Virtapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Klaanissa oli tapahtunut kummia parin viimeisen päivän aikana. Ensin leiriin oli saapunut vieraita kissoja, jotka huhupuheiden perusteella olivat halunneet liittyä Kuolonklaaniin. Olin kuullut näitä kissoja kutsuttavan erakoiksi, eikä kauhean moni kuolonklaanilainen vaikuttanut olevan kovin mielissään näiden liittymisaikeista.
Salakuunneltuani niin klaaninvanhimpien kuin muidenkin pentutarhan lähistöllä liikkuneiden kissojen keskusteluja, olin tullut siihen johtopäätökseen, että erakot kuulostivat olevan nouseva ongelma Kuolonklaanissa. Ilmeisesti moni Kuolonklaanin nykyinen jäsen oli taustaltaan erakko tai vähintään puoliverinen, mitä se nyt ikinä tarkoittikaan.
Seuraavana aamuna siitä, kun erakot olivat käyneet leirissä, heräsin ulkoa kuuluvaan hälinään. Myös Kyyhkypennun unet keskeytyivät, ja tämä nosti ärtyneen näköisenä päätään.
”Mitä nyt taas?” naaras mutisi ja hieroi hiekkaa silmistään.
Vieressämme makoileva Lehtituuli oli tavanomaista valppaampi. Hänen korvansa olivat tarkkaavaisesti pystyssä ja silmät seurasivat kapeina viiruina pentutarhan oviaukon takana liikkuvia varjoja.
Yllätyin hieman, kun ulkoa kuului Punatähden tutun jylisevän äänen sijasta Henkäysvarjon ääni. Se sai emon ponnahtamaan ylös paikaltaan ja tassuttamaan kiireesti pesän suuaukolle. Vilkaisimme Kyyhkypennun kanssa nopeasti toisiamme ja päätimme seurata kuningatarta.
Pentutarhan edustalla Lehtituuli kuitenkin pysäytti meidät. ”Jääkää tähän odottamaan”, laikukas naaras käski ja suuntasi sen jälkeen leirin keskelle, jonne oli kerääntynyt suuri joukko kissoja.
Ilmassa leijui outo haju – kuin saaliseläimen veri, paitsi että tällä kertaa haju ei tullut saaliista vaan kissoista. Matopentu tallusti seuraamme ja jäi istumaan Kyyhkypennun toiselle puolelle. Kolli katsoi kysyvästi siskoani, joka puolestaan pudisteli päätään tietämättömänä.
Tovin kuluttua Henkäysvarjon ääni kuului taas. Tällä kertaa isoisä selvästi aloitti klaanikokouksen. Missä Punatähti oli? Se selvisikin pian, sillä kolli kertoi vanhan päällikön kuolleen taistelussa erakoita vastaan viime yönä. En ollut tuntenut Punatähteä kovin hyvin ja siksi hänen kuolemansa ei tuntunut niin isolta menetykseltä, mutta kun näin, miten paljon uutinen kosketti suurinta osaa klaanista, en voinut olla tuntematta vihaa erakoita kohtaan. Ne saastaiset vaeltajat olivat tappaneet klaanimme päällikön – täysin anteeksiantamatonta! Olin vain iloinen, että ne murhaajat olivat saaneet ansionsa mukaan ja mätänivät nyt mullan alla.
Kokouksen päätyttyä moni kissa jäi norkoilemaan aukiolle, ikään kuin he eivät olisi enää tienneet, mitä heidän olisi kuulunut tehdä menetettyään rakastetun päällikkönsä. Onneksi meillä oli sentään isoisäni – hän kyllä palauttaisi kurin ja järjestyksen takaisin klaaniin ja pitäisi huolen siitä, ettei moinen tragedia toistuisi enää. Kaikki erakot saisivat jatkossa pitää varansa, sillä Kuolonklaaniin heillä ei ollut tulemista!
