Varistassu
Kirjoittaja: Auroora
Tunsin Lehtituulen tarkan katseen niskassani silloinkin, kun hän ei ollut lähettyvillä. Ehkä se oli hyvä asia; ainakin keskityin kunnolla ottaessani vaanimisasennon. En pitänyt metsästämisestä enkä ollut siinä hyvä. Tämä aiheutti typerän kierteen: koska en pitänyt metsästämisestä, en halunnut kehittyä siinä, mutta toisaalta pidin siitä vähemmän huonojen taitojeni takia. Lehtituuli oli kuitenkin viime taisteluharjoitusten jälkeen huomauttanut epätasapainosta taitojeni välillä, joten nyt minulle helpon taistelun sijaan keskityimme lähes pelkästään saalistamiseen, jossa oikein loistin surkeudellani.
Jos en saisi tätä hiirtä kiinni, Lehtituuli ei varmaan koskaan päästäisi minua soturiksi. Hiiri oli tyhmä, mutta se oli nopea ja valmis säntäämään pakoon sillä hetkellä kun huomaisi minut. Tässä metsästyspartiossa olin saanut kiinni jo yhden päästäisen, mutta se oli ollut nuori ja surullisen pieni. Voisin yhtä hyvin palata leiriin tyhjin tassuin; tähän mennessä keräämäni saalis riittäisi ehkä pennun välipalaksi.
Otin varovaisen askeleen eteenpäin ja epähuomiossa astuin kuivan lehden päälle. Rapina sai hiiren jähmettymään paikoilleen ja katsomaan suoraan minuun. Kumpikaan meistä ei liikahtanut, tyydyimme vain arvioimaan tilannetta omista näkökulmistamme. Tiesin, että pikku otus loikkisi tiehensä jos vain värähtäisin sitä kohti. Minun olisi oltava nopea. Silmänräpäyksessä olin ponnistanut loikkaan saalistani kohti, mutta tällä kertaa jäin vikkelyydessä toiseksi. Hiiri oli kadonnut kuin salaman iskemänä.
Sadattelin tuuriani kulkiessani takaisin paikalle, jossa partion oli määrä tavata. En joutunut odottelemaan kauaa, sillä Lehtituuli asteli pian esiin pensaikon syövereistä, pari hiirtä ja rastas suustaan roikkuen. Hän laski ne maahan huolellisesti, silmäili minua hetken arvioiden ja huokaisi sitten kyllästyneenä.
”Missäs sinun saaliisi on?” mestarini kysyi. En varmasti myöntäisi, että pahainen hiiri oli päässyt minulta karkuun.
”En löytänyt mitään”, valehtelin vaivattomasti. ”Yritin seurailla hajujälkiä, mutta yksikään niistä ei johtanut minua minnekään.”
”Noinko valehtelet mestarillesi päin naamaa?” Lehtituuli kysyi, muttei kuulostanut vihaiselta. Ehkä hän oli jo tottunut käytökseeni.
”Metsä on näinä aikoina pullollaan riistaa. Sinun pitäisi tosissasi yrittää vältellä saalista, ettet törmäisi siihen. Oikeastaan se kuulostaa asialta, jota sinä voisit tehdä.”
Pyöräytin silmiäni. Lehtituuli oli kyllä oikeassa; heti kun pääsisin soturiksi, lopettaisin metsästämisen kokonaan. Minua ei oltu luotu siihen. Tiesin, että oli minun tehtäväni tulevana soturina huolehtia siitä, että klaanilla riitti syötävää. Minusta olisi kuitenkin enemmän hyötyä, jos voisin keskittää kaiken aikani taistelemiseen tai sen harjoittelemiseen. Sitä paitsi voisin saalistaa itse oman riistani, ehkä muut voisivat tehdä saman.
Pian Kuuraturkki ja Keltapilke ilmestyivät myös paikalle ja pääsimme viimein lähtemään. Päivä ei ollut vielä pitkällä, aurinko oli vasta saavuttanut huippunsa. Metsästyspartiomme oli nimittäin lähtenyt jo auringonnousun aikaan leiristä. Lehtituulikaan ei olisi niin ankara, ettei antaisi minulle loppupäivää vapaaksi. Halusin nauttia lämpimästä säästä auringossa loikoillen.
Tuhkajuova oli selvästi eri mieltä suunnitelmieni kanssa, sillä emoni pysäytti minut heti, kun ehdin astua sisääntulosta leirin aukiolle.
”Mitä sinä haluat?” kysyin pahaa enteillen. Jos minulla kävisi tuuri, Tuhkajuova haluaisi vain viettää aikaa kanssani ja kenties kysellä kuulumisiani. Sekään ei ollut järin hyvä vaihtoehto, mutta paljon parempi kuin se, että emoni opettaisi minulle jonkun taisteluliikkeen tai pyytäisi metsästämään kanssaan. Tuhkajuova jätti ärsyyntyneen äänensävyni huomiotta ja meni suoraan asiaan.
”Opetan sinut uimaan”, hän sanoi, ja tunsin mielialani romahtavan. Miksi emoni oletti, että mieluummin pärskisin jääkylmässä vedessä kuin loikoilisin auringon ihanan kuumaksi lämmittämillä kivillä?
”Onko pakko? Tulin juuri partiosta”, sanoin valmiina suuntaamaan oppilaiden pesään murjottamaan.
”Nyt on hyvä sää uimiselle”, Tuhkajuova puolusteli. ”Opettelisitko uimaan mieluummin sateessa ja kylmässä?”
Olin astumassa jo pesän suuntaan, mutta pysähdyin sitten. Tiesin, että Tuhkajuova halusi minun oppivan uimaan – se oli hänelle tärkeää. Siksi emoni ei varmaankaan lopettaisi asialla ahdistelua ennen kuin suostuisin hänen uintioppilaakseen. Jos joka tapauksessa jossain vaiheessa joutuisin uimaan, ehkä oli järkevämpää tehdä se mahdollisimman mukavissa olosuhteissa.
”Selvä sitten”, sanoin hetken päästä. ”Mutta en halua, että tässä menee koko päivä.”
//Tuhka?
//582 sanaa
