Sähköpentu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
”Okei, nyt on Sähköpennun vuoro käydä vedessä. Teidän täytyy tottua siihen, että turkkinne kastuvat. Sen jälkeen nuolkaa ne kuiviksi”, emo ohjeisti tiukka ja vakava katse silmissään. Hänestä ei oikein voinut aistia samanlaista hellyyttä ja lämpöä, jotka toimivat merkkinä mieltymyksestä, kuin monista muista kissoista. Otin sen haasteena. Minä halusin saada emoni niin tyytyväiseksi itseeni, että hänen kasvonsa oikein hehkuisivat ylpeinä ja onnellisina. Niin minä tekisin. Kävelin arvokkaasti, mutten kuitenkaan ylimielisesti. Leuka korkealla etenin kohti lampea ja varoin menemästä liian lujaa, etten yhtäkkiä löytäisi itseäni äkkisyvästä. Sulkapentu ei ollut kuunnellut emon ohjeita kunnolla ja emon oli pitänyt pelastaa hänet ja nyt hän nuoli turkkiaan hieman tympääntyneenä hänen vuoronsa päättymisestä. Kosketin ensin vettä varovasti raidallisella etukäpälälläni, jotta saisin jonkinlaisen aistimuksen veden lämpötilasta. Vesi tuntui kylmältä ja se aaltoili pienesti, kun olin työntänyt tassuni sinne rikkoen sileän ja minun kasvoni heijastavan pinnan. Ei minua pieni kylmä haitannut, vaan kävelin varoen hieman pitemmälle siten, että loputkin tassuni olivat vedessä. Irvistin hieman, kun kylmä neste ulottui vatsaani asti. En näyttäisi heikkouden merkkejä. Vähän aikaa rannassa värjöteltyäni vesi ei tuntunut enää niin vilposelta, kuin aluksi vaan se alkoi tuntua miellyttävältä. Käänsin katseeni emoon, kuin anoen tuomiota suorituksestani. Tabbykuvioisen naaraan vaaleanvihreät silmät katselivat minua hetken mahdottomina lukea, mutta sen jälkeen näin emon nyökkäävän. Turkkini pörhistyi tyytyväisenä, kun tassutin pois vedestä. Yllätyin siitä, kuinka ilma tuntui nyt niin paljon kylmemmältä niistä kohdin, mistä olin kastunut. Muistin kuitenkin emon käskyn siitä, että piti nuolla kastuneet kohdat kuiviksi. Aloin sukimaan itseäni karhealla kielelläni.
”Sinipentu, tule tänne. Nyt on sinun vuorosi”, kuulin emon kylmän äänen, joka patisti Sinipentua veteen. En keskittynyt sisareni suoritukseen sen enempää, vaan suin turkkiani parhaani mukaan. Jalkani tuntuivat kylmiltä lämmintä kieltäni vasten. Olin niin syventynyt turkkiini, että miltei säikähdin, kun emo naukui kova sävy äänessään:
”No niin. Katsokaa tänne ja keskittykää. Kerron teille nyt, miten uidaan.” Tapitin tabbykuvioista emoani tiukasti ja kasvoillani ilme, joka yritti jäljitellä emon vakavaa ilmettä, joka ei vuodattanut tunteita julki. Sisälläni tunsin suurta kunnioitusta emoa kohtaan.
”Kaiken a ja o, on se, että osaat kellua. Kellut kyllä, kunhan et panikoi”, Tuhkajuova selitti vihreä katse kiertäen meitä kolmea tasaisen yhdenvertaisesti, kenessäkään pitempään viipymättä. Imin tietoa sisälleni niin paljon kuin ehdin. Halusin päästä pitkälle ja tiesin, että jotta pääsisin sinne tarvittaisiin osaamista.
”Kun osaatte kellua, tarvitsee enää vain osata liikkua. Se onnistuu kauhomalla vettä tassuillanne”, emo kertoi ja näytti sen jälkeen tassullaan asennon, jossa sen pitäisi olla kauhoessa vettä, että liike olisi tehokasta.
