Toivetassu
Kirjoittaja: Saaga
Istuskelin oppilaiden pesän edustalla. Minulla oli hiiri, jonka aion syödä mutta ennen sitä halusin paikantaa isäni aukiolta. Takaani kuului ääni, jota en olisi halunnut kuulla nimittäin – Kaamostassu. ”Mitä sinä siinä toljottelet? Etsitkö raukkaa isääsi, joka ei edes syntynyt klaaniin vaan vain lampsi sisään!” Sanat iskivät kovempaa kuin ne normaalisti olisivat iskeneet, koska Kaamostassu oli harvinaisen oikeassa. ”Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin kiusata nuorempiasi”, mutisin hiljaa itsekseni. Kaamostassu katsoi minua ivallisesti. ”Toista tuo niin saat kuonoosi ja lupaan, että saat en minä lupaustani pettäisi!” hän sanoi selvästi närkästyneenä. ”Eikun nyt tiedän ajattelit syödä tuon surkean otuksen! Et varmasti saanut sitä itse! Vai oletko yhtäkkiä klaanin paras saalistaja! Enpä usko sinusta, rääpäle”, Kaamostassu nimitteli häikäilemättömästi. Sellainen hänhän oli – ilkeä ja häikäilemätön, omahyväinen, itsevarma, töykeä kirppusäkki! “Niin kyllä aioinkin…” Kaamostassu keskeytti minut varastamalla hiireni edestäni. “Hei, enkö saa edes syödä”, naukaisin uhmakkaasti. “Et, jos minä päätän niin”, Kaamostassu vastasi pyöritellen hiirtä leikikkäästi kynsissään. Katselin vihan vallassa, kun kolli piiritti minua. En ollut vain leikkikalu jolla voi leikitellä, kun tulee tylsää. Pörhistin karvani ja olin avaamassa suutani, kun Kaamostassu sihahti: “Hyss! Älä ala hankalaksi nyt, kun minulla on hauskaa!” Pomppasin pystyyn ja syöksähdin kohti hiirtä. “Sain tuon tänään aamulla harjoituksissa!” murisin ja nappasin hiiren kollin käpälästä, kun tämän huomio herpaantui siitä minuun. Kaamostassu ärähti. “Tuota sinun ei olisi pitänyt tehdä!” hän murisi uhkaavasti ja lähestyi minua. Yhtäkkiä hän syöksähti kiinni kurkkuuni. Väistin täpärästi iskun ja annoin kovan potkun tumman kollin kylkeen. Kaamostassu viilsi kynsillään lapaani haavan ja ulahdin kivusta. Kaamostassu nappasi kiinni niskanahastani ja heilautti minut maahan kovalla voimalla. Ilmat pakenivat keuhkoistani ja yskin yrittäen saada lisää happea. Kaamostassu ei suinkaan antanut minulle armoa vaan viilsi nenäni auki. Rääkäisin kivusta. Polttava tunne tykytti haavoissani ja tiesin, että minun oli noustava. Kierähdin sivuun kollin iskun alta ja ponkaisin käpälilleni. Syöksyin tämän vatsan alle oppimallani tavalla ja viilsin tämän vatsaa kynsilläni. Kaamostassu älähti ja loikkasi pois päältäni. Kierähdin sivuun ja nousin jälleen käpälilleni. Kolli ponkaisi päälleni ja raateli vatsaani terävillä kynsillään. Huusin tuskasta ja valahdin veltoksi kivun armoilla. Tunsin Pyörretassun läsnäolon – miksei hän tehnyt mitään?! Minä kuolen varmasti! Sain juuri ja juuri kähisten henkeä. “Kaamostassu päästä hänet pois”, Jäävillon kylmä ääni tunkeutui tajuntaani. Tajusin huutavani edelleen kivusta ja tuskasta. Haavat tykyttivät ja tuntuivat palavan ihoni sisään ja syöpyvän sisuskaluihini asti. Pimeys laskeutui jo valmiiksi kivusta sokeiden silmieni ylle. Silmäni muljahtivat tunsin oksentavani kivusta ja sitten menetin tajuni.
Taisin menettää jossain kohtaa tajuni sillä heräsin yrttien tuoksuisessa parantajien pesässä. En pystynyt liikkumaan enkä tuntenut mitään. Tältäkö tuntui kuolla? Oliko ruumiini jätetty parantajan pesään ja olin itse tähtikissana sen vieressä? Raotin silmiäni hiukan ja sain huomata olevani elossa. Kipu oli melkein kokonaan kadonnut ja seesteinen olo painosti päälle. Koitin nostaa päätäni mutta voimani eivät riittäneet siihen. Tajusin olevani todella pahasti haavoittunut. Vatsaani koski hiukan nälkä mutta en pystynyt avaamaan suutani. Kaikki tuntui niin…. turralta. “Onko hän kunnossa?” emon ääni kuului jostain todella kaukaa. Haitoin hänen pelkotuoksunsa lähelläni. Mäyräkynnenkin pelkotuoksu sekoittui emoni omaan. “Hän toipuu”, Hehkuaskel sanoi hiljaa. Polttava kipu palasi vähitellen tajuntaani. “Koskee”, sain soperrettua kivun kouristusten välissä. Hehkuaskel tuli luokseni hääräämään jotakin. Kipu lieveni hieman ja sain hengitettyä. “Hän ei ole parhaassa mahdollisessa kunnossa mutta uskon, että hän toipuu. Tulkaa auringon laskettua takaisin”, Hehkuaskel kehotti ja vanhempieni huolestuneet äänet kaikkosivat. En muistanut mitä minulle oli tapahtunut muistan vain, kun Jääviilto kiisi paikalle ja kehotti Kaamostassua päästämään minut. Minulle oli ilmeisesti tullut suurempikin haava vatsaan sillä en pystynyt jäykistämään sen alueen lihaksia. Hehkuaskel tassutti luokseni ja nuuhkaisi kuonoani. Avasin silmiäni sen verran, että näin mustaturkkisen naaraan. “Luuletko, että pystyisit syömään?” tämä kysyi huomattuaan, että sain silmäni auki. Nyökkäsin hiljaa. “Luulen niin.” Hehkuaskel työnsi eteeni hiiren. Se oli pieni ja ajattelin pystyväni jauhamaan sen suihini. Nousin hiukan pystympään ja haukkasin hiirestä. Sain sen pureskeltua oikein hyvin ja se meni alas tuossa tuokiossa. Laskeuduin takaisin makuulle ja suljin silmäni. En ollut uskaltanut vilkaistakkaan haavojani, koska pelkäsin oksentavani taas. Lepäsin siinä ja minulle alkoi pikku hiljaa tulla tylsää. En saisi nousta vielä pitkään aikaan.
//Joku saa tulla kattomaan Toivetta parantajalle
