Myrskymahti
Kirjoittaja: Auroora
Tulisielu oli kysynyt Myrskymahdilta polttavan kysymyksen: miltä tuntui syntymästään asti tietää olevansa puoliverinen. Oikeastaan Myrskymahti ei ollut syntymästään tiennyt, että hänessä oli mitään poikkeuksellista muihin kuolonklaanilaisiin verrattuna. Vasta Henkäystähden valtaan nousun jälkeen oli tullut selväksi, että jotkut klaanin jäsenistä eivät pitäneet häntä samassa arvossa, mikä oli täysin naurettavaa. Myrskymahti oli kuitenkin klaanin parhain – ja vahvin – soturi: Turmaloikan erakkotausta ei todellakaan tehnyt hänestä yhtään huonompaa!
”Minä en ole mikään puoliverinen”, Myrskymahti sanoi ylpeästi kuono ylhäällä. ”Minun isäni oli suuri kuolonklaanilainen soturi. Se, että hän oli aiemmin erakko, ei tarkoita, että hän olisi yhtään vähemmän kuolonklaanilainen kuin vaikkapa Henkäystähti. Minä olen täysin kuolonklaanilainen henkeen ja vereen. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan.”
”Pidähän kielesi kurissa”, Latvaruusu murahti ja nakkasi mulkaisun lapansa yli. ”Sinä olet puoliverinen. Muista se.”
Myrskymahti siristi silmiään. Hän olisi hyvin mielellään opettanut naaraalle vähän tapoja, mutta hillitsi jotenkin itsensä. Naaras tiesi, ettei niin sanotuille puhdasverisille ryttyilystä seuraisi mitään hyvää. Viime aikoina kiusaus asettua heitä ja Henkäystähteä vastaan oli kuitenkin alkanut käydä yhä vain suuremmaksi. Sitä paitsi Myrskymahti alkaisi hyvin mielellään marttyyriksi.
”Mistä muuten sait soturinimesi Myrskymahti?” Tulisielu kysyi ja onnistui viemään Myrskymahdin huomion muualle. ”Minä uskon että minä ainakin sain nimeni luonteeni mukaan.”
Myrskymahti hymyili. Tulisielu oli hieno nimi, ja jos naaras tosiaan uskoi luonteensa kuvastavan nimeään, soturi oli varma, että he kaksi tulisivat hyvin toimeen.
”Minunkin nimeni on peräisin luonteestani! Koska olen mahtava”, harmaa soturi sanoi hymyillen ylpeästi. Hän oli aina pitänyt nimestään; Myrskymahti kuvasi häntä täydellisesti.
”Kohta alkaa sataa”, Tulisielu maukui ja Myrskymahti katsahti taivaalle. Toden totta: harmaat pilvet roikkuivat uhkaavan matalalla heidän yläpuolellaan.
”Noh, emme me pieneen sateeseen kuole”, naaras virkkoi ja kohautti lapojaan. Viherlehden helteillä pienestä sadekuurosta olisi tehnyt mitä vain. Nyt säät olivat kylmemmät, mutta Myrskymahdin mielestä oli silti parempi ajatella positiivisesti.
Se ei kuitenkaan ollut helppoa, kun kaksi muuta partion jäsentä tuntui välillä vilkuilevan häntä kuin jotain ulkopuolista, kuin vihollista. Etenkin Latvaruusu oli inhottava. Myrskymahti oli aiemminkin huomannut naaraan tuijottelevan häntä ja hänen sisaruksiaan kuin inhoten. Hän ei ymmärtänyt, miksi tämän kaltaisillaan kissoilla oli enemmän oikeuksia kuin hänellä.
”Entä sinä?” Myrskymahti kysyi ja vilkaisi vierellään kulkevaa liekinväristä naarassoturia. ”Miltä sinusta tuntuu olla puoliverinen?”
//Tuli?