Aika kului ja kului ja mieleni täyttyi uimistaitoon vaaditusta tiedosta. Loppujen lopuksi pääsimme kokeilemaan myös uimista emo turvanamme ja apunamme. Olin ylpeä itsestäni, sillä olin suoriutunut yllättävän hyvin. Ehkä minusta vielä tulisi kunnon uimari jonakin päivänä.
Oli kulunut jo aikaa ensimmäisitä uimisharjoituksitamme ja ilma oli viilentynyt sen verran, että uiminen ei enää ollut niin mukavaa.
Olimme oleskelleet ulkona, kun olimme huomanneet lumisateen alkavan. Isä oli kertonut, että sitä sataisi joka lehtikato ja se peittäisi maat valkeudellaan. Kuulemma oli vielä niin aikaista, että se sulaisi pois, mutta pian jo huomaisin valkoiset lumivaipat. Ajatukseni harhautuivat kuitenkin pian lumesta, jota olin ihmetellyt hetken. Pentutarhassa oli uusi pentu. Olin nähnyt hänet muutamaan kertaan ja janosin päästä tutustumaan tähän ja kartoittamaan tämän olemuksen. Halusin keinolla millä hyvänsä ylös arvojärjestyksessä ja se vaatisi verkostoitumista. Saattoi olla kaukaista ajatella pentuna niin kaukaista tulevaisuuttaan, mutta kyllä minä sitä välillä tein. Halusin olla kuin isä. Hän oli klaanin varapäällikkö ja joskus hamassa tulevaisuudessa koko klaanin johtaja. Sinne minäkin aikanani halusin. Kuolonklaanista tulisi parempi kuin koskaan ja vanhempani olisivat ylpeitä. Ravistin ajatukset kuitenkin päästäni ja keskityin olennaiseen. Vilkaisin sisaruksiani, jotka peuhasivat keskenään. Tassutin isän luo, joka toimi tällä hetkellä kaitsijanamme. Emo halusi välillä omaa aikaansa ja olihan se ymmärrettävää, että ei koko ajan jaksanut olla hälinän keskellä. Käänsin sinivihreän katseeni isään, joka pian huomasikin minun tassutelleen hänen luokseen.
”Onko sinulla jotain asiaa Sähköpentu?” isä kysyi ja kumartui vähän alemmas, jotta olisi lähempänä minua. Nyökkäsin ja räpäytin silmiäni hitaasti.
”Ajattelin mennä katsomaan muita pentuja pentutarhalle, sopiiko se? En jakaisi enää ulkoilla”, miukaisin. Isä nyökkäsi:
”Mene vain, tulemme kohta perässä. Löydät meiltä täältä jos tulee jotain asiaa, missä Mäntyviiksi ei osaa auttaa.” Hymähdin isälle kiitollisena ja lähdin oitis kipittämään pentutarhan varjoihin.
Kun saavuin pesään, erotin oitis tummanharmaan pennun hahmon. Tarkkailin kollia tarkasti ja huomasin oitis minua ärsyttävän piirteen. Kolli oli minua paljon nuorempi, muttei silti kovinkaan paljoa minun pienempi, joka tarkoitti hänen luultavasti kasvavan minua isommaksi. Minun pitäisi nyt niellä ylpeyteni. Pennun keltaiset silmät olivat kiinnittyneet tiukasti minuun, mutta hän ei pihahtanutkaan. Kohotin kulmiani samalla tuijottaen hievahtamatta kissan silmiin, kuin kilpailuna, kumpi kääntäisi katseensa ensin.
”Oletan, että osaat puhuakin?” tuhahdin ja istahdin alas sotkuisen häntäni etutassujeni edestä vieden. Silmäilin kollia ja odotin vastausta. Kun pentu ei antanut vastausta vaan katseli minua tuimilla silmillään, huokaisin ja räpäytin silmiäni.
”Olen Sähköpentu, mutta sen saatatkin jo tietää. En kuitenkaan tiedä sinun nimeäsi, joten olisi kiva jos esittäytyisit”, naukaisin kollille. Jos tämä nuori pentu alkaisi hyppiä minun tai sisarteni tassuille, hän kyllä saisi opetuksen minun käpälästäni. Kolli sai valita tarkkaan sanansa, jos ei halunnut suututtaa minua.
//Tuima? 😀
817 sanaa
