Lepakkotassu
Kirjoittaja: Käärmis
Lepakkotassu suki turkkiaan arvokkaasti. Hän tunsi kolean viiman lävistävän turkkinsa juuri siitä kohtaa mistä hän pesi. Kolli värähti kauttaaltaan. Miten lehtisade olikaan kerennyt hänet yllättää. Hän huokaisi hiljaa ja lampsi tuoresaaliskasalle.
“Turhaan sinä sinne menet. Ei tuoresaaliskasassa ole mitään”, Latvaruusun ääni yllätti Lepakkotassun. Kolli kääntyi ympäri ja kohtasi naaraan keltaisen katseen. “Jos sinua huvittaa syödä, liity metsästyspartioon äläkä vain tapita siinä kuin riista hyppäisi suoraan suuhusi”, naaras sylkäisi ja tallusteli pois. *Hän ei ole ilmeisesti saanut vielä mitään purtavaa*, Lepakkotassu ajatteli ärtyneenä. Kolli kääntyi kohti soturien pesää aikeenaan mennä pyytämään Aaltosalamaa viemää hänet metsälle, mutta Hiljaisuuspentu tuli hänen tielleen.
“Hei! Haluaisitko leikkiä kanssani?” nuorempi kolli kysyi viattomasti. Lepakkotassu katsoi tätä ärtyneesti.
“Anna kun kysyn, onko koskaan ollut hetkeä, jolloin olisin halunnut leikkiä kanssasi!” tummanharmaa oppilas huusi pennulle siniset silmät vihasta säihkyen.
“Ei, mutta-”
“Ole hiljaa! Miksi sinä aina häiriköit minua? Vaikka me molemmat olimme Mäntyviiksen kasvatuksessa, se ei tee meistä ystäviä, eikä varsinkaan veljeksiä!” Lepakkotassu sähisi korvat luimistettuna. Hiljaisuuspentu töllisteli vanhempaa kollia hetken, ja sitten siristi silmiään.
“Mistä sinä edes tietäisit, jos olisimme veljeksiä? Olemme molemmat orpoja, emmekä tunne vanhempiamme!” valkoruskea kolli huusi häntäänsä vihaisesti huiskien.
“Kyllä minä olen vanhempasi nähnyt. En ehkä muista kamalan hyvin miltä he näyttivät tai millaisia he olivat, mutta minusta heidän olisi pitänyt onnistua aikeissaan hylätä sinut yksin keskelle metsää!” Lepakkotassu rähisi ja tajusi pian millaisen pommin hän oli juuri suustaan pudottanut. Hiljaisuuspennun silmät levisivät. Hän katsoi Lepakkotassua suu ammollaan.
“Mi- mitä sinä tarkoitat?” hän kysyi varovasti kallistaen päätään. Lepakkotassu siirteli tassujaan. Ensi kertaa koskaan hän tunsi pientä syyllisyyttä sanomisistaan. Hänen ei ollut tarkoitus paljastaa nuorelle kollille tämän vanhemmista. Se oli pidetty salassa, jotta Hiljaisuuspentu ei masentuisi.
“Kerro minulle! Mitä sinä tarkoitat!” Hiljaisuuspentu huusi ja katsoi tummanharmaata oppilasta silmät kostuen.
“Siis… ei minun ollut tarkoitus sanoa mitään”, Lepakkotassu mumisi.
“Minun täytyy saada tietää”, Hiljaisuuspentu kuitenkin vaati. Lepakkopentu suoristi selkänsä. Miksi hän muka yritti peitellä totuutta? Ei Hiljaisuuspentu hänelle oikeasti merkinnyt yhtikäs mitään.
“Olit ei-toivottu pentu. Vanhempasi vihasivat sinua jo ennen kuin synnyit. Heidän tarkoitus oli hankkiutua sinusta eroon, mutta he jäivät kiinni. Ja siitä syystä olen siis joutunut kestämään sinua”, Lepakkotassu sanoi kylmästi. Hiljaisuuspentu katsoi häntä hetken hiljaa. Lepakkotassusta hiljaisuus kahden kollin välillä oli painostava, joten hän vai tassutti pois hiljaa. Kolli oli täysin unohtanut koskaan olleensa edes nälkäinen ja hän vain kömpi petiinsä oppilaiden pesään. Hän sulki heti silmänsä ja yritti parhaansa mukaan nukahtaa. Siinä hän myös onnistui, vaikka se veikin melkoisen kauan.
