Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Viimeisen puolen kuun aikana Henkäysvarjo oli lähestynyt minua epäilyttävän usein. Varapäällikkö oli ollut minulle häiritsevän mukava, kun otti huomioon jääkylmät välimme. Olin varma, että hän suunnitteli jotakin, jonka vuoksi olinkin pitänyt hänen huomaamattaan katseeni varapäällikössä aina kun vain voin. Ainakaan toistaiseksi hänen käytöksessään ei ollut havaittavissa mitään erityistä. Kuten tavallisestikin, Henkäysvarjo viihtyi klaanitovereidensa seurassa ja äksyili erakko- ja kotikisusyntyisille kuolonklaanilaisille.
Päivä oli jo pitkällä, ja auringonlaskun hetki lähestyi kovaa vauhtia. Istuskelin pääaukiolla nauttien laskevan auringon viimeisistä leiriin yltävistä säteistä. Pian aurinko häviäisi puiden latvojen taakse. Olin kohdistanut katseeni Henkäysvarjoon, joka jakoi parhaillaan partioita aukion keskustassa. Kollin sinisten silmien katse siirtyi minuun, jolloin katseemme kohtasivat.
”Tuhkajuova, saat johdettavaksesi rajapartion, johon lähtevät Liekkimyrsky, Saukkokasvo ja Lumikkoviiksi. Tarkastatte Eloklaanin vastaisen ja eteläisen rajan aina Ukkospolulle saakka”, raidallinen kolli piti pienen tauon ennen kuin jatkoi, ”kerää partio kasaan ja lähtekää hetimmiten.” Vastasin varapäällikön käskyyn nyökkäyksellä ja nousin aikailematta ylös. Ennen kuin lähdin etsimään partion jäseniä, kurottauduin etukäpälilläni pitkälle eteenpäin ja notkistin selkäni venytelläkseni.
Liekkimyrsky oli pääaukiolla ja kohtasi katseeni kääntäessäni pääni hänen suuntaansa. Oranssinpunainen naaras lähti kävelemään kohti piikkihernetunnelia, ja minä askelsin kohti sotureiden pesää, jonne olin aiemmin nähnyt Saukkokasvon katoavan. Astuin sisään kaatuneen kuusipuun oksien suojassa sijaitsevaan pesään ja etsin katseellani nuorehkon soturin ruskeaa turkkia. Se löytyi nopeasti Saukkokasvon omalta vuoteelta melko läheltä sisäänkäyntiä. Naaraan kylki koholi tasaisesti ja hän vaikutti olevan syvässä unessa. Pesässä oli hänen lisäkseen vain muutama soturi, joista kaikki paitsi Sähkötuho näyttivät nukkuvan. Astelin nukkuvan naaraan luokse ja tönäisin tämän kylkeä hellästi kuonollani.
”Herätys”, sanoin hiljaisella äänellä, jotta en herättäisi muita pesässä nukkuvia kissoja. Saukkokasvo ei reagoinut mitenkään, joten tönäisin tätä uudestaan, mutta tällä kertaa hieman voimakkaammin. Ruskeaturkkinen soturi säpsähti ja räväytti silmänsä auki, kohdistaen säikähtäneen katseensa suoraan minuun. Kun naaras pääsi yli suurimmasta säikähdyksestä, hänen ilmeensä muuttui lähinnä vain ärtyneeksi.
”Mitä nyt?” naaras ärähti ja avasi suunsa haukotellessaan.
”Lähdemme heti partioon, joten nouse ylös”, tokaisin antamatta soturille aikaa vastaväitteisiin, sillä käännyin ympäri ja kävelin ulos pesästä. Pesän ulkopuolella kohtasin juuri sopivasti Lumikkoviiksen, joka istuskeli pesän uloskäynnin lähellä. Naaras käänsi päänsä minun suuntaani ja katseemme kohtasi.
”Hei, Tuhkajuova”, harmaa soturi tervehti kunnioittavasti ja suoristi ryhtinsä. Astuin sivuun sotureiden pesän sisäänkäynnin edestä Lumikkoviiksen luokse.
”Lähdemme rajapartioon nyt heti, Henkäysvarjo jakoi partiot hetki sitten”, kerroin nuorelle naaraalle, joka vastasi nyökäten ja lähti perässäni kohti piikkihernetunnelia.
Jouduimme odottelemaan Saukkokasvoa pienen hetken ajan, ennen kuin tämä astui ulos sotureiden pesästä ja suorastaan mateli luoksemme. Kun partio lopulta oli kasassa, johdatin sen ulos leiristä. Alkupartion ajan sain nauttia hiljaisuudesta, kun kukaan partiossa olijoista ei onnekseni alkanut keskustelemaan. Ainoastaan itse olin leiristä ulos päästyämme kertonut suuntaavamme aluksi joen yli Eloklaanin rajalle ja sitä pitkin etelään ja aina Ukkospolulle saakka.
Laskeva aurinko oli maalannut taivaanrannan punaisen eri sävyin. Sen säteet siivilöityivät kuusipuiden oksien läpi ohuina kaistaleina metsään. Viherlehti oli vuodenajoista suosikkini monestakin eri syystä. Uiminen oli niistä päällimmäinen ja saaliiden nouseva määrä tuli heti toisena. En kuitenkaan voinut kieltää, etteikö viherlehden kauneus olisi ollut myös yksi syy, miksi pidin vuodenajasta niin paljon. Vilkaisin takanani kulkevia sotureita kaiketi juuri väärään aikaan, sillä katseeni kohtasi pieneksi hetkeksi Lumikkoviiksen kanssa. Harmaa naaraskissa kiristi hieman tahtiaan päästäkseen lähemmäs minua, pysytellen kuitenkin visusti perässäni.
”Oletko käynyt katsomassa pentutarhalla Orvokkisydämen pentuja?” naaras kysyi, muttei antanut minulle aikaa vastata, ”he ovat kasvaneet vauhdilla, pian heistäkin tulee oppilaita.” Pudistin päätäni:
”En ole käynyt pentutarhalla sitten hiirenkorvan.” Viimeksi pentutarhalla käydessäni Pimentovarjon pennut olivat olleet muutaman kuun ikäisiä. Nyt he olivat jo yli kuusikuisia oppilaita.
”Olisi mukavaa saada Pyörrepentu oppilaakseni”, Lumikkoviiksi jatkoi. Käänsin hetkeksi katseeni eteenpäin, jotta keskittymiseni ei herpaantuisi partion johtamisesta. Lähestyimme jokea, ja saatoin kuulla sen solinan tänne saakka. Hetken hiljaisuuden jälkeen vilkaisin taas perässäni kulkevaa naarasta.
”Kannattaa esittää toive Punatähdelle. Hän saattaa hyvinkin toteuttaa toiveesi”, kerroin nuoremmalle naaraalle.
//Lumikko?
