskeltä se oli jo pitkälti sulanut. Johdatin Lokkitassun lähemmäs lampea varoen kuitenkin, ettei oppilas saisi jotain typerää päänpistoa ja juoksisi veteen. Kolli ei kuitenkaan aivan vaikuttanut tällaiselta tapaukselta, mutta heitäkin esiintyi aina silloin tällöin, eikä minun mielestäni tarpeeksi harvoin.
“Tämä on Hehkulampi”, kerroin oppilaalle, vaikka varmasti hän osasi itsekin päätellä asian: Kuolonklaanin reviirillä ei muita lampia ollut. Katsoin hetken veden kimaltelevaa pintaa, ennen kuin jatkoin selostustani.
“Lampi itsessään ei ole kovin kiinnostava, jos minulta kysytään. Mutta tuo”, sanoin ja heilautin häntääni kivisen kukkulan suuntaan, “on kivikukkula, jolla Kuolonklaani ja Eloklaani rauhan aikana kokoontuivat aina täyden kuun aikaan. Sen alta pääsee Kuuluolaan, jossa voi saada yhteyden Pimeyden metsään. Uudet päälliköt hakevat sieltä henkensä.”
Mietin joskus, keitä kuolleita kuolonklaanilaisia Henkäystähti oli tavannut omat henkensä vastaanottaessaan. Toivoin, että yksi näistä kissoista oli ollut Punatähti; Henkäystähti ei tuntunut katuvan entisen päällikön murhaa läheskään tarpeeksi.
“Sinä et nyt hetkeen pääse kokemaan kokoontumisia. Ehkä et koskaan”, huomautin Lokkitassulle, jonka katse oli kiinnittynyt kivikukkulaan. “Harmittaako asia sinua?”
//Lokki?
KP-boosti käytössä
