Raparperitassu
Kirjoittaja: Felicity
Astelin ulos tekemästämme pesästä ja katselin sitä mietteliäänä.
”Jos minulta kysytään, niin seinämiä voisi ehkä vielä hiukan parantaa, jotta se pitäisi tuulta ja vettä vielä paremmin”, maukaisin. Katsoin Tuimatassua ja Lintutassua.
Tuimatassu katsoi minua silmät viirulla: ”Aivan vapaasti, minä tein osani sisuksesta.”
”Tein kyllä hyvin oman osani seinämien suhteen ja minun mielestäni se on aivan hyvä!” Lintutassu kivahti minulle. Peräännyin hiukan, sillä en uskonut saavan noin vahvaa reaktiota. ”Sinä sitä paitsi löysit vähemmän keppejä kuin minä, joten voit kyllä käydä keräämässä niitä lisää sillä välin, kun parantelen seinämiä näillä, mitä meillä jo on.”
Mieleni teki tiuskaista takaisin, että minä olin jo ansainnut yhdestä lajista joukkueellemme ensimmäisen sijan, mutta en tahtonut syventää tätä kinastelua yhtään sen enempää, kun Henkäysvarjo ja Tuhkajuova olivat kuulolla. Siispä vain pyöräytin silmiäni ja huokasin erittäin syvään.
”Hyvä on. Mutta minä otan sitten ensimmäisen partion”, tuhahdin takaisin Lintutassulle.
”Hyvä! Minä otan viimeisen!” naaras tuhahti ja kääntyi poispäin merkiksi siitä, että keskustelu oli ohitse. Katseeni siirtyi hitaasti Tuimatassuun, joka taisi tajuta joutuneensa keskimmäiseen vuoroon. Kolli ei sanonut sanaakaan vaan tuijotti minua erittäin pitkään.
”Mene vain jo lepäämään. Tarvitset voimiasi huomenna. Minusta sinun kannattaisi olla taistelijamme, jos kyseinen laji tulee vastaan. Joka aivan varmasti myös tulee”, naukaisin kollille rauhallisesti. ”Ja kiitos. Hyvää työtä pesän sisuksen kanssa.”
Käännyin poispäin Tuimatassusta ja jätin hänet omilleen. Lintutassun kanssa ystävyyden muodostaminen alkoi vaikuttaa epätoivoiselta, joten ehkä Tuimatassun kanssa olisi vielä jotakin mahdollisuuksia. Tai ainakin toivoin niin.
Yö oli erittäin hiljainen oman vahtivuoroni kohdalla. Taivas oli pimeä ja selkeä, kuun kajo paistoi taivaalta. Se ei ollut lähelläkään täysikuuta, mutta sen valo oli silti yhtä valloittava. Aiemmin illalla myös Lintutassu oli jo mennyt pesään nukkumaan palattuani keppejä hakemasta. Naaras ei ollut koskenutkaan pesän seinämiin. En voinut tuntea muuta kuin ärtymystä. Tiesin, että Lintutassu oli vanhin ja kokenein, mutta nyt hän vaikutti aivan pennulta. Siispä olin parannellut seinämiä vielä yksin. Kuulin vasta myöhemmin, että olimme hävinneet pesän rakentamisessa. Eikä se melko olemattomalla yhteistyöllämme ollut edes ihme. Siinä olisi parantamisen varaa.
Huomasin sivusilmällä Tuimatassun astelevan ulos pesästä omaan vahtivuoroonsa. Tervehdin oppilasta lyhyellä nyökkäyksellä.
// Tuima? Jos se haluu yhtää mitää smalltalkkia
// 336 sanaa
