Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Kuuntelin hiljaa, mitä Pimentovarjolla oli sanottavana. En pitänyt siitä, miten hän puhui päälliköstämme. Vielä ennen Henkäystähden päällikkyyttä olisin saattanutkin yhtyä naaraan sanoihin, mutta nyt tilanne oli toinen. Pimeyden Metsä oli valinnut Henkäystähden päälliköksemme ja meidän oli kunnioitettava hänen päätöksiään, pidimme niistä tai emme. Oli myönnettävä, että tässä tilanteessa en ollut puolueeton. Soturina minun oli käännyttävä päällikköni tueksi ja uskoin Pimentovarjonkin tietävän sen.
”Sinä tiedät mitä mieltä minä olen”, lausahdin terävästi ja nostin katseeni mustaturkkiseen soturiin. Pimentovarjo siristi silmiään.
”Olet Henkäystähden puolella, eikö vain?” naaras kysyi pienesti tuhahtaen.
”Niin, hän on minun päällikköni, enkä voi asettua häntä vastaan, eikä sinunkaan pitäisi. Totuus on se, että sinulta jäi jotakin huomaamatta Eloklaanissa, jonka vuoksi panttivangit saatiin vapautettua. Et voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäsi”, en pelännyt puhua suoraan vain säästelläkseni Pimentovarjon tunteita. Koin meidän olevan sen verran läheisiä, että pystyimme sanoa asiat niin kuin ne olivat. Jos Pimentovarjo loukkaantuisi, ongelma olisi hänen eikä minun. Mielestäni hän ei tarkastellut omia tekojaan riittävän kriittisesti, vaan syytti Henkäystähteä turhaan, kun oli itse mokannut tehtävänsä.
Ennen kuin Pimentovarjo ehti vastata mitään, huomasin Henkäystähden astelevan ulos pesästään ja kävelevän meitä kohti. Pimentovarjo huomasi saman, sillä hän käänsi katseensa harmaaturkkiseen päällikköön. Henkäystähti saapui kuuloetäisyydelle, eikä Pimentovarjo näyttänyt olevansa aikeissa vastata toteamukseeni mitenkään. Päällikön kylmä katse kohdistui Pimentovarjoon.
”Minulla on asiaa Tuhkajuovalle”, Henkäystähti murahti koppavasti. Se oli merkki varapäällikölle poistua. Pimentovarjo vilkaisi ensin Henkäystähteä ja sitten minua. Hän näytti harkitsevan jotain hetken, mutta nousi sitten seisomaan.
”Jatketaan tästä toisella kertaa”, naaras lausahti kylmästi ja poistui paikalta sanomatta Henkäystähdelle sanaakaan. Katsahdin kysyvä ilme kasvoillani kumppaniini, joka istuutui vierelleni niin, että turkkimme hipoivat toisiaan.
”Onko sinulla jotain asiaa?” kysyin kenties tarpeettoman tylyllä äänellä.
”Mistä te puhuitte?” raidallinen kolli kysyi terävällä äänellä. En harkinnut kahta kertaa, kertoisinko totuutta vai en. Pimentovarjo oli toverini, mutta loppupeleissä päällikkö ja päällikön luottamus olivat minulle tärkeämpää kuin toveruus. Lisäksi pimitin jo Henkäystähdeltä Pimentovarjon salaisuuden, joten en kokenut olevani sen enempää velkaa mustaturkkiselle naaraalle.
”Hän kyseli minulta muinaisista klaaneista”, kerroin. Henkäystähti ei näyttänyt tyytyväiseltä. Kolli kurtisti kulmiaan ja hänen olemuksensa muuttui entistäkin kireämmäksi.
”Yllättävää. Nyt hän varmaankin juoksentelee ympäri leiriä kyselemässä niistä ja ajaa pahimmassa tapauksessa koko klaanin sekasortoon”, kolli tuhahti ja pudisteli päätään.
”Minä uskon, ettei hän huutele siitä kenellekään. Hän ei ole tyhmä”, totesin rauhallisella, mutta terävällä äänellä. Henkäystähti tuntui aliarvioivan Pimentovarjoa turhan paljon sen vuoksi, että naaras oli tehnyt yhden virheen Eloklaanissa.
”Siitä voi olla montaa mieltä”, kolli vastasi ärsyyntyneenä, katse kohdistettuna leirin toiselle puolen siirtyneeseen Pimentovarjoon. Sitten kolli näytti rentoutuvan hieman ja hän käänsi katseensa minuun.
”Etkö sinä aio kysyä mitään muinaisista klaaneista?” hän kysyi.
”Pitäisikö minun?” esitin vastakysymyksen. Vielä ennen Henkäystähden päällikkyyttä, olisin epäilemättä kysynyt asiasta. Nyt koin, että salaisuus oli päällikölle niin tärkeä, että minun tuskin oli kannattavaa kysellä siitä enempää. Kolli pudisteli päätään.
”Ei. Se on asia, joka ei kuulu kenellekään”, hän tokaisi tylysti. Nyt ainakin tiesin, että muinaiset klaanit olivat totta. Jos ne eivät olisi olleet, Henkäystähti ei olisi suhtautunut asiaan näin vakavissaan. Mutta kuten sanottu, asia ei kuulunut minulle. Ei ollut minun tehtäväni alkaa selvittämään sitä enempää, kun päällikköni oli varta vasten jo kieltänyt tekemästä niin. Eikä sillä oikeastaan edes ollut mitään väliä. Mennyt oli mennyttä ja tulevaisuus oli sitä tärkeämpää.
