Pyräkkäpentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Tunsin Huomenkyyhkyn ujuttavan käpälänsä vatsani alle ja nostavan minua hieman ylöspäin.
”Peruuta, peruuta! Pääset pois”, naaraan ääni kuului jostain takaani. Puhalsin vielä viimeisen kerran ilmaa ulos keuhkoistani, ennen kuin aloin varovasti peruuttaa taaksepäin.
Turkkini ja viikseni hipoivat kolon ahtaita seinämiä, mutta pian huomasin paineen alkavan hellittää hieman, kun raikas tuulahdus pääsi pörröttämään turkkiani. Pian olinkin jo ulkona kolosta, karvat pörhössä ja sydän edelleen pamppaillen lujempaa kuin sen olisi tarvinnut.
”Oletko kunnossa?” Huomenkyyhkyn huolestuneet kasvot ilmestyivät jostakin eteeni. Katsoin häntä hetken hieman shokissa, kunnes purskahdin itkuun ja painauduin soturinaaraan jalkaan kiinni.
”Ei hätää enää, pääsit pois”, naaras maukui tyynnyttelevästi ja silitti käpälällään selkääni.
”Pyräkkäpentu!”
En lakannut nyyhkyttämästä silloinkaan, kun kuulin Pimentovarjon kiukustuneen naukaisun kajahtavan pentutarhan luota. Pidin pääni painettuna Huomenkyyhkyn jalkaan, kun musta naaras marssi luoksemme vihaisena. Hänen vihansa laantui kuitenkin äkkiä, kun hän näki minun itkevän.
”Mitä tapahtui?” kuningatar tiedusteli, ja hänen äänensä oli huolesta kireä.
Kuuntelin, miten Huomenkyyhky selitti minun seuranneen sisiliskoa kivenkoloon ja jääneen jumiin sinne. Pimentovarjon kulmat olivat yhä kurtussa, mutta hän ei näyttänyt enää vihaiselta.
”Minähän olen sanonut sinulle, että sinun pitää jättää rauhaan ne liskot”, Pimentovarjo sanoi toruvasti, kun uskalsin kohdata hänen katseensa. Niiskaisin nenääni ja nyökkäsin, edelleen lähellä pillahtaa uudelleen itkuun.
”Mennään takaisin pentutarhalle”, emo huokaisi sitten ja venytti häntänsä hellästi ympärilleni. Vastentahtoisesti nousin ylös ja lähdin laahustamaan naaraan perässä. Sitä ennen käännyin kuitenkin vielä katsomaan Huomenkyyhkyä ja naukumaan:
”Jos se sisilisko vielä palaa, niin kerro minulle.”
Aikaa kului, ja viherlehti oli hitaasti saapunut metsään. Nökötin pentutarhan oviaukolla töllöttämässä aukiolle, jonka kivipohja kiilteli sen päälle pisaroivasta vedestä. Sadepilvet olivat maalanneet taivaan sudenharmaaksi ja viskoivat vettä maahan.
Korvantaustaani kutitti ja kurkotin rapsuttamaan sitä takajalallani. Oli niin tylsää, kun ulos ei voinut mennä. Pentutarha alkoi käydä ahtaaksi meille pennuille, jotka olimme kasvaneet parin viime kuun aikana huomattavassa määrin – jopa minä, vaikka en vieläkään yltänyt samalle tasolle korkeuskasvussa sisarusteni kanssa.
//Pentutarhalla olijat voi jatkaa halutessaan