Lepakkotassu tassutti leiriä ympäri. Häntä turhautti kovin. Kolli oli juuri katsonut, miten Rosmariinipentu ja Kamomillapentu oli nimitetty oppilaiksi. Nyt he siis olivat Rosmariinitassu ja Kamomillatassu. Hän oli ärtynyt siitä, että hän ei päässyt ulos tekemään mitään kiintoisaa. Hänet oltiin vain herätetty jo aikaisin aamusta hoitamaan klaaninvanhimpien punkit sekä putsaamaan sammalalusia pentutarhalta. Lepakkotassu ei vieläkään ymmärtänyt, miksi hänet oltiin laitettu niin nöyryyttävään työhön. Ei hän mitään pahaakaan ollut tehnyt. Eihän?
Lepakkotassu heitti tassullisen maahan tipahtaneita lehtiä ilmaan vihaisesti.
“Miksi mitään kiinnostavaa ei voi tapahtua”, hän murisi häntäänsä huiskien ja istahti maahan. Hän kurkkasi kohti pentutarhaa, jonka suulla Veripentu leikki veljensä Säihkypennun kanssa. Kolli pohti menisikö hieman kiusaamaan kahta pentua, mutta päätyi siihen tulokseen, että oli aivan liian tympääntynyt ottamaan riskiä, että joku passittaisi hänet siitä syystä uudelleen hoitamaan klaaninvanhemmat. Hän nousi ylös ja tassutti tuoresaaliskasalle. Kolli katseli mitä siellä oli, ja löysi vain hiiren ja puolipaljaan pulun. Hän tuhahti ja otti pulun suuhunsa.
“Ollaanpas sitä tänään ahneena”, kollin taakse hiippaillut Hiljaisuuspentu härnäsi huvittuneena. Se aiempi kauhistus siitä, että hän oli ollut ei-haluttu pentu oli poissa. Lepakkotassusta asia oli harmillinen. Jos Hiljaisuuspentu olisi edelleen edes hieman hämmästynyt tai järkyttynyt asiasta, hän ei häiritsisi Lepakkotassua.
“En ole ahne. Olin aikeissa viedä tämän Mäntyviikselle ja Hohtosulalle”, Lepakkotassu valehteli.
“Minä voin viedä sen”, Hiljaisuuspentu naukaisi.
“Ei, ei. Minä teen sen. Minunhan ajatus se oli”, Lepakkotassu naukaisi ja lähti vastentahtoisesti kohti pentutarhaa. Säihkypentu katsoi kollin kantamaa pulua silmät suurina hänen mennessä ohi pennuista.
“Vautsi! Onko tuo meille?” pieni kollipentu kysyi iloisesti.
“Jos Mäntyviiksi ja Hohtosulka haluavat jakaa”, Lepakkotassu tokaisi pulun takaa ohimennen ja työntyi sisään. “Toin syötävää”, hän sanoi tiputtaessaan pulun Mäntyviiksen eteen. Naaras katsoi Lepakkotassuun ja näytti yllättyneeltä.
“Kiitoksia, meillä alkoikin jo olla hieman nälkä”, han naukaisi ja kääntyi Hohtosulan puoleen. Lepakkotassu ei jäänyt yhtään sen kauempaa kuuntelemaan kahden kuningattaren juoruilua vaan lähti heti ulos pesästä.
“Hei! Voitko opettaa meille taisteluliikkeitä?” Veripentu kysyi. Lepakkotassu pudisti päätään. Häntä ei huvittanut olla tekemisissä pentujen kanssa juuri sillä hetkellä.
“Jooko. Emme olisi vaivaksi. Kuuntelisimme tarkkaan ja tekisimme mitä käsket”, Säihkypentu maanitteli. Lepakkotassu pudisti päätään uudelleen ja käveli ripeästi kahden pennun ohi.
*Oi jättäkää minut rauhaan!* kolli ajatteli taakseen katsomatta. Hän ei tiennyt seurasivatko pennut häntä, mutta hän ei halunnut ottaa siitä selvääkään. Hän loikki äkkiä Aaltosalaman luokse ja pyysi tätä viemään hänet saalistamaan.
